RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 86
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kaupunginvaltuusto 08.09.2025 § 86
Kaupunginvaltuuston kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on valtuutetuille toimitettu kuntalain ja valtuuston työjärjestyksen edellyttämällä tavalla. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että läsnä on vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista.
Tämän kokouksen kokouskutsu on julkaistu osoitteessa www.ylojarvi.fi ja lähetetty valtuutetuille 1.9.2025. Kokouskutsu on julkaistu asialuetteloineen 3.9.2025 Ylöjärven Uutisissa.
Kaupunginvaltuusto päättää mahdollisista esteistä. Puheenjohtaja toteaa laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös Sähköisessä kokousjärjestelmässä suoritetun läsnäoloilmoittautumisen jälkeen todettiin, että paikalla ovat kaikki valtuutetut lukuunottamatta Aki Leppästä, Jenni Mäkistä ja Erja Pelkosta.
Leppäsen tilalle kutsuttu Johanna Airikka, Mäkisen tilalle kutsuttu Arttu Karukka ja Pelkosen tilalle kutsuttu Juha Alhamo todettiin läsnä olevaksi, joten paikalla oli 45 valtuutettua tai varavaltuutettua eli valtuusto oli täysilukuinen.
Lisäksi paikalla oli kaupungin johtoryhmä, nuorisovaltuuston puheenjohtaja sekä johdon sihteeri, joka toimi kokouksessa teknisenä sihteerinä ja aulapalvelusihteeri, joka toimi kokouksessa sähköisen kokousjärjestelmän teknisenä tukihenkilönä.
Tämän jälkeen puheenjohtaja Juho Ojares totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.