RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.08.2025/Pykälä 111
Talousarvion 2026 lähetekeskustelu, tekninen lautakunta
Tekninen lautakunta 27.08.2025 § 111
312/02.02.00/2025
Valmistelija: Talouspäällikkö Merja Talvitie
Seloste ja perustelut: Kaupunginhallitus hyväksyi vuoden 2026 talousarvion laadintaa ohjaavan suunnittelukehyksen kokouksessaan 16.6.2025. Suunnittelukehys on lautakuntien talousarviovalmistelua ohjaava.
Ylöjärvellä kuntatalouden tilanne on kiristynyt 2020-luvulla. Tilikauden tulos on ollut positiivinen ainoastaan vuosina 2021 ja 2023. Myös vuoden 2025 tuloksen ennakoidaan olevan alijäämäinen.
Kaupunginhallitus linjasi, että lautakunnat velvoitetaan talousarvioprosessin aikana etsimään lisäsäästöjä ja tulonlähteitä sisältäen arviot toimenpiteiden vaikutuksista palveluihin.
Teknisen lautakunnan alaisen toiminnan vuoden 2026 talousarviokehyksen pohjana on vuoden 2025 talousarvio sekä tilinpäätösennuste. Näin on saatu pohjaluvut vuoden 2026 muutostarpeille. Toimintatuotot on kehyksessä budjetoitu keskimääräisellä kahden prosentin kasvulla vuoteen 2025 nähden. Kasvu pitää sisällään sekä mahdolliset taksantarkastelut että volyymin kasvun.
Voimassa oleva virka- ja työehtosopimuskausi päättyi 30.4.2025. Uuden sopimuskauden palkkaratkaisujen kustannusvaikutus Kunta- ja hyvinvointityönantajan (KT) laskelmien perusteella vuodelle 2026 on 3,18 prosenttia. Inflaatioennusteet ovat maltillisia vuodelle 2026. Yleinen kustannustason nousu on huomioitu suunnittelukehyksessä kahtena prosenttina.
Suunnittelukehys sisältää myös vuoden 2025 talousarvion yhteydessä päätettyjen palveluverkkotoimenpiteiden myötä syntyviä säästöjä. Sote -kiinteistöjen yhtiöittäminen on huomioitu kehyksessä. Lautakunnan tulee varautua Vuorentaustan koulun väistötilajärjestelyihin talousarviovalmistelussa. Väistötilajärjestelyjen aiheuttamat lisäkulut eivät sisälly täysimääräisesti suunnittelukehykseen, vaan ne on huomioitava lopullista talousarvioesitystä tehtäessä.
Muissa teknisen lautakunnan alaisen toiminnan lisäystarpeissa on huomioitu yleistä kustannustason nousua suurempi energia- ja vesi- sekä jätevesikustannusten kasvu sekä joukkoliikenteen kustannustason kohoaminen. Lisäksi kehyksessä on huomioitu tukipalveluselvityksen mukaiset kustannussäästöt ruoka- ja siivouspalveluiden osalta.
Toimivalta: Hallintosääntö § 118
Lisätietoja päätöksestä: Talouspäällikkö Merja Talvitie, p. 050 599 9054, merja.talvitie@ylojarvi.fi,
Kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi, p. 050 466 5860, jukka.nurmi@ylojarvi.fi
Esittelijä: Kaupunkirakennejohtaja
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta käy talousarvion valmisteluun liittyvän lähetekeskustelun sekä koostaa muistion mahdollisista lisäsäästökohteista ja tulonlähteistä sisältäen arviot toimenpiteiden vaikutuksista tuotettuihin palveluihin.
Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
-----