RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.08.2025/Pykälä 110
Puolivuosikatsaus 2/2025, tekninen lautakunta
Tekninen lautakunta 27.08.2025 § 110
311/02.02.02/2025
Valmistelija: Talouspäällikkö Merja Talvitie
Seloste ja perustelut: Kuntalain 120 a §:n mukaan kunnan on tuotettava tietoja kunnan toiminnasta ja taloudesta kunnan toiminnan, hallinnon ja talouden ohjausta, johtamista ja seurantaa varten. Tiedot toimitetaan Valtiokonttorille yhteen toimivuuden edellyttämässä muodossa. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanut vuonna 2020 yleisohjeen kunnan ja kuntayhtymän puolivuosi- ja neljännesvuosikatsausten laadinnasta.
Kaupungin hallintosäännön 118 §:n 2 momentin kohdan 3 mukaan teknisen lautakunnan tehtävänä on huolehtia toiminnan tulosten ja talousarvion toteutumisen seurannasta sekä toiminnan tuottavuuden ja vaikuttavuuden edistämisestä. Hallintosäännön 118 §:n 2 momentin kohdan 10 mukaisesti tekninen lautakunta valvoo talousarvion toteutumista ja sitä, että kaupunginhallituksen antamia ohjeita noudatetaan.
Toimintavuoden toinen raportointijakso on 1.1. - 30.6.2025.
Lautakunta
Teknisen lautakunnan alaisen käyttötalouden toteuma toisella vuosineljänneksellä vastaa talousarviota sekä toimintatuottojen että -kulujen osalta. Tässä vaiheessa vuotta vuoden 2025 tilinpäätösennuste vastaa vielä pääosin talousarviota. Elintarvike- ja ruokakuljetuskustannukset tulevat ylittämään talousarvion. Myös sisäilmakorjaukset rasittavat taloutta edelleen.
Talonrakennusinvestoinneista alkuvuoden aikana on ollut käynnissä isoimpina hankkeina Kurun yhtenäiskoulun uudisrakennus, Vuorentaustan yläkoulun peruskorjaus sekä Vahannan uusi päiväkoti.
Liikenneväyläinvestointien osalta työt ovat olleet käynnissä useassa kohteessa. Näistä euromäärältään isoimmat hankkeet ovat Vuorentaustan asemakaavan laajennus, Vaasantien – Pallotien valoliittymä sekä Oksasentien ja Leijatien kiertoliittymä. Yleisten alueiden osalta työt ovat keskittyneet Siltatien koulun kenttien rakentamiseen ja Työlänojan leikki- ja liikuntapuiston rakentamiseen.
Vastuualueet
Hallinto ja kehittäminen
Nysse on käynnistänyt liikenteen kilpailutuksen Ylöjärven bussilinjojen 84, 85, 86 ja 86X osalta kolmen vuoden sopimuskaudeksi alkaen 1.6.2026. Lielahti-Ylöjärvi-raitiotien hankesuunnitelman suunnittelutyön konsultiksi on valittu Ramboll Finland Oy. Suunnittelutyö käynnistyy elokuussa 2025 ja kestää kevääseen 2027 saakka. Teivo-Mäkkylässä on vireillä neljä asemakaavaa. Kivikkotien kumppanuushaku käynnistyi toisen vuosineljänneksen aikana ja kumppanivalinnan on tarkoitus vahvistua viimeistään viimeisen vuosineljänneksen alkupuolella.
Vuoden toisen neljänneksen jälkeen ennakoidaan, että Nyssen talousarvio ylittynee Ylöjärven osalta noin 300 000 euroa. Syynä ovat viikonloppumatkustamisen ennakoitua heikompi kasvu sekä linjan 81 odotettua alhaisemmat matkustajamäärät. Traficomista on saatu takautuvasti valtionavustus raitiotien tarkentavaan yleissuunnitelmaan.
Yhdyskuntatekniset palvelut
Lähdevainiontie ja Leijatie on avattu yleiselle liikenteelle ennakkoarvion mukaisesti. Leijatien ja kiertoliittymän kivi- ja päällysrakennetyöt ovat käynnistyneet ja 1. välitavoite on toteutunut aikataulussa. Kt65 ja Pallotien liittymän rakennusurakka on käynnistynyt. Asuntilantien ja Suolaniityntien kiertoliittymän rakennustyö on käynnistynyt kilpailutettuna urakkana. Siltatien koulun kentän aidan, jäähdytysjärjestelmän ja tekonurmen toteuttaminen on käynnissä.
Käyttötaloudessa raportointijakson toimintatuotot ja toimintakulut ovat tasapainossa. Toimintatuotot ovat toteutuneet hieman etupainotteisesti ja leudon alkutalven myötä toimintakulut ovat toteutuneet hieman alle hyväksytyn talousarvion.
Toimitilat
Raportointijakson aikana kaikkien kaupungin liikuntasalien, auditorioiden ja mediateekkien varusteet ja laitteet on tarkastettu ja korjattu viranomaismääräysten mukaisesti. Viljakkalan yhtenäiskoululla on tehty opetustilojen korjauksia ja Kauraslammen koulun tarveselvitys on valmistunut. Ulkomaalauksia on tehty Vihriälän kiinteistössä ja Mikkolan kartanolla.
Raportointijaksolla käyttötalouden toimintatuotot ja toimintakulut ovat talousarvion mukaiset. Sisäilmakorjaukset rasittavat kuitenkin edelleen käyttötaloutta.
Toimivalta: Hallintosääntö § 118
Lisätietoja päätöksestä: Talouspäällikkö Merja Talvitie, p. 050 599 9054, merja.talvitie@ylojarvi.fi,
Kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi, p. 050 466 5860, jukka.nurmi@ylojarvi.fi
Liitteet: Q2 raportti Hallinto ja kehittäminen
Q2 raportti Yhdyskuntatekniset palvelut
Q2 raportti Toimitilat
Q2 raportti Tekninen lautakunta
Tuloslaskelma Q2 Tekninen lautakunta
Investointiraportti Q2 Tekninen lautakunta
Esittelijä: Kaupunkirakennejohtaja
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi puolivuosikatsauksen 2/2025.
Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
-----