RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.08.2025/Pykälä 124
Talonrakennuksen määrärahojen kohdentaminen ja määrärahasiirrot
Tekninen lautakunta 27.08.2025 § 124
365/02.02.02/2025
Valmistelija: Vs. Rakennuspäällikkö Hannu Heikkilä
Seloste ja perustelut: Vahannan siirtokelpoisen päiväkodin maanrakennus- ja pihatöihin varattu 150 000 euron määräraha on ylittynyt yli kolminkertaiseksi, käytetty on jo n. 470 000 euroa ja kustannuksia tulee vielä lisää. Ylitys johtuu mittavista maarakennus- ja louhintatöistä; Rakennuspaikalta on poistettu yli tuhat kiintokuutiometriä paikalle aikoinaan ajettuja täyttömaita, joka ei pohjarakennesuunnitelman mukaisesti sovellu maanvaraisen perustuksen pohjaksi. Lisäksi kalliota louhittu n. 500 m2 tasolouhintana ja lisäksi kanaalilouhintana viemäri- ja hulevesilinjoilta.
Talonrakennuksen kohdentamattomasta 600 000 euron määrärahasta on käyttämättä 225 000 euroa ennen tätä päätöstä.
Kalliorinteen päiväkodin keittiön peruskorjaus- ja muutostöihin valmistuskeittiöstä jakelu keittiöksi on talousarvion investointiosassa varattu 700 000 euroa, mutta arvion mukaan peruskorjaus- ja muutostöihin menee korkeintaan 600 000 euroa.
Toimivalta: Hallintosääntö § 118
Lisätietoja päätöksestä: Vs. Rakennuspäällikkö Hannu Heikkilä, p. 050 554 2872,
Rakennuttaja Lauri Rinta-Luopa, p. 040 526 2188,
Esittelijä: Vs. Rakennuspäällikkö
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää
1., että talonrakennuksen kohdentamattomista määrärahoista projektilta 8361 kohdennetaan 225 000 euron määrärahalta projektille 8479 Vahannan siirtokelpoinen päiväkoti,
2., että projektilta 8363 Kalliorinteen päiväkodin keittiön peruskorjaus ja muutos, siirretään 100 000 euron määräraha projektille 8479 Vahannan siirtokelpoinen päiväkoti.
Päätös: Esittelijä teki teknisen korjauksen selosteosan 1. kappaleen lauseeseen:
”Ylitys johtuu mittavista maarakennus- ja louhintatöistä; Rakennuspaikalta on poistettu yli tuhat kiintokuutiometriä autokuormaa paikalle aikoinaan ajettuja täyttömaita, joka ei pohjarakennesuunnitelman mukaisesti sovellu maanvaraisen perustuksen pohjaksi.”
Lisäksi esittelijä teki teknisen korjauksen päätösehdotuksen kohtaan 1 seuraavasti: ”1., että talonrakennuksen kohdentamattomista määrärahoista projektilta 8361 kohdennetaan 225 000 euron määrärahalta projektille 8479 Vahannan siirtokelpoinen päiväkoti,”.
Hyväksyttiin em. teknisillä korjauksilla.
-----