RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.08.2025/Pykälä 99
Vesihuoltolain 11 §:n mukainen vapautushakemus
Ympäristölautakunta 20.08.2025 § 99
335/11.02.01/2025
Valmistelija: ympäristötarkastaja Eevi Kocis
Selostus asiasta: Kiinteistön 980-428-42-47 omistaja ************ hakee 8.1.2025 vireille tulleella hakemuksellaan vesihuoltolain (119/2001) 11 §:n mukaista vapautusta viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta. Hakemus koskee omakotitaloa kiinteistöllä 980-428-42-47, osoitteessa ******************************
Kiinteistö sijaitsee Ylöjärven Vesi Oy:n vahvistetulla toiminta-alueella. Kyseessä on vakituinen asunto, jossa asuu 1 henkilö. Talo on valmistunut vuonna 1920. Kiinteistöllä on asuinrakennus ja kaksi kylmillään olevaa ulkorakennusta. Kiinteistön talousvesi saadaan vesihuoltolaitoksen vesijohdon kautta. Kiinteistön toisessa ulkorakennuksessa on kantovedellinen sauna, jota käytetään harvoin. Vähäiset pesuvedet johdetaan hakijan mukaan kivipesään.
Kiinteistön kaikki jätevedet johdetaan kolmen (yhteistilavuus 3 m3) saostuskaivon kautta 30 m3 imeytyskenttään. Saostuskaivot ovat muovisia ja ne tyhjennetään kerran vuodessa. Jätevesien käsittelyjärjestelmä on rakennettu vuonna 1994, joten sillä on ikää 31 vuotta. Hakemuksen mukaan imeytyskentän maat on vaihdettu kertaalleen.
Hakija perustelee vapautushakemustaan muun muassa sillä, että liittyminen viemäriverkostoon koetaan kohtuuttomaksi kiinteistöllä syntyvien vähäisten jätevesien takia ja pitkän (70–80 m) viettoviemärin rakentamisen tarpeen takia.
Rakennustyöt kiinteistöllä viemäriin liittymisestä ovat maanrakennusurakoitsijan toimittaman hinta-arvion mukaan noin 10 420 €. Hakijan mukaan urakkatarjouksen hintaan tulisi lisäksi huomattavat kulut kiinteistön kallion räjäytystöistä. Maanrakennusurakoitsijat eivät hakijan mukaan kyenneet arvioimaan etukäteen paljonko räjäytettävää kalliota kiinteistöllä olisi vaan se jäisi nähtäväksi sitten kun työt aloitetaan. Urakkatarjouksen hintaan tulisi vielä lisäksi louhintajätteen poiskuljetus kiinteistöltä.
Tarkastus: Ympäristötarkastajat pitivät kiinteistöllä tarkastuksen 12.6.2025. Tarkastuksella todettiin, että jätevesijärjestelmä oli muuten hakemuksen mukainen, paitsi saostuskaivojen jälkeen jätevedet johdetaan mitä todennäköisemmin imeytyskenttään eikä suodatuskenttään. Kentästä ei ole poistoputkea ja kentällä oli kaksi mahdollisesti ilmastusputkea.            Â
Lainsäädäntö: Vesihuoltolain 10 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä vesijohtoon ja viemäriin. Saman lain 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen 10 §:ssä tarkoitetusta liittämisvelvollisuudesta 11 §:ssä määrätyin perustein. Vesihuoltolain 11 §:n mukaan vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä jos:
- liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesi huoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja
- vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella Lisäksi edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.
Lausunnot: Hakemuksen käsittelyä varten on pyydetty lausunnot Ylöjärven Vesi Oy:ltä sekä terveydensuojeluviranomaiselta (Ympäristöterveys Pirteva).
Ylöjärven Vesi Oy (24.6.2025)
Lähtökohtaisesti olemme sitä mieltä, että rakennettuihin verkostoihin tulee toiminta-alueella liittyä jossakin vaiheessa, mutta toimivaltaisen viranomaisen tapauskohtaisella harkinnalla jonkinlainen määräaikainen (ei jatkuva) vapautus on hyväksyttävä.
Ympäristöterveys Pirteva (23.6.2025)
Puollan määräaikaista vapautusta viemäriverkostoon liittymisestä. Jätevesijärjestelmä ilmeisesti toimii sille tarkoitetulla tavalla, mikäli sitä huolletaan säännöllisesti tarkoitetulla tavalla ja ylivuotovesi imeytetään maahan. Jätevesijärjestelmällä on vielä laskennallista käyttöikää jäljellä, jos imeytyskentän massat on vaihdettu kuten hakemuksessa kerrotaan. Jätevedet eivät aiheuta haittaa naapureille. Kiinteistö ei sijaitse pohjavesi- tai ranta-alueella. Terveydensuojeluviranomainen ei ole suorittanut paikan päälle tarkastusta.
Vastine: Hakija täsmensi 31.7.2025 antamallaan vastineella hakemustaan siltä osin, että hakijan tavoitteena on asua omistamassaan talossa seuraavat noin 10 vuotta ja tälle samaiselle ajalle hän hakee määräaikaista vapautusta viemäriverkkoon liittämisvelvollisuudesta. Tämän jälkeen taloa myytäessä viemäriverkkoon liittyminen tulee ajankohtaiseksi, joko myyjän tai ostajan lukuun.
Oheismateriaali: Numeroimattomana oheismateriaalina:
-sijaintikartta
-tarkastusmuistio 12.6.2025
Toimivalta: Ylöjärven kaupungin hallintosääntö 121 §
Lisätietoja päätöksestä: ympäristötarkastaja Eevi Kocis, puh.0405420230, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Esittelijä: Johtava rakennustarkastaja Johanna Venäläinen
Päätösehdotus: Ympäristölautakunta ei myönnä vapautusta viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta kiinteistön 980-428-42-47 haltijalle ************** osoitteessa ****************************** Kiinteistö tulee liittää viemäriverkostoon.
Perustelut: Vesihuoltolain (119/2001) 11 §:n mukaan verkostoon liittämisen kohtuuttomuuden arvioinnissa otetaan huomioon mahdolliset erityiset syyt, joiden vuoksi liittyminen verkostoon muodostuisi kohtuuttomaksi. Tällaisia mahdollisia seikkoja ovat muun muassa liittämisestä aiheutuvien kustannusten suuruus tai vesihuoltopalveluiden vähäinen tarve. Hakija on esittänyt hakemuksessaan rakentamiskustannukset viemäriverkostoon liittymisestä.
Vesihuoltopalveluiden tarpeen ei voida katsoa olevan vähäinen vakituisessa käytössä olevassa ja tavanomaisin vesikalustein varustellussa asuinrakennuksessa. Asian käsittelyn aikana ei ole tullut esille seikkoja, joiden vuoksi viemäriliittymän rakentamisesta aiheutuvia kustannuksia voitaisiin pitää kohtuuttomina. Mahdollisesta louhinnasta ei ole esitetty tarkentavia tietoja. Maaperä kiinteistöllä on Geologian tutkimuskeskus GTK:n Maankamara kartta-aineiston perusteella hiekkamoreenia ja maanpeitepaksuus 30 metriä.
Vuonna 1994 rakennettujen saostuskaivojen ja imeytyskentän voidaan katsoa olleen käytössä sellaisen ajan, että järjestelmään tehty investointi on maksanut itsensä takaisin. Jätevesijärjestelmän käyttöikä on vesiensuojeluyhdistyksen mukaan järjestelmästä riippuen noin 20–25 vuotta. Jätevesijärjestelmän uusimisen voidaan katsoa olevan ajankohtainen.
Asiassa on otettu huomioon nyt käsittelyssä olevien vapautushakemuksien lisäksi myös odotettavissa olevat hakemukset ja niiden vaikutus kokonaisuutena vesihuoltolaitoksen toimintaan.
Sovelletut oikeusohjeet: Vesihuoltolaki (119/2001) 10 ja 11 §
Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 155 §
Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
-----
Jakelu: Hakija
Ympäristöterveys Pirteva
Ylöjärven Vesi Oy
Ympäristötarkastaja