Dynasty tietopalvelu
Yljrven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 197


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 1Oikaisuvaatimus
(pdf 115.44 kb)

Kokousasian teksti

 

Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätökseen 31.3.2025 Karhen Kalliomäen kaavoituksen käynnistämissopimuksesta

 

Kaupunginhallitus 09.06.2025 § 197  

485/10.02.02/2024  

 

 

Valmistelija: kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, maankäyttöinsinööri Mira Turunen

 

Seloste ja perustelut: Kaupunginhallituksen 31.3.2025 päätöksestä § 95 on jätetty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimus on jätetty ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä, ja sen on jättänyt asiassa muutoksenhakuun oikeutettu, joten oikaisuvaatimus tutkintaan. Oikaisuvaatimuksessa on vaadittu päätöksen palauttamista uudelleen käsittelyyn. Oikaisuvaatimus on tämän pykälän liitteenä.

 

 Vastine oikaisuvaatimukseen

 

 Pohjan Voima Oy on jättänyt 4.10.2024 päivätyn aloitteen Kalliomäen tuulivoimahankkeen oikeusvaikutteisen osayleiskaavan käynnistämiseksi. Päätös varsinaisen osayleiskaavan käynnistämisestä kuuluu hallintosäännön mukaisesti kaupunginhallituksen ratkaisuvaltaan. Hanke on aikaisemmin ollut kaupunginhallituksen lähetekeskustelussa 16.9.2024 (§ 253).

 

 Kaupunginhallitus päätti käynnistämisestä 18.11.2024 § 330. Päätökseen kuuluvassa pykälätekstissä on todettu seuraavasti: ”Hakijana toimiva Pohjan Voima on energiayhtiö, joka suunnittelee ja toteuttaa kotimaista uusiutuvan energian tuotantoa. Pohjan Voima on enemmistöomistaja, toiminnan rahoittaja ja strateginen kumppani on Tukholman pörssiin listattu tuulivoimayhtiö Arise AB.” Valmistelutekstin ilmaisu sisältää virheen. Oikea muotoilu olisi ollut: ”Pohjan Voiman enemmistöomistaja, toiminnan rahoittaja ja strateginen kumppani on Tukholman pörssiin listattu tuulivoimayhtiö Arise AB.’’ Päätöksen liitteessä, Pohjan Voima Oy:n aloitteen kohdassa ”Hanketoimija”, asia on esitetty oikeassa muodossa: ’’Pohjan Voiman enemmistöomistaja, toiminnan rahoittaja ja strateginen kumppani on Tukholman pörssiin listattu tuulivoimayhtiö Arise AB.’’ Tieto Pohjan Voiman enemmistöomistajasta ja sen roolista hankkeessa on näin ollen ollut päätöksentekijöiden tiedossa ja julkisesti nähtävissä päätöstä tehdessä.  Lisäksi Pohjan Voima Oy on kotisivuillaan sekä asukastilaisuudessa todennut, kuten oikaisuvaatimuksestakin ilmenee, että Pohjan Voiman enemmistöomistaja, toiminnan rahoittaja ja strateginen kumppani on Tukholman pörssiin listattu tuulivoimayhtiö Arise AB.

 

 Kaupunginhallituksen 31.03.2025 § 95 päätöksessä on hyväksytty kaavoituksen käynnistämissopimus, valtuutettu kaupunginjohtaja hyväksymään sopimukseen teknisluontoisia korjauksia ja päivityksiä sekä hyväksytty hakijan esittämä kaavakonsultti. Päätöstä täydennettiin kokouksessa siten, että kaupunginhallitus päättää velvoittaa hakijan tiedottamaan avoimesti ja luotettavasti sopimusalueeseen liittyviä maanomistajia.  Oikaisuvaatimus on koskenut päätöstä 31.3.2025 § 95, jossa on päätetty kaavoituksen käynnistämissopimuksesta. Oikaisuvaatimuksen alaisen päätöksen pykälätekstissä tai pykälän liitteessä ei käsitellä tai mainita Pohjan Voima Oy:n omistussuhteita. 

 

 Kaupunginhallituksen 31.03.2025 § 95 päätöksen liitteenä on kaavoituksen käynnistämissopimus. Sopimuksessa sopijapuolena on mainittu perustettava tytäryhtiö. Tämä on tavanomainen menettely silloin, kun tytäryhtiötä ei vielä ollut tässä vaiheessa perustettu eikä nimeä voitu kirjata sopimukseen ennen sen perustamista. Tytäryhtiön nimi tullaan kirjaamaan lopulliseen sopimukseen. Päätöksessä on valtuutettu kaupunginjohtaja hyväksymään kaavoituksen käynnistämissopimukseen teknisluontoisia korjauksia ja päivityksiä.

 

 Oikaisuvaatimuksen alainen päätös koskee hanketoimijan kanssa tehtävää kaavoituksen käynnistämissopimus. Kaavan valmistelua ja laadintaa koskeviin asioihin valitusmahdollisuus tulee olemaan päätökseen, jolla asia kaupungin osalta lopullisesti ratkaistaan. Sitä edeltäviin kaavan valmistelua koskeviin päätöksiin muutoksenhakumahdollisuutta ei laissa säädetyn mukaisesti ole.

 

 Edellä esiin tuoduin perustein voidaan katsoa, että päätös on sopusoinnussa hallinnon periaatteiden kanssa, päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen. Oikaisuvaatimuksen ei näin ollen katsota antavan aihetta päätöksen muuttamiseen.

 

Lisätietoja päätöksestä:  kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, p. 044 4314324, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi; maankäyttöinsinööri Mira Turunen, p. 044 481 1283, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Liite Oikaisuvaatimus

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää selosteosassa esiin tuoduin perustein hylätä liitteenä olevan oikaisuvaatimuksen.

 

Päätös: Hyväksyttiin.