RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 214
Otsikko |
---|
Oheismateriaali 1Valtuustoaloite Täältä tullaan, työelämä! (pdf 43.42 kb) |
Valtuustoaloite: Täältä tullaan, työelämä!
Kaupunginvaltuusto 12.05.2025 § 55
”Useissa eri yhteyksissä on havaittu nuorten epävarmuus työelämään tutustumisessa. Taloudellinen epävarmuus näkyy kesätyöpaikkojen määrässä. Pidämme tärkeänä, että Ylöjärvellä yhdeksännen luokan päättäville nuorille tarjotaan apua ja tukea työelämään tutustumiselle, jos haku kesätyöpaikkoihin ei ole tuottanut tulosta.
Tähän elämänvaiheeseen ja ohjauksen tarpeeseen on havahduttu myös muualla. Tarpeeseen on esimerkiksi Nokialla vastattu Etsivän nuorisotyön Kesäduunipajalla. Näistä toteutetuista malleista voisi poimia parhaiten soveltuvat osat.
Yhteistyöhön voisi kutsua paikalliset yrittäjä-, maataloustuottaja- ja metsänhoitoyhdistykset.
Aloitteen otsikko on lainattu Työsuojelurahaston ja Työturvallisuuskeskuksen julkaisemasta työelämän kehittämisen erikoislehti Telman 2/25 aihetta käsittelevästä artikkelista.
Esitämme, että Ylöjärven kaupungissa kehitellään kotikutoinen malli ylöjärveläisille peruskoulun päättäville nuorille työelämään tutustumiseksi kesätöiden merkeissä.
Keskustan valtuustoryhmä”
Toimivalta: Hallintosääntö 32 §
Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 09.06.2025 § 214
255/12.05.00/2025
Toimivalta: Hallintosääntö 32 §
Esittelijä: Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen henkilöstöpalveluihin ja nuorisovaltuustolle lausuntoa varten.
Päätös: Hyväksyttiin.