RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 189
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kaupunginhallitus 09.06.2025 § 189
Kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on toimielimen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään yli puolet jäsenistä.
Päätös: Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi-Pekka Ahonen totesi, että paikalla oli 10 jäsentä ja yksi varajäsen, joten kaupunginhallitus oli täysilukuinen. Lisäksi paikalla olivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja 1., 2. ja 3. varapuheenjohtaja sekä nuorisovaltuuston edustaja. Viranhaltijoista paikalla oli kaupunginjohtaja, joka toimi esittelijänä ja hallintojohtaja, joka toimi pöytäkirjanpitäjänä.
Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.