Dynasty tietopalvelu
Yljrven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.08.2025/Pykälä 102


Kokousasian teksti

 

Vuoden 2026 talousarvion lähetekeskustelu/hyvinvointilautakunta

 

Hyvinvointilautakunta 19.08.2025 § 102  

   

 

 

Valmistelija: Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

Seloste ja perustelut: Kaupunginjohtajan ja talousjohtajan antama TA2026 laadintaohje 19.6.2025:

 

 ”TALOUDEN NÄKYMÄT

 Kuntatalous on ollut jo useita vuosia kiristyneessä tilanteessa johtuen

 esimerkiksi valtakunnallisten uudistusten suorista ja epäsuorista vaiku-

 tuksista (Sote- ja työllisyysalueuudistukset) sekä yleisestä taloudellisesta

 tilanteesta. Valtionosuuksien ja verotulojen kehityksen arviot eivät

 näytä tuovan helpotusta yleiseen taloudelliseen tilanteeseen.

 

 Kuntatalouden toimintamenot kasvavat vuosina 2026–2029 pääasiassa

hintojen kasvun vuoksi. Kuntien tehtävät painottuvat lasten ja nuorten

palveluihin, kuten varhaiskasvatukseen ja koulutukseen. Koska kunta-

sektori on hyvin henkilöstövaltainen, vaikuttaa kunta-alan palkkasopi-

musratkaisu kunta-alan kustannuskehitykseen merkittävästi. Kustan-

nuskehitystä kuvaava peruspalvelujen hintaindeksi on vuosina 2026–

2029 noin 3,3 prosenttia vuodessa. Hintojen nousun lisäksi kuntatalou-

den menopaineita lisää kasvukeskusten investointipaineet, jotka pitävät

investointien tason korkealla.

 

Kuntatalouden toimintatulojen kasvu on vuosina 2026–2029 hidasta.

Sote-kiinteistöjen vuokrasopimusten päättyminen ja uudelleenneuvot-

telut heikentävät kuntien vuokratuloja merkittävästi vuodesta 2026 al-

kaen. Valtionosuuksien kehitys vaihtelee huomattavasti eri vuosina ja

niiden kasvua hidastaa vuonna 2026 osana sopeutustoimia tehtävät py-

syvät valtionosuusleikkaukset sekä vuoteen 2027 saakka mm. sote-

siirtoon liittyvien takautuvasti perittävien valtionosuuksien leikkaus ja

hallituksen päättämä yhden prosenttiyksikön indeksijarru.

 

Verotulot ovat edelleen kuntien merkittävin tulonlähde. Niiden kasvu

paranee suhdannetilanteen myötä yltäen vuosina 2026–2029 keskimää-

rin 4,3 prosentin vuotuiseen kasvuun.

 

Painelaskelman mukaan kuntatalouden vuosikatteet eivät riitä nettoin-

vestointeihin. Tulojen ja menojen epätasapaino vaatii pitkäjänteistä

päätöksentekoa ja jatkuvia tasapainottamistoimia.

 

Kuntatalouden kehitysarvioon liittyy riskejä muun muassa kauppa- ja

geopolitiikan epävarmuuden ja sote-kiinteistöjen lakisääteisen vuokra-

ajan päättymisen vuoksi.

 

Ylöjärvellä kuntatalouden tilanne on kiristynyt 2020-luvulla. Tilikauden

tulos on ollut positiivinen ainoastaan vuosina 2021 ja 2023. Myös vuo-

desta 2025 tullee talousarvion mukaisesti alijäämäinen. Pidemmän täh-

täyksen talouden tasapainotilan edellytys olisi, että tulos on vuosittain

useamman miljoonaa euroa positiivinen. Tällöin investointeja pystytään

rahoittamaan mahdollisimman paljon käyttötalouden tulorahoituksella

velkarahoituksen sijaan. Tämä tavoite korostuu investointien määrän

ollessa suurta.

 

Investointitaso tulee säilymään korkealla lähivuosina. Investointiohjel-

ma sisältää useita isoja kouluhankkeita. Kasvuohjelman mukainen kasvu

edellyttää myös laajaa kunnallisteknistä rakentamista. Investointien

määrä aiheuttaa paineita velkaantumisen hallintaan varsinkin, mikäli

toiminnasta ei jää katetta investointien rahoittamiseen.

 

TALOUSARVIOVALMISTELUA OHJAAVA SUUNNITTELUKEHYS

Johtoryhmä on kevään aikana valmistellut talousarvioprosessia ja val-

mistelun lähetekeskustelua on käyty kaupunginhallituksen kokouksessa

kesäkuussa.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi vuoden 2026 talousarvion laadintaa ohjaa-

van suunnittelukehyksen kokouksessaan 16.6.2025. Suunnittelukehys

on lautakuntien talousarviovalmistelua ohjaava. Kaupunginhallitus

linjasi myös, että lautakunnat velvoitetaan talousarvioprosessin aika-

na etsimään lisäsäästöjä ja tulonlähteitä sisältäen arviot toimenpitei-

den vaikutuksista palveluihin.

 

Vuoden 2026 suunnittelun pohjana on käytetty talousarviotietoja vuo-

delta 2025 sekä tilinpäätösennustetta 2025. Näin on saatu pohjaluvut

vuodelle 2026.

 

Toimintatuotot on kehyksessä budjetoitu keskimääräisellä kahden pro-

sentin kasvulla vuoteen 2025 nähden. Kasvu pitää sisällään sekä mah-

dolliset taksantarkastelut sekä volyymin kasvun. Osastojen tulee kui-

tenkin arvioida käyttötalouden tulot ja mahdollisuus tuloarviokorotuk-

siin mahdollisimman realistisesti aiempien vuosien kehitykseen ja tule-

vaisuuden näkymiin perustuen. Tulot arvioidaan arvonlisäverottomina.

Tuki- ja avustustulot on arvioitu viime vuosien tapaan maltilliselle tasol-

le. Käytännössä niissä tapahtuvat muutokset ovat kokonaistilanteen nä-

kökulmasta neutraaleja; jos tuloja saadaan lisää aiheuttavat ne lähtö-

kohtaisesti vastaavan suuruiset lisämenot.

 

Voimassa oleva virka- ja työehtosopimuskausi päättyi 30.4.2025. Uuden

sopimuskauden palkkaratkaisujen kustannusvaikutus on Kunta- ja hy-

vinvointityönantajan (KT) laskelmien vuodelle 2026 on 3,18 prosenttia

ja vuodelle 2027 3,85 prosenttia. Kustannusvaikutus on huomioittu

suunnittelukehyksessä ja budjetointijärjestelmä korottaa automaatti-

sesti henkilöpalkkoja uutta sopimusta vastaavaksi.

 

Työnantajan eläkemaksut ovat Kevan kuntakohtaisten ennusteiden

mukaan hieman laskemassa. Työttömyysvakuutusmaksu on sitä vastoin

selvästi nousemassa. Kokonaisuudessaan palkoista perittävät sivukulut

ovat hieman nousemassa (+0,32%-yks), mutta määrärahatarve työnan-

tajan maksamiin tasausmaksuihin sitä vastoin hieman laskee verrattuna

vuoden 2025 talousarvioon. Palkkojen sivukulujen ennakkotietojen mu-

kaiset prosentit on päivitetty budjetointijärjestelmään. Tasausmaksut

tallennetaan talouspalveluiden toimesta budjetointipohjiin tilille 4112.

Aiemmista vuosista poiketen jaksotetut palkat (tili 4060), eläkekulut (tili

4130) ja jaksotetut sosiaalivakuutusmaksut (tili 4190), tulee myös arvi-

oida ja budjetoida. Mikäli pitämättömien lomien kustannukset kasva-

vat, näkyvät kustannukset näillä tileillä. Kustannukset yleensä kasvavat

joka vuosi. Mallia määrärahan suuruutta arvioitaessa kannattaa katsoa

edellisiltä vuosilta.

 

Inflaatioennusteet ovat maltillisia vuodelle 2026. Yleinen kustannusten

 kasvu on huomioitu suunnittelukehyksessä kahtena prosenttina. Tiettyjen

 hyödykkeiden, esimerkiksi energian, hintojen muutokset voivat poi-

 keta tästä. Tältä osin kasvu on huomioitu osastojen omissa lisätarvearvioissa.

 

 Liitteenä olevan lautakuntakohtaisen suunnittelukehyksen taulukon

 sarake ”Muut lisätarpeet” on kohdennettu lautakunnille johtoryhmän

 valmistelun pohjalta.

 

 Suunnittelukehys sisältää myös vuoden 2025 talousarvion yhteydessä

 päätetyn palveluverkkotoimenpiteiden myötä syntyviä säästöjä. Sote

 kiinteistöjen yhtiöittäminen ja työllisyyden hoidolle jo edellisen vuoden

 talousarvioprosessia asetetut säästötavoitteet on huomioitu kehyksessä.

 

 Lautakuntien tulee varautua Vuorentaustan koulun väistötilajärjestelyihin

 talousarviovalmistelussa. Väistötilajärjestelyjen aiheuttamat lisäkulut

 huomioidaan lopullista talousarvioesitystä tehtäessä (eivät sisälly

 täysimääräisesti suunnittelukehykseen).

 

 INVESTOINNIT

 Nettoinvestoinneille (omahankintamenoille) asetetaan suunnitteluke-

 hyksessä 27,8 miljoonan euron maksimitaso vuodelle 2026. Investoinnit

valmistellaan osana MAPSTO-valmistelua.

 

SUUNNITELMAVUODET 2027 JA 2028

Talouspalvelut hoitaa suunnitelmavuosien lukujen tallennuksen. Mikäli

osastoilla on tiedossa keskimääräisten muutosten lisäksi merkittäviä

muita suunnitelmavuosien lukuihin liittyviä muutoksia, tulee niistä

toimittaa tieto talousjohtajalle erikseen.

 

TOIMINNALLISET TAVOITTEET

Talousarvion laadinnan yhteydessä toimielimet konkretisoivat kaupun-

kistrategian linjauksia vuosikohtaisiksi toiminnallisiksi tavoitteiksi.

Tavoitteiden mitattavuuteen, strategisuuteen ja valtuustotasoi-

suuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Tavoitteille määritellään

toimet ja tavoitetasot.

 

Tavoitteen saavuttaminen voi vaatia pidemmänkin aikavälin toteutta-

mista, mutta silloinkin vuosittainen eteneminen tulee olla mitattavissa.

Tavoitteet asetetaan toimielintasolla (kaupunginhallitus, lautakunta).

Tavoitteet tulee johtaa kaupunkistrategiasta ja sen kärjistä.

Tavoitteiden sopiva määrä on 5-7 kappaletta.

 

Laadintapohja toiminnallisten tavoitteiden laatimista varten lisätään

heinäkuun aikana tarkoitusta varten perustettuun teamsiin, ”Talousar-

vio ja tilinpäätös, Yvi”. Pohjassa ohjeistetaan laadintaa tarkemmin.

Lautatakuntien kehotetaan huomioimaan tavoitteiden valmistelussa

Hinku-työryhmän sekä hyvinvointityöryhmän esille nostamat teemat.

Tämän lisäksi lautakunnat voivat asettaa omaseurantaisia tavoitteita

tarpeidensa mukaan. Tavoitteet eivät voi olla strategisten linjausten

vastaisia.

 

OSALLISTAMINEN

Henkilöstöä on hyvä osallistaa mukaan budjetointiprosessiin ideoimalla

yhdessä toiminnallisia tavoitteita, toimintatapamuutoksia jne.

 

TAUSTATIETOJEN DOKUMENTOINTI

Olennaisten tulo- ja menoerien taustatiedot (perusteet, laskelmat, mi-

totukset yms.) tulee dokumentoida kattavasti joko budjetointiohjelman

kommenttikenttiin tai erilliselle asiakirjalle, jotta ne ovat käytettävissä,

kun budjetteja käydään osastojen kanssa läpi.

 

Määrärahat esitetään arvonlisäverottomina.

 

Talousarvio laaditaan bruttoperiaatteella siten, että määräraha otetaan

talousarvioon täysimääräisenä eikä mahdollisilla tuloilla vähennettynä.

 

HENKILÖSTÖKULUT

Budjetointiohjelman palkkasuunnittelussa on palkkatiedot niiden vaki-

tuisten ja määräaikaisten virka- ja työsuhteessa olevien henkilöiden

osalta, jotka ovat saaneet palkkaa toukokuussa. Budjetointijärjestelmä

laskee automaattisesti varauksen palkankorotuksiin vuodelle 2026.

 

Palkkasuunnittelun tiedot tulee käydä huolella läpi ja päivittää lista tar-

peen mukaan.

 

Osastojen on huolehdittava, että talousarviossa 2025 myönnetyt

1.8.2025 alkaneiden virkojen palkkakustannukset tulevat täysimääräi-

senä mukaan vuoden 2026 talousarvioon.

 

Uudet virat ja toimet ja muut kustannusvaikutteiset henkilöstömuu-

tokset tulee budjetointiohjelman lisäksi esittää erillisillä lomakkeilla,

jotka löytyvät teamsista.

 

TYHY-TOIMINTA

Työhyvinvointia ylläpitäviin toimiin (tyhy-päivät yms.) yksiköt voivat

budjetoida 50 euroa/työntekijä tilille 4470 muut palvelut. Tämä summa

on myös maksimi, jonka yksiköt voivat vuoden aikana tarkoitukseen

käyttää.

 

IT- MENOT

Tietohallinto lähettää perustietotekniikkapalveluita, tietoliikennepalve-

luita ja leasing-kustannuksia koskevan budjetointiohjeen erikseen.

 

INVESTOINNIT

Talousarvion investointiosassa esitetään sellaisen käyttöomaisuuden

hankinta, jonka hankintahinta on 10.000 € tai sen yli ja jonka käyttö-

ajaksi arvioidaan kolme vuotta tai sen yli. Muut hankinnat esitetään ta-

lousarvion käyttötalousosassa.

 

Investointimenoa ei ole vuosikorjaukset, kuluvat tarvikkeet ja varaosat.

Ensikertainen kalustaminen voidaan käsitellä investointina, mikäli kulut

kokonaisuudessaan ylittävät 10 000 euroa. Tässä yhteydessä hankitut

kulutushyödykkeet (mm. askartelutarvikkeet, koulutarvikkeet) ovat

käyttötalousmenoa. Myös astiat ja lelut käsitellään lähtökohtaisesti

käyttötalousmenona.

 

VALTIONAVUSTUKSET

Hallintokunnat esittävät arvionsa oman hallinnonalansa valtionavustuk-

sista vireillä olevien projektien osalta ja mahdollisista investointien val-

tionavustuksista.

 

MUUTA

Tulot budjetoidaan miinusmerkkisenä.

 

ASUKASMÄÄRÄ

Vuoden 2026 asukasmääränä käytetään 34 004 asukasta.

 

TALOUSARVIOLAADINNAN AIKATAULU

Lähetekeskustelut lautakunnissa elokuu (hyla 19.8.2025)

Joryn ta-seminaari 7.8.

Kh:n ta-seminaari 14.–15.8.

Kv:n ta-seminaari 28.-29.8

Aineisto tallennettuna järjestelmässä 15.9

Lautakuntakäsittelyt 30.9 mennessä (hyla 16.9.2025)

Kh:n ta-seminaari 3.10

Kv:n ta-seminaari 9.10

Kh:n 1. käsittely 20.10

Kj:n ta-esitys 21.10

Kh:n 2. käsittely 27.10

Valtuusto 10.11

 

Talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotus tulee olla tallennettuna ta-

loussuunnitteluohjelmaan viimeistään 15.9.2025. Uusien virkojen ja

toimien esityslomakkeet ja muu kirjallinen talousarviomateriaali on ol-

tava tallennettuna teamsissa myös tuolloin.

 

Vuokrien, ruokahuollon ja siivouspalveluiden sisäisen erien aineisto

(tekniikka- ja ympäristöosasto) ja muut sisäiset erät (esim. puhelin, pos-

titus, monistus, osastojen omat sisäiset erät) on tallennettava teamsiin

viimeistään 5.9.2025.

 

Lisätietoja talousarvion laadinnasta antavat

Taloustoimisto Juha Liinavuori

Miia Kotila

Anna-Mari Luhta

Sivistysosasto Kirsi Riihioja

Tekniikka- ja ympäristöosasto Merja Talvitie

 

Pauli Piiparinen  Juha Liinavuori

Kaupunginjohtaja  Talousjohtaja”

 

 HYVINVOINTILAUTAKUNNALLE ANNETTU SUUNNITTELUKEHYS

 Menot TA2025  5 173 823 €

 Tilinpäätösennuste 2025 (Q1)  5 225 823 €

 Kustannusten nousuun +2%  40 000 €

-          palvelut, aineet, tarvikkeet, tavarat, muut menot

Palkkojen sopimuskorotusten vaikutus (3,18%)  97 000 €

Muut pakollisluonteiset lisätarpeet  80 000 €

 

Suunnittelukehys 2026 menot yhteensä  5 442 823 €

Suunnitelukehys 2026 minimitulotavoite   909 000 €

 

Suunnittelukehyksessä mainittuja pakollisluonteisia hyvinvointilautakunnan lisätarpeita vuonna 2026 muun muassa ovat:

-          kokouspalkkioiden muutokset (lautakunta, nuva, viranhaltijat)

-          lasten parlamentin toiminta

-          yhden osa-aikaisen toimen muuttaminen määräaikaisesta vakinaiseksi

-          seudullisesti järjestettävän henkilöstön täydennyskoulutuksen laajentaminen

-          Kaiku-kortin käyttöön ottaminen.

 

Kuten edellä olevassa talousarvion laadintaohjeessa todetaan, kaupunginhallitus (KH 16.6.2025) velvoittaa lautakunnat etsimään talousarvioprosessin aikana lisäsäästöjä ja tulonlähteitä sisältäen arviot toimenpiteiden vaikutuksista palveluihin. Viranhaltijavalmistelu työstää tätä varten toimenpidelistan.

 

Lähetekeskustelussa lautakunta voi käydä vapaamuotoista keskustelua

vuoden 2026 talousarvioon sisältyvistä tavoitteista. Halutuille toiminnan muutoksille arvioidaan valmistelun aikana eurovaikutus. Viranhaltijavalmistelun tehtävänä on tuoda lautakunnan päätettäväksi esitys, joka on annetun suunnittelukehyksen mukainen. Lautakunnan tehtävänä on tarvittaessa asettaa tavoitteet tärkeysjärjestykseen.

 

Toimivalta:  Hallintossääntö 100 §

 

Lisätietoja päätöksestä:  Sivistysjohtaja Matti Hursti, 050 680 67, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi>

 

Esittelijä:  Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus:  Hyvinvointilautakunta:

  1. päättää merkitä edellä olevan talousarvion laadintaohjeen tiedoksi;

  2. käy lähetekeskustelua talousarvion jatkovalmistelusta.

 

Päätös:  Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.

 -------

 

 Vapaa-aikajohtaja Minna Vallin toimi tämän asian esittelijänä.