Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.05.2025/Pykälä 64



Kokousasian teksti

 

Neljännesvuosikatsaus 1/2025

 

Tekninen lautakunta 15.05.2025 § 64  

221/02.02.02/2025  

 

 

Valmistelija: Talouspäällikkö Merja Talvitie

 

Seloste ja perustelut: Kuntalain 120 a §:n mukaan kunnan on tuotettava tietoja kunnan toiminnasta ja taloudesta kunnan toiminnan, hallinnon ja talouden ohjausta, johtamista ja seurantaa varten. Tiedot toimitetaan Valtiokonttorille yhteen toimivuuden edellyttämässä muodossa. Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto on antanut vuonna 2020 yleisohjeen kunnan ja kuntayhtymän puolivuosi- ja neljännesvuosikatsausten laadinnasta.

 

 Kaupungin hallintosäännön 118 §:n 2 momentin kohdan 3 mukaan teknisen lautakunnan tehtävänä on huolehtia toiminnan tulosten ja talousarvion toteutumisen seurannasta sekä toiminnan tuottavuuden ja vaikuttavuuden edistämisestä. Hallintosäännön 118 §:n 2 momentin kohdan 10 mukaisesti tekninen lautakunta valvoo talousarvion toteutumista ja sitä, että kaupunginhallituksen antamia ohjeita noudatetaan.

 

 Toimintavuoden ensimmäinen raportointijakso on 1.1.-31.3.2025.

 

 Lautakunta

 

 Teknisen lautakunnan alaisen talouden toteuma ensimmäisellä vuosineljänneksellä vastaa pääosin talousarviota sekä toimintatuottojen että -kulujen osalta. Tässä vaiheessa vuotta vuoden 2025 tilinpäätösennuste käyttötalouden osalta on hyväksytyn talousarvion mukainen.

 

 Talonrakennusinvestoinneista alkuvuoden aikana on ollut käynnissä isoimpana hankkeena Kurun yhtenäiskoulun uudisrakennus. Siltatien päiväkodin rakentaminen on sisävalmistusvaiheessa ja hanke etenee aikataulun mukaisesti.   

 

 Liikenneväyläinvestointien osalta työt ovat olleet käynnissä useassa kohteessa. Näistä euromäärältään isoimmat hankkeet ovat Vuorentaustan asemakaavan laajennus- ja muutosalueen työt, Oksasentien ja Leijatien kiertoliittymä sekä Vaasantien ja Pallotien valoliittymä ja ylikulkusilta.  Yleisten alueiden osalta työt ovat keskittyneet ensimmäisellä raportointijaksolla Työlänojan leikki- ja liikuntapuiston ja Siltatien koulun kenttien rakentamiseen.

 

 Vastuualueet

 

 Hallinto ja kehittäminen

 

 Ylöjärven bussilinjat 81 (Asuntila) ja 22 (Siivikkala) muuttuivat 7.1.2025 ratikan liityntälinjoiksi Lentävänniemen raitiotieliikenteen käynnistymisen yhteydessä. Matkustajamäärät Ylöjärven joukkoliikenteessä ovat kasvaneet viime vuoden tammi-maaliskuuhun verrattuna noin 11 %, Kuruntien varrella jopa 30 %. Nysse -lippujen hinnat nousivat 1.1.2025 keskimäärin 7 %. Korotus johtui arvonlisäveron korotuksesta sekä ilmastotuen poistumisesta. Myös liikennöintikustannukset ovat kasvussa. Teivo-Mäkkylässä on vireillä neljä asemakaavaa ja ensimmäinen kumppanuushaku hankekaavaan käynnistyy vuoden toisen kvartaalin aikana.

 

 Raportointijakson toteutuneet toimintakulut ovat vielä vähäiset, sillä alkuvuoden liikennepalveluiden laskut eivät kaikilta osin ole vielä tulleet ensimmäisen kvartaalin aikana.

 

 Yhdyskuntatekniset palvelut

 

 Alkuvuoden aikana on julkaistu useita tarjouspyyntöjä, kuten Kuruntien kiertoliittymän päällysrakennetöiden sekä Asuntilantien ja Suolaniityntien kiertoliittymän tarjouspyynnöt. Hankintapäätöksiä on tehty mm. Leijatien kivi- ja päällysrakennetöistä, kt65 ja Pallotien liittymän rakennusurakasta sekä vuosien 2025-2028 asfalttiurakasta.

 

 Käyttötaloudessa raportointijakson toimintatuotot ja toimintakulut ovat tasapainossa. Toimintatuotot ovat toteutuneet hieman yli ajanjakson talousarvion ja toimintakulut hieman alle talousarvion. Alkuvuoden leuto talvi on vaikuttanut kunnossapitokulujen määrään.

 

 Toimitilat

 

 Ruoka- ja siivouspalveluiden toimintojen yhdistäminen on edennyt aikataulussa. Sisäilmakorjauksia on käynnissä Tiuravuoren palvelukeskuksessa ja Kauraslammen koulun tarveselvitys on käynnissä. Pajulantien omakotitalo ja Käyräkujan peltihalli on purettu. Vahannan siirtokelpoisen päiväkodin maanrakennustyöt ovat käynnistyneet raportointijakson aikana. Hankkeeseen liittyy kustannuspaineita pohjaolosuhteiden takia.

 

 Raportointijaksolla käyttötalouden toimintatuotot ja toimintakulut ovat talousarvion mukaiset. Sisäilmakorjaukset rasittavat kuitenkin edelleen käyttötaloutta.

 

Toimivalta: Hallintosääntö § 118

 

Lisätietoja päätöksestä: Talouspäällikkö Merja Talvitie, p. 050 599 9054, merja.talvitie@ylojarvi.fi,

 Kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi, p. 050 466 5860, jukka.nurmi@ylojarvi.fi

 

Liitteet: Q1 raportti Hallinto ja kehittäminen

 Q1 raportti Yhdyskuntatekniset palvelut

 Q1 raportti Toimitilat

 Q1 raportti Tekninen lautakunta

 Tuloslaskelma Q1 Tekninen lautakunta

 Investointiraportti Q1 Tekninen lautakunta

 

Esittelijä: Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi neljännesvuosikatsauksen 1/2025.

 

Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----