RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 135
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuustoaloite: Kaavoitetaan tontteja nuorisoasunnoille koulutuskeskus Valon lähelle
Kaupunginvaltuusto 07.04.2025 § 38
”Ylöjärven kaupungin väestönkasvu on hyytynyt lähes nolliin. Kaupunkimme ikärakenne on sellainen, että meillä on paljon opiskeluikäisiä nuoria, jotka muuttavat muualle opintojen perässä. Tahti on kiihtynyt viime vuosien aikana ja juuri tässä ikäluokassa meillä on väestörakenteessa selkeä kuoppa. Nuoret tarvitsevat Ylöjärvellä lisää paitsi koulutusmahdollisuuksia, myös kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja asumisen palveluja.
Koulutuskeskus Valoa ollaan jo laajentamassa ja yhteys Pallotieltä Vaasantielle avataan. Asemakaavan muutoksella esimerkiksi koulutuskeskus Valon läheisyyteen Pallotielle tai siihen tarkoitukseen vielä sopivammalle tontille voisi kaavoittaa kerrostalotontteja nuorisoasuntojen tarpeeseen. – Samalla voisi edistää kevyelle liikenteelle kulkuyhteyttä junaradan yli.
Esitämme, että Ylöjärven kaupunki käynnistää Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelmassa asemakaavahankkeen nuorisoasuntojen rakentamisen tarpeisiin ja junaradan ylittävän kevyenliikenteen kulkuyhteyksien parantamiseksi.
Keskustan valtuustoryhmä ym.”
Toimivalta: Hallintosääntö 32 §
Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 28.04.2025 § 135
206/10.02.03/2025
Toimivalta: Hallintosääntö 32 §
Esittelijä: Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen ympäristölautakunnalle ja nuorisovaltuustolle lausuntoa varten.
Päätös: Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |