Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 358



 

Tampereen Raitiotie Oy:n osakassopimuksen liitteiden 6.1 b ja 6.1 c päivittäminen

 

Kaupunginhallitus 16.12.2024 § 358  

634/02.08.00/2022  

 

Valmistelija: Kaupunkirakennejohtaja, kehityspäällikkö

 

Seloste ja perustelut: Tampereen Raitiotie Oy:n osakassopimuksen liitteissä 6.1 b ja 6.1 c on kuvattu Tampereen seudullisen raitiotien suunnittelun ja rakentamisen tavoiteaikataulu. Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien rakentamisen vaiheistumisen takia kyseisiä liitteitä on tarve päivittää. Liitteiden aikataulun päivitys tarkoittaa, että Pirkkala–Linnainmaa-raitiotietä seuraavien raitiotien ratahaarojen rakentamisaikataulu siirtyy arvioilta kolme vuotta myöhemmäksi.

 

Tampereen raitiotien seudullisen yleissuunnitelman yhteydessä loka-marraskuussa 2020 Tampereen kaupunki, Pirkkalan kunta, Ylöjärven kaupunki ja Kangasalan kaupunki hyväksyivät valtuustoissaan raitiotien tulevaisuuden ratahaarojen ratalinjausten varaukset huomioon otettavaksi omassa asemakaavoituksessaan sekä katu- ja kunnallistekniikan suunnittelussa ja rakentamisessa.

 

Raitiotien seudullisen yleissuunnitelman loppuraportissa (2021) oli alustava arvio Tampereen raitiotiejärjestelmän tulevaisuuden uusien ratahaarojen rakentamisjärjestyksestä ja rakentamisen ajoittumisesta. Seudullisen yleissuunnitelman rakentamisjärjestys ja rakentamisen aikatauluarvio on otettu Tampereen Raitiotie Oy:n osakassopimuksen liitteeksi 6.1 b. Osakassopimuksen liitteessä 6.1 c on edellä mainitusta liitteestä johdettu tarkempi aikataulukaavio eri ratahaarojen suunnitteluvaiheiden ja päätöksentekohetkien ajoittumisesta.

 

Seudullisen yleissuunnitelman ja voimassa olevien osakassopimuksen liitteiden mukainen arvio ratahaarojen rakentamisjärjestyksestä ja ajoittumisesta on ollut seuraava: rata Lentävänniemeen (liikennöitävissä 1/2025), Pirkkala–Linnainmaa (rakentaminen 2025–2028), Lielahti–Ylöjärvi (rakentaminen 2029–2032), Linnainmaa–Lamminrahka (rakentaminen 2033–2036), Hatanpää–Vuores (rakentaminen 2030-luvulla) ja Hervanta–Saarenmaa (rakentaminen 2040-luvulla).

 

Tampereen kaupunkiseudun MAL-sopimusluonnoksessa kaudelle 2024–2027 ei ole riittävää valtionosuutta koko Pirkkala, Suuppa – Tampere, Linnainmaa -raitiotien rakentamiseen. Tampereen kaupunginvaltuusto ja Pirkkalan kunnanvaltuusto tekivät 21.10.2024 rakentamispäätökset Suuppa–Linnainmaa-raitiotien vaiheittaisesta rakentamisesta. Hankkeen vaihe 1, Partola–Niihama on tavoite rakentaa joulukuun 2024 ja elokuun 2028 välisenä aikana. Hankkeen vaihe 2, Partola–Suuppa- ja Niihama–Linnainmaa-rataosuudet, on tavoite rakentaa toukokuun 2028 ja tammikuun 2032 välisenä aikana. Vaiheen 2 rakentamisen aloittaminen on ehdollinen rakentamisen valtiontuen myöhemmälle varmistumiselle.

 

Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien rakentamisvaiheen piteneminen arvioiduista vuosista 2025–2028 vuosille 2025–2031 vaikuttaa myös seuraavien ratahaarojen suunnitteluvaiheiden ja rakentamisvaiheiden ajoitukseen. Tämä vaiheistus ei näillä näkymin vaikuta tulevien ratahaarojen suunnittelu- ja rakentamisjärjestykseen, mutta siirtää tulevien ratahaarojen rakentamisvaiheita arviolta kolme vuotta eteenpäin.

 

Raitiotiejärjestelmän kehittämisessä, Tampereen kaupungin ja Tampereen Raitiotie Oy:n rajallisten resurssien takia, lähtökohtana on ollut, että Tampereen kaupungin alueella rakennetaan vain yhtä raitiotiehanketta kerralla. Periaatteena on myös ollut, että rakentamiseen ryhdytään vasta kun rakentamisen valtionosuus on varmistunut.

 

Tampereen raitiotien toteutusosat 1 ja 2 on toteutettu sekä Pirkkala–Linnainmaa-raitiotie toteutetaan allianssimallilla. Allianssimallisessa toteutuksessa on lähtökohtana, että heti toteutussuunnitelman valmistuttua päätetään ao. omistajakuntien valtuustoissa raitiotien rakentamisesta. Allianssimallinen toteutus, jossa rakentajan ovat olleet mukana toteutussuunnitelman laatimisessa, mahdollistaa rakentamisen aloittamisen heti valtuustojen rakentamispäätöksen perään.

 

Raitiotieradan yleis- ja hankesuunnitelmat eivät ole kytköksissä välittömään hankkeen etenemiseen seuraavaan suunnitteluvaiheeseen. Tästä syystä esimerkiksi Lielahti–Ylöjärvi-raitiotien hankesuunnitelma on mahdollista laatia vuosien 2025–2027 aikana, vaikka ratahaaran rakentamiseen on mahdollista ryhtyä tämänhetkisen tietämyksen mukaan aikaisintaan vuonna 2031 tai 2032, jolloin arvioidaan olevan aikaisintaan mahdollista ratahaaran rakentamisen valtiontuen varmistuminen.

 

Toimivalta: Hallintosääntö § 87

 

Lisätietoja päätöksestä: Kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi, puh. 050 466 5860, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi; kehityspäällikkö Mari Ruissalo, puh. 044 486 3124, etunimi. sukunimi@ylojarvi.fi

 

Liite / Liitteet: Liite 1 – Nykyiset Tampereen Raitiotie Oy:n osakassopimuksen aikataululiitteet

 Liite 2 – Päivitysesitys Tampereen Raitiotie Oy:n osakassopimuksen aikataululiitteisiin

 Liite 3 - Perustelut osakassopimuksen aikataululiitteiden päivitystarpeelle

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevat Tampereen Raitiotie Oy:n osakassopimuksen päivitetyt liitteet 6.1 b ja 6.1 c.

 

Päätös: Hyväksyttiin.