Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 19.06.2024/Pykälä 104


 

 

 

Valitusluvan hakeminen korkeimmalta hallinto-oikeudelta, koskien Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöstä 1262/2024 hylätä Karhen koulun 980–434–4–88 purkulupapäätös 13.6.2024

 

 

Vastaus Hämeenlinnan hallinto-oikeuden selityspyyntöön

 

Tekninen lautakunta 15.03.2023 § 35 

 

 

Valmistelija Vs. rakennuspäällikkö Hannu Heikkilä

 

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on pyytänyt selitystä 3.2.2023 (diaarinumero 2706/03.04.04.04.04.16/2022) Karhen koulua koskevaan purkulupa-asiaan. Vastaus on pyydetty antamaan 6.3.2023 mennessä. Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta on pyydetty ja saatu lisäaikaa selityksen antamiselle 30.3.2023 saakka. Selitys annetaan Pirkanmaan ELY-keskuksen, Pirkanmaan maakuntamuseon ja Ylöjärvi-Seura ry:n valituksiin koskien Karhen koulun purkulupapäätöstä 29.9.2022 (johtavan rakennustarkastajan päätös), ympäristölautakunnan päätös 26.10.2022 §143 (980-434-4-88).

 

  Toimitilat vastuualueella eri rakentamis- ja peruskorjausvaihtoehtoehdoista tehtyjen vertailujen perusteella on Ylöjärven kaupunginvaltuusto päättänyt 9.5.2022 Karhen vanhan koulurakennuksen purkamisesta ja uudisrakennuksen rakentamisesta vanhan koulurakennuksen paikalle.

  

  Ylöjärven kaupunki on jättänyt purkulupahakemuksen koskien Karhen koulurakennusta, kaupunginvaltuuston 9.5.2022 tekemän päätöksen mukaisesti.

 

  24.1.2022 laaditun laajamittaisen sisäilmateknisen kuntotutkimuksen perusteella on todettu, että koulun korjaaminen koulukäyttöön soveltuvaksi vaatii erittäin laaja-alaisen ja kalliin peruskorjauksen, joka vastaa kustannuksiltaan uudisrakentamista, tai jopa ylittää uudisrakentamisen kustannukset. Laaja-alaisia korjaustoimenpiteitä vaativat koulun ylä-, väli- ja alapohjarakenteet, ulko- ja väliseinärakenteet, ovet, ikkunat ja sisäpinnat. Rakennuksen LVISA-tekniikka on myöskin ikääntynyttä ja käyttöikänsä päässä, vaatien laajamittaisen uudistamisen.

    

  Koulutilat eivät myöskään nykyisellään vastaa toiminnallisesti uuden opetussuunnitelman mukaisia vaatimuksia.

 

  Osa rakennuksen kulttuurihistoriallisista arvoista on menetetty rakennukseen aiemmin tehtyjen korjaus- ja muutostöiden takia.

  

  Pirkanmaan ELY-keskus, Pirkanmaan maakuntamuseo ja Ylöjärven kaupungin kaavoitus ovat jättäneet kielteisen lausunnon purkulupahakemukseen.

  

  Ylöjärven kaupunki on toimittanut vastineet yllä oleviin lausuntoihin.

 

  Johtava rakennustarkastaja on 29.9.2022 tehdyllä päätöksellään antanut kielteisen päätöksen purkulupahakemukseen.

 

  Ympäristölautakunta on 26.10.2022 tehdyllä päätöksellään kumonnut johtavan rakennustarkastajan tekemän päätöksen.

 

Oheismateriaali Hämeenlinnan hallinto-oikeuden selityspyyntö 3.2.2023

  

Lisätiedot  Vs. rakennuspäällikkö Hannu Heikkilä, p. 050 554 2872, hannu.heikkila@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Vs. Rakennuspäällikkö

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää antaa selosteosan mukaisen selityksen Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle ja esittää, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkää Pirkanmaan ELY-keskuksen, Pirkanmaan maakuntamuseon ja Ylöjärvi-seura ry:n tekemät valitukset Ylöjärven kaupungin ympäristölautakunnan 26.10.2022 tekemästä purkulupapäätöksestä, koskien Karhen koulun purkulupahakemusta.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----

 Siikaniva (yhteisöjäävi) poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.28-17.31.

  

 

 

Tekninen lautakunta 19.06.2024 § 104  

157/12.00.00/2022  

 

 

Valmistelija: Vs. Rakennuspäällikkö

 

Seloste ja perustelut: Hämeenlinnan hallinto-oikeus on 13.6.2024 päivätyllä päätöksellään 1262/2024 päättänyt hylätä Ylöjärven kaupungin ympäristölautakunnan päätöksen hyväksyä Ylöjärven teknisen lautakunnan oikaisuvaatimus koskien Karhen koulun 980–434-4-88 purkamislupapäätöksestä.

  

  Perusteluna hylkäävään purkamislupapäätökseen Hämeenlinnan hallinto-oikeudella ovat Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Ylöjärvi-Seura ry:n jättämät valitukset purkamislupapäätöksestä.

  

  Ylöjärven kaupungin ympäristölautakunta on antanut lausunnon perustellen purkamislupapäätöstä muun ohella sillä, että koulurakennus ei ole suojeltu, vaan ympäristö, jolle kyseinen rakennus sijoittuu, on luokiteltu kulttuurimaisemaksi.

  

  Ylöjärven kaupungin tekninen lautakunta on antanut lausunnon, jossa on muun ohella todettu, että rakennukseen aiemmin tehtyjen korjaus- ja muutostöiden vuoksi osa rakennuksen kulttuurihistoriallisista arvoista on menetetty. Lisäksi A-Insinöörit Suunnittelu Oy:n laatiman (24.1.2022) kosteus- ja sisäilmateknisen kuntotutkimuksen perusteella koulukäyttöön toteutettava remontti pakottaisi käytännössä rakentamaan uuden rakennuksen merkittävien kosteus- ja sisäilmahaasteiden takia. Koulu on suositeltu asetettavaksi käyttökieltoon kosteus- ja sisäilmateknisen kuntotutkimuksen perusteella alueellisen ympäristöterveysvalvontaviranomaisen toimesta.

  

  Pirkanmaan ELY-keskus on antanut vastaselityksen, jossa se uudistaa aikaisemman lausuntonsa.

  

  Pirkanmaan maakuntamuseo on antanut vastaselityksen ja hallinto-oikeuden pyynnöstä täydentänyt valitustaan ympäristölautakunnan päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevan vaatimuksen osalta.

  

  Ylöjärvi-Seura ry on antanut vastaselityksen, jossa muun ohella on todettu, että ympäristölautakunnan päätös lausunnon antamisesta hallinto-oikeudelle koskee valituksenalaisen päätöksen kanssa päällekkäistä purkamislupapäätöstä.

 

  Ylöjärven kaupungin tekniselle lautakunnalle on lähetetty tiedoksi valittajien vastaselitykset ja varattu tilaisuus selityksen antamiseen. Teknisen lautakunnan kokouksessa 5.6.2024 asiaa käsiteltiin tiedoksi annettavien asioiden päätöskohdassa.

  

  Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ratkaisu perusteluineen: Hallinto-oikeus ei tutki Pirkanmaan maakuntamuseon valitusta.

 

  Hallinto-oikeus kumoaa ELY-keskuksen ja Ylöjärvi-Seura ry:n valituksista johtuen ympäristölautakunnan päätöksen ja hylkää purkamislupahakemuksen.

 

Ylöjärven kaupunginvaltuusto on päättänyt kokouksessaan 9.5.2022 Karhen koulun salkuttamisesta purettaviin rakennuksiin. Ylöjärven kaupunginvaltuusto on talousarviokokouksessaan 13.11.2023 päättänyt, että Karhelle rakennetaan uusi koulu vanhan koulurakennuksen paikalle.

 

Toimivalta: Hallintosääntö § 118

 

Lisätietoja päätöksestä: Vs. Rakennuspäällikkö Hannu Heikkilä, p. 050 554 2872,

  hannu.heikkila@ylojarvi.fi

 

Oheismateriaalit: Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 1262/2024 tekniselle lautakunnalle

 Tiedote oikeudenkäyntimaksuista

 Valitusosoitus

 

Esittelijä: Vs. Rakennuspäällikkö

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää, että

1. tekninen lautakunta hakee kohteliaimmin valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätökseen 1262/2024,

2. tekninen lautakunta hakee kohteliaimmin muutosta Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätökseen 1262/2024 purkamisluvan kumoamisesta purkamisluvan hyväksymiseksi. Perusteluina ovat Karhen koulusta tehty kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus sekä paikallisen ympäristöterveysvalvontaviranomaisen suositus koulun käytön kieltämisestä,

3. pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Pykälä tarkastettiin kokouksessa.

 -----