Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 69


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.06.2024 § 69  

    

 

 

Kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on toimielimen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään yli puolet jäsenistä.

 

Päätös: Sivistysjohtaja Matti Hursti avasi kokouksen ja totesi, että kokoukseen tulee valita tilapäinen puheenjohtaja nimenhuudon jälkeen, koska puheenjohtaja Henrik Pajunen ja varapuheenjohtaja Karita Jäppinen olivat estyneet osallistumasta kokoukseen. Nimenhuudossa  paikalla oli yhdeksän jäsentä ja yksi varajäsen, joten lautakunta oli yhtä vaille täysilukuinen. Paikalla olivat kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja nuorisovaltuuston edustaja.

 

Viranhaltijoista paikalla olivat sivistysjohtaja, joka toimi esittelijänä, iltapäivätoiminnan palvelupäällikkö, lukion rehtori, perusopetuksen johtaja, sivistysosaston hallintopäällikkö ja varhaiskasvatuksen johtaja sekä osastosihteeri, joka toimi pöytäkirjanpitäjänä.

 

Nimenhuudon jälkeen Sami Rantanen ehdotti, että kokouksen tilapäiseksi puheenjohtajaksi valitaan Antti Järvensivu. Jussi Kytömäki kannatti Sami Rantasen ehdotusta. Kokouksen tilapäiseksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Antti Järvensivu.

 

Tämän jälkeen kokouksen tilapäinen puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.