Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Museotoimikunta
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 3


Ylöjärven museot tapahtumat kesä 2024

 

Museoiden kesä 2024

 

Museotoimikunta 26.10.2023 § 10 

 

 

 

Valmistelija Vapaa-aikajohtaja Minna Vallin

 

Museoiden kesäohjelmat ja aikataulut eivät ole vielä olleet valmistelussa, mutta on kuitenkin syytä jo tässä vaiheessa vahvistaa muutamia yksityiskohtia tulevaa kesää varten.

Haveri ry on tuottanut viime vuosina opastetut kierrokset Haverin kaivosmuseolle ja palaute kierroksista on ollut myönteinen. Oppaiden asiantuntemusta on kiitelty ja kaikki kierrokset ovat toteutuneet suunnitellusti.

 

Päätösehdotus Museotoimikunta päättää tilata kesän 2024 opastetut museokierrokset Haveri ry:ltä. Kierroksia toteutetaan 9 kappaletta ja Haveri ry:lle korvataan 50 euroa/kierros opastuksen tuottamisesta.

 

Päätös Hyväksyttiin keskustelun jälkeen muutoksella, että opastettuja kierroksia päätettin toteuttaa 9-14 kpl kesän 2024 aikana.

 -------

 

 

Museotoimikunta 27.05.2024 § 3  

    

 

 

Valmistelija: Vapaa-aikajohtaja

 

Seloste ja perustelut: Museoiden kesäohjelma on valmistunut ja tuttuun tapaan museoissa on normaalien opastuskierrosten, koulujen ja päiväkotien vierailujen lisäksi runsaasti tapahtumia. Osan tuotannoista henkilökunta järjestää itse ja osa ostetaan palveluntuottajilta.

 

Lisätietoja päätöksestä: Vapaa-aikajohtaja, Minna Vallin, 0505611108, etutunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Liite nro 1 / Museoiden kesän tapahtumat 2024

 

Esittelijä: Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus: Museotoimikunta hyväksyy liitteen mukaisen kesäohjelman 2024 Ylöjärven museoille.

 

Päätös: Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.

 -------