Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 49


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kaupunginvaltuusto 10.06.2024 § 49  

    

 

 

Kaupunginvaltuuston kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on valtuutetuille toimitettu kuntalain ja valtuuston työjärjestyksen edellyttämällä tavalla. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että läsnä on vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista.

 

                                        Tämän kokouksen kokouskutsu on julkaistu osoitteessa www.ylojarvi.fi ja lähetetty valtuutetuille 29.5.2024. Kokouskutsu on julkaistu asialuetteloineen 5.6.2024 Ylöjärven Uutisissa.

 

                                       Kaupunginvaltuusto päättää mahdollisista esteistä. Puheenjohtaja toteaa laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.

 

Päätös Sähköisessä kokousjärjestelmässä suoritetun läsnäoloilmoittautumisen jälkeen todettiin, että paikalla ovat kaikki valtuutetut lukuunottamatta Henrik Pajusta, Mika Kotirantaa, Marika Pätäriä, Jenni Kulmalaa, Sami Saviota ja Tiia Lipsosta.

Pajusen tilalle kutsuttu Teemu Koponen, Kotirannan tilalle kutsuttu Riitta Vilén, Pätärin tilalle kutsuttu Suvi Ylipää, Kulmalan tilalle kutsuttu Jorma Sinisalo, Savion tilalle kutsuttu Minna Koskinen ja Lipsosen tilalle kutsuttu Outi Kytömäki todettiin läsnä oleviksi, joten paikalla oli 51 valtuutettua tai varavaltuutettua eli valtuusto oli täysilukuinen.               

Lisäksi paikalla oli kaupungin johtoryhmä, nuorisovaltuuston puheenjohtaja sekä johdon sihteeri, joka toimi kokouksessa teknisenä sihteerinä ja palvelusihteerin sijainen, joka toimi kokouksessa teknisenä asiantuntijana.                

Tämän jälkeen puheenjohtaja Juho Ojares totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.