Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.06.2024/Pykälä 71


 

Vesihuoltolain 29 §:n mukaisen määräyksen ja 30 §:n mukaisen uhkasakon asettaminen

 

Ympäristölautakunta 12.06.2024 § 71  

313/11.02.01/2024  

 

 

Valmistelija: ympäristötarkastaja Eevi Kocis

 

Asian tausta ja käsittely 

 Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevalla kiinteistöllä on vesihuoltolain (119/2001) 10 §:n mukaan velvollisuus liittyä alueella olevaan vesi- ja viemäriverkostoon. Ylöjärven Vesi Oy:n toiminta-alue viemäriverkon osalta Lempiäniemen alueelle on vahvistettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 4.11.2019 § 91. Lempiäniemen alueella puhtaan veden jakelua hoitaa Lempiäniemen vesihuolto-osuuskunta. Kiinteistö 980-413-3-45 kuuluu vesihuollon toiminta-alueeseen viemäriverkon osalta. Kiinteistö ei kuulu Lempiäniemen vesihuolto-osuuskunnan vahvistettuun toiminta-alueeseen, joten liittymisvelvollisuutta vesijohtoon ei kiinteistöllä ole. Kiinteistöllä on oma porakaivo.

 

 Kiinteistön 980-413-3-45 omistaja ------------------- haki vapautusta viemäriverkostoon liittymisestä 14.9.2021, mutta vapautushakemukseen vaadittuja liitteitä ei toimitettu viranomaisen pyynnöistä huolimatta. Liitteitä ei toimitettu asetettuun määräaikaan (28.2.2022) mennessä, jolloin vapautushakemus peruutettiin viranomaisen toimesta 07.03.2022. 

 

  Kiinteistön omistajaa kehotettiin 07.03.2022 päivätyllä kirjeellä liittymään viemäriverkostoon 31.07.2022 mennessä. Kiinteistöä ei liitetty verkostoon eikä liittämiselle haettu vapautusta asetettuun määräaikaan mennessä.

 

 Kiinteistön omistajaa kehotettiin uudelleen liittämään kiinteistö viemäriverkostoon 19.05.2024 mennessä. Kehotuksen ohessa (kirje päivätty 23.02.2024) kiinteistön omistajaa kuultiin myös uhkasakon asettamisesta. Kiinteistön omistaja ei toimittanut asianosaisselitystä.

 

Ylöjärven Vesi Oy:ltä 31.05.2024 saadun tiedon mukaan kiinteistöä ei ole liitetty viemäriverkostoon.

 

Asianosaisten kuuleminen 

Valvontaviranomainen on kirjallisesti tiedottanut kiinteistön omistajaa 23.02.2024 päivätyllä kirjeellä siitä, että Ylöjärven kaupungin ympäristölautakunta harkitsee vesihuoltolain 30 §:n nojalla uhkasakkolain (1113/1990) mukaisen sakon uhan asettamista määräyksen noudattamisen tehosteeksi. Kirjeellä on tiedotettu myös siitä, että kiinteistön omistajalle varataan hallintolain (434/2003) 34 §:n mukainen tilaisuus selityksen antamiseen asiassa. Selitys on tullut toimittaa Ylöjärven kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 19.05.2024 mennessä.

 

Kiinteistön omistaja ei jättänyt asianosaisselitystä määräaikaan mennessä.

 

Lisätiedot ympäristötarkastaja Eevi Kocis, p. 040 542 0230, sähköposti

 etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Johanna Venäläinen

 

Päätösehdotus Ylöjärven kaupungin ympäristölautakunta katsoo, että kiinteistön 980-413-3-45 omistaja on velvollinen liittymään vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin eikä hän ole ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin liittymisvelvollisuuden noudattamiseksi. Ympäristölautakunta määrää vesihuoltolain (119/2001) 29 §:n mukaisesti kiinteistön omistajan --------------------- toteuttamaan päävelvoitteen mukaiset toimet sekä asettaa määräyksen tehosteeksi vesihuoltolain 30 §:n mukaisen uhkasakon.

 

 Päävelvoite

 

Ylöjärven kaupungin ympäristölautakunta määrää kiinteistön 980-413-3-45 omistajan vesihuoltolain (119/2001) 29 §:n nojalla liittymään vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon 30.11.2024 mennessä.

 

Tehoste päävelvoitteelle

 

 Ympäristölautakunta asettaa vesihuoltolain (119/2001) 30 §:n nojalla antamansa päävelvoitteen tehosteeksi asianosaiselle kiinteän uhkasakon. Päävelvoitetta koskevan kiinteän uhkasakon suuruus on kaksituhatta (2000) euroa.

 

 Mikäli päävelvoitetta ei ole noudatettu 30.11.2024 mennessä, tullaan myöhemmin tehtävällä päätöksellä kiinteistön omistaja tuomitsemaan maksamaan asetettu uhkasakko uhkasakkolain 10 §:n nojalla.

 

Päätöksen perustelut

 Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevalla kiinteistöllä on vesihuoltolain (199/2001) 10 §:n mukaan oikeus ja velvollisuus liittyä alueella olevaan verkostoon. Vesihuoltolain (119/2001) 29 §:n mukaan valvontaviranomainen voi kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia tai sen nojalla annettua säännöstä, jatkamasta tai toistamasta säännöksen vastaista menettelyä taikka määrätä hänet täyttämään velvollisuutensa.

 

 Kiinteistöä ei ole kehotuksista huolimatta liitetty Ylöjärven Vesi Oy:n viemäriverkostoon. Liittymisvelvollisuudesta on näin ollen tarpeen antaa vesihuoltolain (119/2001) 29 §:n mukainen valvontamääräys, jota tehostetaan uhkasakon uhalla. Ennen asian ratkaisemista on asianosaiselle annettu tilaisuus tulla kuulluksi. Velvoitteen määräaika katsotaan kohtuulliseksi ottaen huomioon, että toiminta-alue on vahvistettu vuonna 2019. Uhkasakko toimii tehosteena, jotta velvoite suoritetaan määräaikaan mennessä.

 

Uhkasakkolain 18 §:n mukainen ilmoitusvelvollisuus

 

 Milloin uhkasakko, teettämisuhka tai keskeyttämisuhka on asetettu kiinteää tai irtainta omaisuutta koskevan päävelvoitteen tehosteeksi, velvoitetun on ilmoitettava omaisuuden tai sen käyttöoikeuden luovuttaessaan tässä päätöksessä mainitusta velvoitteesta ja uhasta luovutuksensaajalle ottamalla luovutuskirjaan sitä koskeva maininta tai muutoin todisteellisesti. Velvoitetun on lisäksi ilmoitettava uhan asettaneelle viranomaiselle luovutuksensaajan nimi ja osoite. Jos edellä mainittu kiinteä omaisuus tai sitä koskeva käyttöoikeus luovutetaan, on tässä päätöksessä mainitusta velvoitteesta ja uhasta ilmoitettava luovutuksensaajalle ottamalla luovutuskirjaan sitä koskeva maininta tai muutoin todisteellisesti. Lisäksi velvoitetun on ilmoitettava uhan asettaneelle viranomaiselle luovutuksensaajan nimi ja osoite.

 

Uhkasakkolain 19 §:n mukainen rekisteröinti

 

 Valvontaviranomainen ilmoittaa tästä päätöksestä uhkasakkolain 19 §:n edellyttämällä tavalla maanmittauslaitokselle kiinteistöä 980-413-3-45  koskevasta päävelvoitteesta ja sen tehosteeksi asetetusta uhasta merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.

 

Sovelletut oikeusohjeet Vesihuoltolaki (119/2001) 10 §, 29 – 30, 32 §

 Uhkasakkolaki (1113/1990) 6-9 §, 22 - 24 §

 Hallintolaki (434/2003) 34 §

 

Jakelu Kiinteistön omistaja (saantitodistuksella)

Maanmittauslaitos sähköisesti (kirjaamisasiat@maanmittauslaitos.fi)

 Ympäristönsuojelu

 

Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----

 Koski (yhteisöjäävi) poistui kokouksesta ennen asian käsittelyn aloitusta klo 18.23.

 

 Lehti poistui kokouksesta klo 18.34.