Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 14.05.2024/Pykälä 71


 

Toimenpidesuunnitelma lasten ja nuorten some-kiusaamisen ehkäisemiseksi

 

Hyvinvointilautakunta 14.05.2024 § 71  

    

 

 

Valmistelija: Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

Seloste ja perustelut: Ylöjärvellä on käyty monien muiden kuntien tavoin keskustelua lasten ja

 nuorten somekiusaamisesta ja siihen puuttumisesta. Somekiusaaminen

 on noussut esiin myös kansallisella tasolla. On mahdollista, että asiaan

 puututaan jatkossa nykyistä voimakkaammin valtion viranomaisten  ohjeistuksilla tai jopa säädöstasolla.

 

 Valtiovallan toimenpiteistä riippumatta Ylöjärven kaupungin tulee olla oma-              aloitteinen ja aktiivinen toimenpiteissä kiusaamisen vähentämiseksi.

 

 Ylöjärven kaupungin nuorisopalvelut on laatinut toimenpidesuunnitelman

 lasten ja nuorten somekiusaamisen ehkäisemiseksi. Suunnitelma sisältää

 useita eri toimenpiteitä.

 

 Yhteydenottolomake

 Kaupungin nettisivuille luodaan yhteydenottolomake. Sen avulla saa yhteyden

 nuorisopalveluihin, jos on kokenut kiusaamista tai häirintää somessa ja kaipaa               tilanteeseen apua tai vinkkejä. Yhteyttä voi ottaa myös Instagramissa,               @ylonerkat.

 

 Yhteyden ottaa myös anonyymisti Instagramissa ja saada tätä kautta  toimintaohjeita. Yhteydenottajalta kysytään lomakkeessa lupa siihen, voiko               kysymyksen jakaa anonyymisti somessa.

 

 Yhteydenottolomakkeesta voidaan tehdä myös juliste, jossa on QR-koodi.

 Lomaketta voidaan jakaa esimerkiksi koulujen ilmoitustauluille ja luokkiin.

 

 Nuorisopalvelujen nettisivut

 Nuorisopalveluiden nettisivuille suunnitellaan ”someinfo”. Hyvä esimerkkinä

 on Kangasalan kaupungin kotisivuilta löytyvä some-info, josta löytyy kattavasti               infoa nuorelle ja hänen perheelleen sekä vinkkejä somessa               olemiseen, sekä

 siihen, jos kohtaa häirintää tai kiusaamista.

 www.kangasala.fi/asukkaat-ja-muuttajat/sahkoinen-perhekeskus

 

 Sometunnit

 Tehdään materiaalit valmiiksi kouluilla pidettäville some -oppitunneille. Ikäluokkina voivat olla oppilaat alakoululaisista yläkoululaisiin. Tunnit on               suunniteltu ikätasoisesti. Aiheina tunneilla ovat sosiaalisessa mediassa               tapahtuma kiusaaminen, häirintä ja muut häirintään liittyvät ilmiöt.

 

 Somevälitunnit

 Koppareiden (kouluyhteisöohjaajien) kanssa yhteistyössä voidaan pitää  teemavälitunteja, joiden aiheena on some ja siellä tapahtuva kiusaaminen

 ja häirintä.

 

 Some-vanhempainilta

 Erityisnuorisotyöntekijät voivat pitää someen liittyviä vanhempaininfoja, joissa               kerrotaan nuorten käyttämistä sosiaalisen median kanavista, niiden hyödyistä               ja vaaroista.

 

 Ylöjärven tilannekuvan luominen

 Toteutetaan keväällä 2024 teemakysely 5.-8. luokkien oppilaille.

 Kootaan soveltuvien osin teematietoa Kouluterveyskyselyn tuloksista.

 

 Maksuttomat saatavilla olevat someturva -palvelut

 Laaditaan listaus tarjolla olevista maksuttomista someturva-palveluista.

 Tietoa palveluista jaetaan eteenpäin kaupungin kanavissa.

 

 Toimeenpano ja seuranta

 Varaudutaan vuoden 2025 talousarviossa toimenpiteiden toteuttamiseen.

 Dokumentoidaan toiminnan keskeisiä tunnuslukuja toiminnan seurantaa

 ja arviointia varten.

 

Toimivalta: Hallintosääntö § 100

 

Lisätietoja päätöksestä: Sivistysjohtaja Matti Hursti, puh. 050 680 67, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi>

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus: Hyvinvointilautakunta päättää:

 

 1. hyväksyä toimenpidesuunnitelman lasten ja nuorten some-kiusaamiseen               ehkäisemiseksi edellä olevan selosteosan mukaisena;

 

 2. varautuu vuoden 2025 talousarviossa suunnitelmassa esitettyjen  toimenpiteiden toteuttamiseen.

 

Päätös: Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.

         -------