Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 147


 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen europarlamenttivaaleihin 2024 / Vuorentaustan, Metsäkylän, Soppeenmäen ja Kirkonseudun vaalilautakuntien kokoonpanojen päivittäminen

 

Kaupunginhallitus 15.04.2024 § 104 

 

 

 

Valmistelija: Keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Seloste ja perustelut: Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 9.6.2024. Yleisen ennakkoäänestyksen sekä koti- ja laitosäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 29.5.–4.6.2024. Vaaleissa noudatetaan vaalilain (714/1998) säännöksiä.

 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

 

1)                                       kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä

 

2)                                       laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten sekä varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen jäsenten ja varajäsenten kohdalla. Lähtökohtaisesti lain vaatimuksen toteutuminen edellyttää, että jäsenissä ja varajäsenissä ei ole kahta samaa puoluetta edustavaa henkilöä.

 

Vaalitoimielinten valinnassa on myös otettava huomioon tasa-arvolain vaatimus sukupuolikiintiöstä, jonka tulee toteutua erikseen jäsenten ja varajäsenten kohdalla. Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan sekä naisia että miehiä tulee olla kumpiakin vähintään 40 %.

 

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneet puoluerekisteriin merkityt puolueet Ylöjärvellä saatujen äänimäärien mukaisessa järjestyksessä:

 

Puolue

Äänimäärä / Ylöjärvi

Perussuomalaiset r.p.

5197

Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue r.p.

4335

Kansallinen Kokoomus r.p

3802

Suomen Keskusta r.p.

1542

Suomen Kristillisdemokraatit r.p.

951

Vasemmistoliitto r.p.

889

Vihreä liitto r.p

880

Liike Nyt r.p

588

Vapauden liitto

210

Liberaalipuolue – Vapaus valita

61

Kristallipuolue

37

Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p

33

Valta kuuluu kansalle

31

Eläinoikeuspuolue r.p

28

Kansalaisliitto

25

Sinimusta Liike

16

Suomen kommunistinen puolue 

14

Piraattipuolue

10

Feministinen puolue

5

Suomen Kansa Ensin

4

 

 Keskusvaalilautakunta on päättänyt 25.3.2024 § 26 esittää kaupunginhallitukselle, että Ylöjärven ja Kurun vaalitoimikuntien aluejakoa muutetaan siten, että Kurun-Viljakkalan vaalitoimkunta hoitaa myös entisen Viljakkalan alueen vaalitoimkunnan tehtävät.

 

Toimivalta: Vaalilaki 15 §

 

Lisätietoja päätöksestä: keskusvaalilautakunnan sihteeri Kirsi Riihioja, p. 050 524 3371, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää    

1. asettaa vuoden 2024 europarlamenttivaaleja varten Siivikkalan, Vuorentaustan, Metsäkylän, Soppeenmäen, Kirkonseudun, Moisio-Asuntilan, Takamaan, Vahannan, Mutalan, Viljakkalan ja Kurun äänestysalueiden vaalilautakunnat,  

2. valita kullekin vaalilautakunnalle puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme muuta jäsentä sekä viisi varajäsentä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan ja  

3. asettaa vuoden 2024 europarlamenttivaaleja varten Ylöjärven ja Kuru-Viljakkalan vaalitoimikunnat sekä valita niille puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä yhden jäsenen ja kolme varajäsentä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Päätös: Hyväksyttiin seuraavasti:

 

 1. Siivikkalan vaalilautakunta

 

pj.

Ojares Juho

vpj.

Heikkilä Helmi-Maria

jäsen

Suhonen Juuso

jäsen

Niininen Petri

jäsen

Listenmaa Sari

1. vj.

Pöytälaakso Verneri

2. vj.

Heikkilä Elena

3. vj.

Koskinen Minna

4. vj.

Ojanperä Jarmo

5. vj.

Tiikkaja Liisa

 

 2. Vuorentaustan vaalilautakunta

 

pj.

Luojus Katja  

vpj.

Koivula Mika  

jäsen

Salonen Riina

jäsen

Rosengrén Elias

jäsen

Kraft Minna

1. vj.

Järvensivu Asko

2. vj.

Rantala Juha

3. vj.

Mettiäinen Tuula

4. vj.

Palonen Heli

5. vj.

Hakala Erja

 

 3. Metsäkylän vaalilautakunta

 

pj.

Rautio Ismo

vpj.

Viitanen Jaana

jäsen

Kalliomäki Rami

jäsen

Nissilä Sisu

jäsen

Salojärvi Kirsi

1. vj.

Hietamäki Janne

2. vj.

Vihonen Nea

3. vj.

Jäppinen Karita

4. vj.

Lahtinen Erkki

5. vj.

Haukka Terhi

 

 4. Soppeenmäen vaalilautakunta

 

pj.

Nurmikolu Hannu

vpj.

Siikaniva Riitta

jäsen

Uusitalo Markku

jäsen

Reiman Ulla

jäsen

Seuri Enni

1. vj.

Tunturi Sami

2. vj.

Luhtala Mirella

3. vj.

Sinisalo Jorma

4. vj.

Mäkinen Milja

5. vj.

Ahmavuo Diana

 

 5. Kirkonseudun vaalilautakunta

 

pj.

Halttula Timo

vpj.

Ronkainen Mira

jäsen

Rantanen Sami

jäsen

Tyrkkö Ritva

jäsen

Valkama Esa

1. vj.

Kaasalainen Jouni

2. vj.

Hokkanen Minna

3. vj.

Haataja Venla

4. vj.

Forsström Matias

5. vj.

Hietamäki Tua

 

 6. Moisio-Asuntilan vaalilautakunta

 

pj.

Teivonen Juha

vpj.

Lipsonen Tiia

jäsen

Haataja Peer

jäsen

Salonen Paula

jäsen

Ylihonkaluoma Jyrki

1. vj.

Aaltonen Jonna

2. vj.

Ylipää Suvi

3. vj.

Taipale Marko

4. vj.

Lamminen Anni

5. vj.

Risku Pete

 

 7. Takamaan vaalilautakunta

 

pj.

Niemi Jari

vpj.

Heikkinen Salla

jäsen

Valkila Jouni

jäsen

Valkama Teija

jäsen

Tienari Pirkko

1. vj.

Jussila Paula

2. vj.

Hongisto Juha

3. vj.

Takala Matleena

4. vj.

Toivola Petri

5. vj.

Tiura Iida

 

 8. Vahannan vaalilautakunta

 

pj.

Henriksson Eila

vpj.

Polvi Minna

jäsen

Salakari Riikka

jäsen

Valkila Ilkka

jäsen

Käkelä Elias

1. vj.

Mäkinen Vesa

2. vj.

Palmi Ari

3. vj.

Makkonen Lotta

4. vj.

Vuorinen Päivi

5. vj.

Talasmäki Johanna

 

 9. Mutalan vaalilautakunta

 

pj.

Ukonmäki Virpi

vpj.

Pelkonen Erja

jäsen

Kivinen Petri

jäsen

Kaasalainen Julia

jäsen

Heino Juhani

1. vj.

Moilanen Tiina

2. vj.

Niemi Jalmari

3. vj.

Landgren-Mäkkylä Tiina

4. vj.

Moisio Erkki

5. vj.

Halme Kari

 

 10. Viljakkalan vaalilautakunta

 

pj.

Alanen Nina

vpj.

Liesko Tapio

jäsen

Malkamäki Juhani

jäsen

Kankaristo Ritva

jäsen

Rikala Tiina

1. vj.

Vuolle Asser

2. vj.

Pöyhönen Petri

3. vj.

Riuttala Susanna

4. vj.

Pajunen Janne

5. vj.

Heino Sinikka

 

 11. Kurun vaalilautakunta

 

pj.

Kantojärvi-Kapee Anne

vpj.

Tienari Tapani

jäsen

Mustajärvi Pertti

jäsen

Nieminen Pertti

jäsen

Pylsy Päivi

1. vj.

Tiura Kalle

2. vj.

Kiuru Kaija

3. vj.

Kortesmaa Markku

4. vj.

Koski Seija

5. vj.

Kuivasniemi Juha

 

 Ylöjärven vaalitoimikunta

 

pj.

Sieppi Elina

vpj.

Leppälahti Jussi

jäsen

Joensivu Leena

1. vj.

Siikaniva Riitta

2. vj.

Järvenpää Timo

3. vj.

Jukantupa Anna

 

 Kurun-Viljakkalan vaalitoimikunta

 

pj.

Piuhari Kaarle

vpj.

Törmä Erkki

jäsen

Pelkonen Erja

1. vj.

Sarvijärvi Minna

2. vj.

Kortesmaa Markku

3. vj.

Nieminen Marjo-Helena

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 13.05.2024 § 147  

284/00.00.00/2023  

 

Seloste ja perustelut: Vuorentaustan vaalilautakunnan jäsen Elias Rosengrén on ilmoittanut muuttaneensa Ylöjärveltä ja olevansa siten estynyt toimimaan vaalilautakunnassa. Hänen tilalleen tulee valita uusi henkilö.

 

 Soppeenmäen vaalilautakunnan 5. varajäsen Diana Ahmavuo on muuttanut Ylöjärveltä ja menettänyt siten vaalikelpoisuutensa. Hänen tilalleen tulee valita uusi henkilö.

 

Toimivalta: Vaalilaki 15 §

 

Lisätietoja päätöksestä: keskusvaalilautakunnan sihteeri Kirsi Riihioja, p. 050 524 3371, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää

1. myöntää Elias Rosengrénille eron Vuorentaustan vaalilautakunnan jäsenyydestä ja valita hänen tilalleen jäsenen Vuorentaustan vaalilautakuntaan ja

2. todeta Diana Ahmavuon menettäneen vaalikelpoisuutensa ja valita hänen tilalleen 5. varajäsenen Soppeenmäen vaalilautakuntaan.

 

Päätös: Hyväksyttiin kaupunginjohtajan tekemillä seuraavilla lisäyksillä päätösehdotukseen:

- kaupunginhallitus päättää myöntää Venla Haatajalle eron Kirkonseudun vaalilautakunnan 3. varajäsenen tehtävästä hänen 13.5.2024 toimittamansa eronpyynnön mukaisesti ja valita hänen tilalleen 3. varajäsenen Kirkonseudun vaalilautakuntaan ja 

- kaupunginhallitus päättää myöntää Erkki Lahtiselle eron Metsäkylän vaalilautakunnan 4. varajäsenen tehtävästä hänen 13.5.2024 toimittamansa eronpyynnön mukaisesti ja valita hänen tilalleen 4. varajäsenen Metsäkylän vaalilautakuntaan.

Kaupunginhallitus valitsi Toni Vuohelaisen Vuorentaustan vaalilautakunnan jäseneksi Rosengrénin tilalle, Jukka Haukkalan Soppeenmäen vaalilautakunnan 5. varajäseneksi Ahmavuon tilalle, Pia Liehun Kirkonseudun vaalilautakunnan 3. varajäseneksi Haatajan tilalle ja Risto Holman Metsäkylän vaalilautakunnan 4. varajäseneksi Lahtisen tilalle.
-----

Peer Haataja oli poissa kokouksesta esteellisenä (asianosaisjäävi) tämän asian aikana klo 18.00-18.02.