Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 143


 

Maanvuokralaskutuksen laskutussyklin muuttaminen

 

Kaupunginhallitus 13.05.2024 § 143  

272/02.06.01/2024  

 

 

Valmistelija: Talouspäällikkö, Maankäyttöinsinööri

 

Seloste ja perustelut: Ylöjärven kaupungilla on noin 700 voimassaolevaa maanvuokrasopimusta. Suurin osa on pitkäaikaisia maanvuokrasopimuksia, jotka koskevat mm. asuin- ja teollisuustontteja. Lyhytaikaisempia maanvuokrasopimuksia on vähemmän. Tällaisia vuokrasopimuksia ovat esim. peltojen ja matkaviestintukiasemien vuokrasopimukset. Näissä vuokralaisen toiminta on usein väliaikaista.

 

Ylöjärven kaupunki on lähettänyt maanvuokralaskut sopimusten mukaisesti kerran vuodessa, jolloin asiakas on maksanut maanvuokraa aina 12 kuukautta eteenpäin maanvuokrasopimuksessa mainitusta sopimuksen aloitusajankohdasta alkaen. Tällöin asiakas on maksanut maanvuokraa sekä kuluvalta että seuraavalta vuodelta laskutussyklin mukaisesti. Tilinpäätösvaiheessa seuraavan vuoden osuus on jaksotettu kvartaaleille tuloksi.

 

 Ylöjärven kaupunki on siirtymässä vuoden 2025 aikana kalenterivuoden mukaiseen laskutussykliin, jolloin laskutuskuukaudet ovat aina maaliskuu (ajanjakso 1.1.-30.6.) ja syyskuu (ajanjakso 1.7.-31.12.). Tällöin maanvuokralasku maksetaan kahdessa erässä kerran vuodessa maksamisen sijaan. Maanvuokran määrä tarkistetaan sopimusehtojen perusteella aina vuosittain elinkustannusindeksin mukaisesti ja kahtena edellisenä vuonna elinkustannusindeksi on noussut poikkeuksellisen nopeasti. Laskutussyklin muutosta on lähdetty kehittämään asiakkaidemme toiveesta saada lasku useammassa erässä. Laskutusjärjestelmämme mahdollistaa laskutuksen tapahtuvaksi kaksi kertaa kalenterivuodessa. Uudistuksella ei ole vaikutusta maanvuokran suuruuteen tai muihin maanvuokrasopimuksen ehtoihin.

 

Toimivalta Hallintosääntö 87 § 2

 

Lisätietoja päätöksestä:  Talouspäällikkö Merja Talvitie, p. 050 599 9054, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 Maankäyttöinsinööri Mira Turunen, p. 044 481 1283, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että Ylöjärven kaupungin maanvuokralaskutus päivitetään selosteosan mukaisesti.

 

Päätös: Hyväksyttiin.