Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 43



 

Mapsto ja investoinnit 2025 - 2029 1. lausuntopyyntö / Ympäristölautakunnan lausunto

 

Ympäristölautakunta 24.04.2024 § 43  

149/00.01.02/2024  

 

 

Valmistelija: Kaaavoituspäällikkö

 

Seloste ja perustelut

Ympäristölautakunnan näkökulmasta MAPSTO 2025-2029:n valmistelussa olennaista on turvata Ylöjärven rooli osana kehittyvää kaupunkiseutua. Keskusta-alueella pyritään oikea-aikaisesti tarjoamaan houkuttelevat puitteet väestönkasvun ja elinkeinoelämän toimijoiden ja palveluiden sijoittumiselle hyvien liikenneyhteyksien varrelle yhdyskuntatalouden kannalta järkevällä tavalla. Samalla pyritään huolehtimaan riittävästi keskustan ulkopuolisten alueiden maankäyttösuunnitelmien uudistamisesta. Lisäksi huomioidaan virkistystarjonnan ja luonnonläheisyyden säilyttäminen ja kehittäminen kaupungin vetovoimatekijöinä. Ilmastonmuutokseen varautumisen ja sopeutumisen toimenpiteet tulee pitää keskeisinä suunnittelun näkökulmina, esimerkkeinä hulevesien hallinta, kierrätysmateriaalien hyödyntäminen, sekä uusiutuvan energian ja puurakentamisen hankkeiden edistäminen. Suunnittelussa kokonaisuutena huomioidaan strategian linjaukset ja kasvuohjelman mukaiset määrälliset tavoitteet eri osa-alueille.

 

MAPSTO 2025-2029:n valmistelussa tärkeänä tavoitteena on riit­­vän monipuolisen kaavavarannon tuottaminen. Keskeistä on kaa­va­hank­kei­den tehokas ja suunnitelmallinen läpivienti kun­nal­lis­tek­ni­ses­tä suunnittelusta, yleisten alueiden ra­ken­ta­mi­ses­ta ja tonttien luovutuksesta vastaavien tahojen kanssa yh­teen sovitetun aikataulutuksen ja vaiheistuksen pohjalta. Valmistelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota kau­pun­ki­ra­ken­teen pitkäjänteisen kehittämisen ja kehitettävyyden kan­nal­ta olennaisten kaavahankkeiden ja niihin liittyvien lii­ken­ne­yh­teyk­sien paikallisiin ja ylikunnallisiin jatkotarkasteluihin.

                            

Keskeisiä osayleiskaavahankkeita, joiden suunnittelu jatkuu myös lähivuosina ovat mm. Siivikkala - Asun­ti­la ja Kol­men­kul­man läntinen alue. Tärkeitä tont­ti­tar­jon­nan tur­vaa­via asemakaavakohteita ovat mm. Tei­von Mäk­ky­län alu­een asemakaavoituksen vaiheittainen ete­ne­mi­nen, keskustan kehittämisen kaavakohteet mm. arkkitehtikilpailun pohjalta Leijapuiston asemakaavoittaminen. Lisäksi jatketaan suunnittelua mm. Vuorentaustan laajennusalueella ja Sil­ta­tien ympäristössä sekä Metsäkylässä. Erityisesti panostetaan tiiviin joukkoliikennevyöhykkeen kehittämistä asemakaavoituksen keinoin. Suunnittelukohteita py­ri­tään ajoittamaan ta­sai­ses­ti suunnittelukauden ohjelmaan. Maan­han­kin­taa pai­no­te­taan kaupungin strategisten ta­voit­tei­den mukaisessa jär­jes­tyk­ses­sä. 

 

Uusien asuin- ja yritysalueiden osalta on sekä maan­käy­töl­li­ses­ti, taloudellisesti että päästövähennysten näkökulmasta järkevää jatkossakin koh­den­taa huo­mio­ta täydennysrakentamiseen tähtääviin ja yh­dys­kun­ta­ra­ken­net­ta tiivistäviin kohteisiin, huo­mioi­den myös HINKU (hiilineutraali kunta) - periaatteet.

 

MAPSTO:on sisältyvillä toimenpiteillä voidaan edistää maan­käy­tön ja liikenneverkon eri tasojen sekä eri kulkumuotoja pal­ve­le­vien osien luontevaa yhteensovittamista, pienentää lii­ken­ne­jär­jes­te­ly­jen aiheuttamaa estevaikutusta ja haittoja, pa­ran­taa kaupungin eri osa-alueiden saavutettavuutta.

 

Toimivalta: Hallintosääntö 121 §

 

Lisätietoja päätöksestä: Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, p. 044 431 4324, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Oheismateriaalit: Mapsto 1. lausuntopyyntö

 Mapsto  2024-2028 asiakirjat 

 

Esittelijä: Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää antaa perustelutekstin mukaisen lausunnon

 

Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----