Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 56



 

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset / Kevät 2024

 

Hyvinvointilautakunta 16.04.2024 § 56  

83/02.05.01.00/2024  

 

 

 

Valmistelija: Vapaa-aikajohtaja Minna Vallin

 

Ylöjärven kaupunki tukee vuosittain paikallisten yhdistysten, seurojen ja ryhmien toimintaa erilaisilla avustuksilla.  1.8.2021 alkaen hyvinvointilautakunnan vastuualueelle ovat kuuluneet liikuntajärjestöjen avustukset, kulttuurityön avustukset, nuorisotyön avustukset, Nuva-raha sekä yhdistysten yleiset toiminta-avustukset ja projektiraha.

 

 Ylöjärven kaupungin hallintosäännön mukaan (98 § 17.) hyvinvointilautakunta päättää tehtäväalueensa avustuksista. Hyvinvointilautakunta on hyväksynyt päivitetyt avutusperiaatteet 30.11.23 §:ssä 132. Avustusperiaatteet ohjaavat hyvinvointilautakuntaa avustusten myöntämisessä ja viranhaltijoita avustusten valmistelussa.

 

Kulttuuripalveluiden talousarvioon vuodelle 2024 on varattu 10 300 euroa järjestöjen ja ryhmien kohdeavustuksiin. Kohdeavustukset julistettiin haettavaksi ajalle 1.-15.3.2024. Sähköinen hakulomake julkaistiin kaupungin verkkosivuilla. Ilmoitus avustushausta julkaistiin Ylöjärven Uutisissa, kaupungin kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa.

 

Päivittetyjen avustusohjeiden mukaisesti kulttuuripalveluiden kohdeavustukset ovat haettavissa 2 kertaa vuodessa, maaliskuussa ja syyskuussa. Valmistelussa kevään hakukierrokselle kohdennetaan 7.300 euroa ja syksyn hakukierrokselle kohdennetaan 3.000 euron varaus.

 

Kuntien kulttuuritoiminasta annetun lain perusteella kunnan tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä.

 

Kohdeavustusta voivat hakea yhdistykset ja ryhmät, jotka edistävät ja harjoittavat kulttuuritoimintaa Ylöjärvellä. Myönnetty avustus maksetaan yhteisölle kulutositteita vastaan. Kohdeavustus on rahallista tukea hankkeisiin tai tapahtumiin, jotka tapahtuvat Ylöjärvellä tai edistävät ylöjärveläistä kulttuurielämää, lisäävät ja monipuolistavat kulttuuritarjontaa Ylöjärvellä, elävöittävät kotiseudun perinteitä ja historiaa tai tallentavat niitä sekä vahvistavat ryhmän tai yhdistyksen toimintaedellytyksiä.

 

Avustusten myöntämisessä huomioidaan toiminnan yhteensopivuus kaupungin strategisten tavoitteiden kanssa, taiteellinen taso, toiminnan vaikuttavuus, laatu ja innovatiivisuus sekä alueellinen tasapuolisuus. Avustussumma voi olla enintään 70 % toteutuneista menoista.

 

Kohdeavustusta ei myönnetä - esiintymis-, opinto-, näyttely- tai virkistysmatkoihin toiselle paikkakunnalle eikä seuran/ryhmän sisäisiin juhliin/vuositilaisuuksiin. Kulttuuripalvelujen kanssa tehtävän hankeyhteistyön panostuksen suuruus vaikuttaa avustuksen saantiin.

 

Määräaikaan mennessä saapui 9 hakemusta joista yksi, Ylöjärven Nuorten Pioneerien hakemus siirrettiin  avustuslajien sisällä käsittelyyn ensiksi projektitukiin ja sieltä edelleen nuorisopalveluille.

 

Toimivalta: Ylöjärven kaupungin hallintosääntö 98 § 17

 

Liite: nro 3 / Hyvinvointiltk 16.4.2024:

 - yhteenveto kohdeavustushakemuksista kevät 2024 / Kulttuuripalvelut

 

Lisätiedot Vapaa-aikajohtaja Minna Vallin, p. 050 5611108, minna.vallin@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää jakaa kulttuuripalveluiden kevään 2024 kohdeavustukset seuraavasti:

 

Hakija

Avustusesitys €

Taistelijan talo-palveluyhdistys ry 

1.500

Karhe-Seura ry

200

Ylöjärvi-Seura ry 

2.000

Vahannan Rock Yhdistys ry

2.000

Ylöjärven Nuorisoseura ry

300

Teatteriryhmä Saurion Siskot   

600

Viljakkalan Teatteriyhdistys Wimma ry

400

Viljakkalan Haveri ry.

300

 

Yhteensä 

 

7.300 euroa

 

Päätös: Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.

 --------