Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kehittämistoimikunta
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 13


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kehittämistoimikunta 25.03.2024 § 13  

    

 

 

Kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on toimielimen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään yli puolet jäsenistä.

 

Päätös Kehittämistoimikunnan puheenjohtaja Jaana Heikkilä avasi kokouksen ja totesi, että paikalla oli 10 jäsentä, joten kehittämistoimikunta oli täysilukuinen. Viranhaltijoista olivat paikalla kaupunginjohtaja, joka toimi esittelijänä ja hallintojohtaja, joka toimi pöytäkirjanpitäjänä. Lisäksi paikalla olivat kehitysjohtaja ja työllisyys-ja turvallisuuspäällikkö, joille päätettiin myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeus kokouksessa. 

Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.