Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.03.2024/Pykälä 42


MAPSTO-prosessikaavio

 

Mapsto-prosessikuvaus

 

Tekninen lautakunta 13.03.2024 § 42  

266/00.01.03/2022  

 

 

Valmistelija: Kehityspäällikkö Mari Ruissalo

 

Seloste ja perustelut: Tekniikka- ja ympäristöosastolla on käynnissä prosessien kehittäminen aiemmin laadittuja prosessikuvauksia päivittämällä ja uusia prosessikuvauksia laatimalla. Prosessien kuvaaminen on keino havainnollistaa nykyisiä prosesseja ja siten kehittää niitä vastaamaan paremmin tavoitteisiin. Selkeästi kuvatut prosessit ovat apuna toiminnan laadun varmistamisessa ja ne helpottavat myös uusien henkilöiden perehdyttämisessä ja sopeutumisessa työyhteisöön. Tarkoituksena on luoda yhtenäiset ja yhdessä hyväksytyt toimintamallit asioiden hoitamiseen. Prosessien kuvaaminen tukee myös osaltaan jatkuvaa toiminnan kehittämistä.

 

  Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma eli Mapsto kertoo, miten Ylöjärven kaupunki rakentuu seuraavan viiden vuoden aikana. Mapsto-asiakirjoihin kootaan kaupunginosittain voimassa oleva palveluverkko sekä alueille kohdistuvat suunnitelmat kaavoituksen, rakentamisinvestointien ja tontinluovutuksen osalta.

 

 Mapston vuosittain toistuva valmisteluprosessi on kuvattu vuokaaviona asian liitteenä. Lausuntopyyntöjen osalta prosessikuvaukseen on listattu kokousajankohdan mukainen luottamushenkilöorganisaatio mukaan lukien neuvostot. Päätösehdotuksen mukaisesti tekninen lautakunta valtuuttaa kaupunkirakennejohtajan tekemään prosessikuvaukseen teknisluonteisia muutoksia mikäli luottamushenkilöorganisaation päivitystyö niin edellyttää.

 

Toimivalta: Hallintosääntö 118 §

 

Lisätietoja päätöksestä: Kehityspäällikkö Mari Ruissalo, p. 044 486 3124, mari.ruissalo@ylojarvi.fi, Kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi, p. 050 466 5860, jukka.nurmi@ylojarvi.fi

 

Liite: Mapsto-prosessikuvaus

 

Esittelijä: Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää

1. hyväksyä Mapsto-prosessikuvauksen, ja

2. valtuuttaa kaupunkirakennejohtajan tekemään prosessikuvaukseen teknisluonteisia korjauksia luottamushenkilöorganisaation päivitystyön (kaupunginvaltuusto 5.2.2024 § 7) etenemisen mukaisesti.

 

Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----