Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.03.2024/Pykälä 44


 

Oikaisuvaatimus kaupunkirakennejohtajan vahingonkorvauspäätöksestä § 5/2024 / auton päälle kaatunut puu

 

Tekninen lautakunta 13.03.2024 § 44  

59/03.06.02.00/2024  

 

 

Valmistelija: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Seloste ja perustelut: Kaupunkirakennejohtaja on tehnyt hylkäävän päätöksen vahingonkorvaus­vaatimukseen, jossa vahingonkorvaushakemuksen mukaan puu on kaatunut kaupungin alueelta liikkuvan auton päälle. Hylkäävä päätös on perusteltu sillä, että maapohjan omistaja ei ole tuottamuksesta riippumattomassa vastuussa kasvavien puiden aiheuttamasta vahingosta. Vahingonkorvausvastuu edellyttää tahallisuutta tai tuottamusta eli huolellisuusvelvoitteen laiminlyöntiä. Tässä tapauksessa kaupungin tiedossa ei ole ollut, että puu olisi ollut erityisen huonossa kunnossa tai esimerkiksi laho. Puun kaatumiseen tai katkeamiseen on todennäköisimmin vaikuttanut vallitseva lumitilanne ja olosuhteiden aiheuttama rasitus. Vahinko on tapahtunut 15.12.2023. Päätöksen perustelujen mukaan ajoneuvolle äkilliset ja ennalta arvaamattomat vahingot korvataan vahinkoa kärsineelle ensisijaisesti autovakuutuksesta.

 

 Oikausvaatimus

 

 Päätöksen saaja on tyytymätön ratkaisuun ja vaatii hylkäävän päätöksen oikaisua. Asianosaisen mukaan kyseessä on huolellisuusvelvoitteen laiminlyönti. Monihaarainen puu oli selkeästi kallellaan ja selkeästi havaittavissa, että se ei ole terveessä asennossa saati siinä kunnossa, että ilman toimenpiteitä se pysyisi ehjänä pystyssä. Puu oli selkeästi vaaraksi ohikulkijoille ja tämä oli selkeästi havaittavissa. Asianosaisen mukaan kaupungin olisi tullut huolehtia rungon tai oksan kunnon tarkastuksesta ja suorittaa asianmukainen toimenpide kuten katkaisu, lyhennys tms. Vahingon kokenut on edelleen sitä vastaan, että vahinko lankeaa hänen autovakuutuksesta korvattavaksi. Vahinkoa kärsinyt on valmis neuvottelemaan sovintoratkaisusta. Hänen mielestään myös odotusaika päätöksenteossa on ollut kohtuuttoman pitkä rinnastettuna asian yksinkertaiseen sisältöön.

 

 Vastine oikaisuvaatimukseen

 

 Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä kyseisessä laissa säädetään, muuta johdu.

 

 Kiinteistön omistaja vastaa siitä, että kiinteistöllä olevat puut eivät aiheuta ulkopuolisille vaaraa. Vastuu puun kaatumisesta aiheutuneesta vahingosta ei kuitenkaan ole tuottamuksesta riippumatonta, vaan sen syntyminen edellyttää, että kiinteistön omistaja on laiminlyönyt kaataa puun, jonka huono kunto on ulospäin todettavissa. Ylöjärven kauungin kiinteistöllä ollut puu on kaatunut vahingonkorvaushakemuksen mukaan Mastontielle ja siellä kulkeneen auton päälle aiheuttaen vahinkoja. Kaupungilla on käytettävissä kuva kaatuneesta puusta eikä kuvassa ole havaittavissa sellaisia ulkoisia lahouden merkkejä, joiden perusteella Ylöjärven kaupungilla olisi ollut syytä epäillä puun kuntoa. Oikaisuvaatimuksessakaan ei ole tuotu esille muuta kuin se, että puu on ollut vinossa ja sen vuoksi kyseessä olisi huolellisuusvelvoitteen laiminlyönti.

 

 Ylöjärven kaupungin tietoon ei ole tuotu ennen vahinkoa, että kyseinen puu olisi ollut esimerkiksi laho tai selvästi huonokuntoinen. Ylöjärven kaupunki katsoo, että ennen vahinkoa ei siten ollut syytä epäillä kaatuneen puun olevan huonokuntoinen, minkä vuoksi vahingon ei voida katsoa johtuneen Ylöjärven kaupungin laiminlyönnistä. Tämän vuoksi Ylöjärven kaupunki katsoo, että se ei ole korvausvastuussa aiheutuneesta vahingosta.

 

Toimivalta: Hallintosääntö 118 §

 

Lisätietoja päätöksestä: Yhdyskuntatekniikan päällikö Ari Jokihaara, p. 050 384 8383, ari.jokihaara@ylojarvi.fi,

 Kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi, p. 050 466 5680, jukka.nurmi@ylojarvi.fi

 

Oheismateriaali: Oikaisuvaatimus

 Kaupunkirakennejohtajan viranhaltijapäätös § 5/2024

 

Esittelijä: Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen kaupunkirakennejohtajan vahingonkorvauspäätöksestä § 5/2024 selosteosan mukaisin perustein.

 

Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----

 

 Nuorisovaltuuston varajäsen Lammi poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 18:20.