Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 21.02.2024/Pykälä 19


 

Riskienhallintaraportti

 

Ympäristölautakunta 21.02.2024 § 19  

109/00.01.04.00/2024  

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Merja Talvitie

 

Kuntalain 39 § kohdan 7 mukaan kunnanhallituksen tulee huolehtia kunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanut vuonna 2020 yleisohjeen kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta. Ohjeen mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä kunnanvaltuuston hyväksymien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden pohjalta. Kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimintatapojen tulee olla järjestelmällisiä ja dokumentoituja.

 

Ohjeen mukaan riskienhallinta on osa sisäistä valvontaa ja sen tavoitteena on saada kohtuullinen varmuus organisaation tavoitteiden saavuttamisesta sekä toiminnan jatkuvuudesta ja häiriöttömyydestä. Riskienhallinnalla tarkoitetaan järjestelmällisiä menettelyjä, joiden avulla tunnistetaan ja kuvataan kunnan toimintaan liittyviä riskejä, arvioidaan riskien merkitystä ja niiden toteutumisen todennäköisyyttä sekä määritellään toimintatavat riskien hallitsemiseksi, valvomiseksi ja säännönmukaiseksi raportoimiseksi.

 

Osana kaupungin riskienhallintaprosessia osastot laativat vuosittain toimialaansa koskevan riskienhallintasuunnitelman, joka päivitetään Ylöjärven kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeistuksen mukaisesti. Lautakunnat vastaavat omalla toimialallaan riskienhallinnan asianmukaisesta järjestämisestä. Riskienhallinnasta raportoidaan lautakunnalle puolivuosikatsauksen ja tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Ylöjärven kaupunki on hankkinut vuonna 2022 Granite -ERM kokonaisvaltainen riskienhallinta -ohjelmistotyökalun riskienhallintaan. Ympäristölautakunnan alaisuudessa toimii kaksi vastuualuetta: kaavoitus-  ja maankäyttöpalvelut sekä lupa-  ja valvontapalvelut. Molemmille vastuualueille on tehty järjestelmään oma riskienhallintasuunnitelma yhdessä henkilöstön kanssa. Riskienhallintasuunnitelmat käydään vastuualueilla läpi puolivuosittain ja niihin tehdään tarpeelliset muutokset.

 

Talouspäällikkö selostaa kokouksessa tarkemmin riskienhallintaraportin sisältöä.

 

Riskienhallintaraportti on ympäristölautakunnan jäsenille nähtävänä kokouksessa sekä teknisessä keskuksessa.

 

Lisätiedot Merja Talvitie, p. 050 599 9054, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi, Jukka Nurmi, p. 050 466 5860, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää omalta osaltaan hyväksyä esitetyn mukaisena riskienhallintaraportin sekä esittää sen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.