Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 16.01.2024/Pykälä 9


 

Vuoden urheilutoimijat 2024 / Julkaisuvapaa 15.2.2024

 

Hyvinvointilautakunta 07.11.2023 § 127 

 

 

 

Valmistelija Liikuntapäällikkö Sini Aalto

 

Ylöjärven kaupunki palkitsee vuosittain ansioituneita urheilijoita ja urheilutoimijoita. Lisäksi kaupunki on aloittanut kummiurheilijatoiminnan, jolla tuetaan yksittäisen urheilijan urheilu-uraa.

 

Edellisen kerran vuoden parhaat urheilijat ja urheilutoimijat on valittu hyvinvointilautakunnassa tammikuussa (Hyla 17.1.23 §8). Esityksen palkittavista koosti siihen erikseen nimetty työryhmä.  Työryhmä kirjasi tuolloin muistioon, että  palkitsemiskäytänteitä ja -sääntöä olisi aika muuttaa. Työryhmä koki, että ainoastaan parhaiden urheilijoiden/urheilutoimijoiden haulla ei saada esille kaikkia ylöjärveläisiä menestyjiä.

 

Vuoden 2023 parhaat urheilijat ja urheilutoimijat ovat haussa jälleen loppuvuodesta 2023. Onkin ajankohtaista päivittää ko. palkitsemissäännöt. Sääntöihin lisätään myös käytänteet kummiurheilijatoiminnasta. Lisäksi on nimettävä työryhmä, joka tekee saapuneiden hakemusten perusteella esityksen hyvinvointilautakunnalle palkittavista sekä kannustusstipendien saajista. Työryhmän kokoonkutsujana toimii liikuntapäällikkö.

 

Liite nro 1 / hyvinvointiltk 1.11.2023:

-          urheilijoiden/urheilutoimijoiden palkitsemissääntö

 

Esittelijä Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää;

 

  1. Vahvistaa liitteenä olevat urheilijoiden/urheilutoimijoiden palkitsemissäännöt ja
  2. nimetä vuoden 2023 valintatyöryhmän

 

Päätös Keskustelun jälkeen hyväksyttiin.

 

Nimettiin vuoden 2023 valintatyöryhmään jäsenet Tuija Hirsimäki, Jaana Tiura Jenni Kulmala ja Juha Alhamo.

Nuorisovaltuusto ilmoittaa edustajansa ryhmään nuvan kokouksen 8.11. jälkeen.

------

 

Hyvinvointilautakunta 16.01.2024 § 16  

19/12.04.00/2024  

 

 

Valmistelija Liikuntapäällikkö Sini Aalto

 

Ylöjärven kaupunki palkitsee vuosittain menestyneitä ylöjärveläisurheilijoita sekä urheilutoimijoita ja valitsee vuoden parhaat viidessä eri kategoriassa. Palkitsemiset tehdään määräaikaan saapuneiden esitysten perusteella. Vuoden 2023 parhaita urheilutoimijoita on voinut esittää Ylöjärven hyvinvointilautakunnalle 2.1.2024 saakka. Esityksiä sai esittää vapaasti kuka tahansa yksittäinen henkilö tai yhdistys sähköisen lomakkeen tai sähköpostin välityksellä. Talousarviossa määräraha urheilijoiden palkitsemiseen on vuonna 2024 yhteensä 10.000 euroa.

 

Palkitsemisesityksiä sai antaa seuraaviin kategorioihin:

 

  • vuoden urheilija
  • vuoden nuori urheilija (20 v. tai alle)
  • vuoden joukkue
  • vuoden seuratoimija
  • vuoden liikunta-/urheiluteko
  • kannustusstipendi

 

Kaikissa kategorioissa valinnan ehtona on, että valittu on ylöjärveläinen. Joukkueen kohdalla tätä tulkitaan väljemmin, kuitenkin niin, että joukkueen on oltava ylöjärveläisseuraa edustava. Yksittäisen palkittavan ei kuitenkaan tarvitse edustaa paikallista seuraa.

 

Vuoden urheilijoiden valinnassa huomioidaan paitsi palkitsemisvuoden ansiot myös pitkän ajan menestyspolku. Vuoden urheilijoiden ja joukkueiden valinnassa huomioidaan myös edellisvuosien palkittujen lajikirjo ja henkilövaihtuvuus.

 

Vuoden seuratoimija voi olla valmentaja, tuomari, joukkueenjohtaja tai kuka tahansa seurassa hyvää työtä tehnyt henkilö, joka seuran mielestä ansaitsee kiitosta. Vuoden liikunta-/urheilutekona voidaan palkita hyvin erilaisia tekoja, jotka ovat edistäneet ylöjärveläisten liikunta-aktiivisuutta tai urheilumenestystä.

 

Kannustusstipendejä myönnetään vuoden aikana menestyneille urheilijoille sekä harkinnan mukaan huipulle pyrkiville nuorille urheilijoille. Palkittaviksi urheilijoiksi katsotaan Suomen mestarit (yksilö tai joukkue) sekä arvokisamitalistit (Pohjoismaiden-, Euroopan- tai maailmanmestaruuskilpailut).

 

Kannustusstipendi myönnetään ylöjärveläiselle tai ylöjärveläisseuraa edustavalle urheilijalle. Harkinnan mukaan stipendi voidaan myöntää urheilijalle, jonka juuret ovat Ylöjärvellä ja hän tuo ylöjärveläisyyttä esille myönteisesti. Stipendin suuruuteen vaikuttaa saavutuksen taso. Juniori- ja veteraanisarjojen menestys katsotaan yleistä sarjaa alemmaksi.
 

Palkita voidaan vain yhdessä kategoriassa saman vuoden aikana.

 

Määräaikaan mennessä saapui yhteensä 49 esitystä, joista osa kohdistui samaan henkilöön. Hyvinvointilautakunnan nimeänä työryhmä (Hyla 07.11.2023 § 127) kokoontui 8.1.2024 arvioimaan saapuneita esityksiä. Työryhmä kävi läpi kaikki saapuneet esitykset valintakategorioittain ja muodosti hyvinvointilautakunnalle esityksen vuoden 2023 parhaiksi urheilutoimijoiksi sekä kannustusstipendien saajiksi noudattaen urheilijoiden palkitsemissääntöä.

 

Valintatyöryhmän esitys palkittavista on esitettynä liitteenä olevassa valintatyöryhmän kokousmuistiossa. Liite julkaistaan palkintotilaisuuden jälkeen 15.2.2023.

 

Liite nro 1 / Hyvinvointiltk 16.1.2024:

 - valintatyöryhmän kokousmuistio 8.1.2024

 

Oheismateriaali - vuoden 2023 ehdokkaat

 

Esittelijä Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää;

 

1)      valita ja palkita vuoden 2023 parhaat urheilutoimijat sekä kannustusstipendien saajat liitteen 1 / valintatyöryhmän esityksen mukaisesti,

2)      lisätä palkittavien urheilijoiden uudeksi kategoriaksi vuoden veteraaniurheilija vuodesta 2024 lähtien ja

3)      linjata kannustusstipendit jaettavaksi vain alle 20 -vuotiaille menestyneille ja lupaaville urheilijoille.

 

Päätös Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.

 --------