Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.11.2023/Pykälä 159


 

Vahingonkorvausvaatimus viemärin tukkeutumisesta aiheutuneesta vahingosta

 

Tekninen lautakunta 22.11.2023 § 159  

459/03.06.02.00/2023  

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniset palvelut

 

Tekniikka- ja ympäristöosasto on vastaanottanut vahingonkorvausvaatimuksen tukkeutuneen viemärin aiheuttamasta vahingosta. Tapahtuma on saanut alkunsa, kun kevyen liikenteen väylän talviaurauksen yhteydessä aura on katkaissut tontin puolella olleen viemärin tarkastusputken pään, joka on ollut maanpinnan yläpuolella. Tarkastusputken rikkouneen pään osia oli pudonnut tarkastusputkeen ja aiheuttanut padotusta viemäriin. Padotus oli puolestaan aiheuttanut ylitulvimisen autokatoksen yhteydessä olleeseen varastoon.

 

Vahinkorvauksen hakija on vaatinut korvattavaksi välittömät kosteuskartoituksen kustannukset, minkä lisäksi vaatimuksen liitteenä on kustannusarvio arvioiduista korjauskustannuksista.

 

Koskeuskartoituksen ja kustannusarvion kustannukset ovat yhteensä 422,40 euroa. Korjauskustannusten kustannusarvio on 2 270,16 euroa.


Oheismateriaali Vahingonkorvausvaatimus

 Kosteustarkastusraportti

 Kuvausraportti

 Kustannusarvio

 Valokuvat 5 kpl

 

Lisätiedot Kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi, p. 050 466 5860, jukka.nurmi@ylojarvi.fi,

 yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara, p. 050 384 8383,

 ari.jokihaara@ylojarvi.fi,

 kunnossapitopäällikkö Jari Koskinen, p. 050 390 4702, jari.koskinen@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että hakijalle korvataan tähän mennessä toteutuneet kustannukset 422,40 euroa sekä korvata korjauskustannukset toteutuneiden laskujen mukaan kuitenkin enintään 2 300 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----