Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 110


 

Projektituki vuodelle 2023 / Syksy

 

Hyvinvointilautakunta 10.10.2023 § 110  

73/02.05.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Suvi Saarinen

 

Ylöjärven kaupunki tukee vuosittain paikallisten yhdistysten, seurojen ja ryhmien toimintaa erilaisilla avustuksilla.  Projektitukea myönnetään kahdesti vuodessa. Projektituen jakamisessa noudatetaan hyvinvointilautakunnan hyväksymiä avustusten myöntämistä koskevia periaatteita (hyvinvointilautakunta hyväksynyt 14.2.2023).


Hyvinvointilautakunnan talousarvioon on avustuksiin varattu yhteensä 46 000 euroa, jotka harkinnanvaraisesti jakautuvat yhdistysten yleisavustusten ja projektituen kesken. Projektitukea jaettiin keväällä 6400 euroa (18.4.2023 § 51). Syksyn hakuun jätettiin jaettavaa 6350 euroa, joka on aiempaa suurempi summa (2022 syksy 4000 euroa). Tämä johtui yleisavustuksien kokonaissumman jäätyä alle aiempien vuosien; osa sosiaali- ja terveysalan järjestöistä olivat oikeutettua myös Pirkanmaan hyvinvointialueen avustuksiin.

 

Syksyn projektituen hakuaika oli 1.-15.9.2023. Sähköinen hakulomake julkaistiin kaupungin verkkosivuilla. Hakulomaketta muutettiin kevään hakuprosessin aikana saadun palautteen perusteella. Ilmoitus avustushausta julkaistiin Ylöjärven Uutisissa, Kurun Lehdessä, kaupungin kotisivuilla, järjestökirjeessä (3/2023) ja sosiaalisessa mediassa.

 

Projektitukihakemuksia saapui yhteensä 15 kpl ja hakemuksissa anotun projektituen määrä oli yhteensä 11 050 euroa. Projektitukihakemusten kohteet kohdistuvat eri puolille Ylöjärveä ja kohderyhminä olivat eri-ikäiset ylöjärveläiset.

 

Projektituen jakoesityksen on valmistellut hyvinvointilautakunnan nimeämä työryhmä. Projektituen valmistelussa on huomioitu, että haettu kohde on yleishyödyllistä, hyvinvointia tukevaa, sekä paikallista ja maksutonta toimintaa. Tämän lisäksi huomiota on kiinnitetty yhdenvertaisuuteen ja yhteisöllisyyden edistämiseen. 

 

Syksyn projektitukiavustuksissa huomioitiin myös tilakustannuksiin liittyviä kuluja, joiden luonne ei kuitenkaan ole pitkäaikainen tai pysyvä. Perusteluiksi katsottiin se, että tilakustannukset eivät olleet kaikilta osin tiedossa kevään yleisavustusten kohdalla ja tapahtumien sekä tilaisuuksien toteutumisen edellytys on kokoontumistila. Lisäksi projektitukea esitetään myönnettäväksi paikalliseen toimintaan, jonka toteutus on yhdessä Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa. Avustusvuonna yhteistyökäytänteet ja toimintaperiaatteet eivät ole kaikilta osin selvillä Pirkanmaan hyvinvointialueen avustuskokonaisuuden kanssa.


Avustussumma voi olla enintään 70 % toteutuneista menoista.  Omavastuuosuuden summa voidaan suorittaa talkootöinä (15€/h/hlö) hakemuksessa osoitetun työn osuuden mukaisesti.

 

Lisätiedot Suvi Saarinen, p. 044 481 1471, suvi.saarinen@ylojarvi.fi

Oheismateriaali - projektitukiesitys 2023
    - avustustyöryhmän muistiot

 - projektitukihakulomake 2023 perusraportti
 

Esittelijä Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus 1. Hyvinvointilautakunta päättää myöntää projektitukea selosteosassa mainituin perustein seuraavasti:

 

Yhdistys

Haettava summa

Esitys

Takaanvalot Ry

900

800

Ylöjärvi seura

500

350

Eläkkeensaajien Ylöjärven Yhdistys ry

300

300

Viljakkalan Yrittäjät ry

700

500

Ylöjärven yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys Kirva ry

250

200

Ylöjärven Sotavateraanit ry

500

350

Pengonpohjan kyläyhdistys

400

280

Kurun Sosialidemokraatit r.y

300

160

Kurun yhtä köyttä yhteisö/Kuru-seura ry

200

160

Mannin Asukasyhdistys ry.

1250

750

Parkkuun seudun kyläyhdistys ry

1000

700

Mutalan koulun vanhempainyhdistys ry.

500

500

Osuuskunta Taidokkaat

2500

320

ATK Seniorit Mukanetti ry

1500

800

Kurun Yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys

250

180

Yhteensä

1150

6350

 
2. Keskustella avustusperiaatteiden päivistystarpeesta.

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että jäsenet Tapani Tienari ja Pekka Kuisma poistuivat kokouksesta kohdan 1. käsittelyn ajaksi.

 

1)      Todettiin tilanteen muuttuneen avustustyöryhmmän kokouksen jälkeen siten, että Kurun Sosiaalidemokraatit ry:stä on ilmoitettu että he vetävät avustushakemuksensa pois.

 

Keskustelun jälkeen päätettiin jakaa ko. alustava ehdotettu summa 160 € siten, että Takaanvalot ry:lle lisätään avustusta 60 euroa ja Parkkuun seudun kyläyhdistykselle 100 euroa jolloin myönnetyt avustussummat ovat edelleen samassa suhteessa kokonaiskuluihin ja tapahtumien luonteisiin.

 

Yhdistys

Haettava summa

Myönnetty avustus

Takaanvalot Ry

900

860

Ylöjärvi seura

500

350

Eläkkeensaajien Ylöjärven Yhdistys ry

300

300

Viljakkalan Yrittäjät ry

700

500

Ylöjärven yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys Kirva ry

250

200

Ylöjärven Sotavateraanit ry

500

350

Pengonpohjan kyläyhdistys

400

280

Kurun yhtä köyttä yhteisö/Kuru-seura ry

200

160

Mannin Asukasyhdistys ry.

1250

750

Parkkuun seudun kyläyhdistys ry

1000

800

Mutalan koulun vanhempainyhdistys ry.

500

500

Osuuskunta Taidokkaat

2500

320

ATK Seniorit Mukanetti ry

1500

800

Kurun Yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys

250

180

Yhteensä

1150

6350

 

2)      Avustusperiaatteet tulee päivitää vuodelle 2024. Tarkennuksina mm. talkootyön osuuden tarkempi määrittely projekti- ja kohdeavustuksissa. Kulttuuripalveluiden myönnettyjen avustusten avustussumma voisi olla enintään 70 % toteutuneista menoista. Lisäksi päivitetyissä avustusperiaatteissa tarkennetaan muita myöntämiskriteereitä ja -rajauksia mm. poliittisten puolueiden poisrajaaminen. Avustusperiaatteiden päivitys tuodaan lautakunnan käsitettelyyn ennen seuraavaa avustushakua.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Tapani Tienari poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana. 

-------