Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 114


 

Siltatien asemakaavan muutos / Kortteentien, Perkonmäentien ja Lähdevainiontie välisellä alueella / Vireille tulo sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma / Hyvinvointilautakunnan lausunto

 

Hyvinvointilautakunta 10.10.2023 § 114  

160/10.02.03/2023  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

Suunnittelualue sijaitsee Ylöjärven keskustan alueella Siltatien ymäristössä. Kaavamuutos kohdistuu Kortteentien, Perkonmäentie ja Lähdevainiontien väliselle alueelle. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 7,5 hehtaaria.

 

Siltatien 5. vaiheen ns. Perkonmäen asemakaavoituksen yhteydessä on tullut tarve asemakaavan muuttamiseen Siltatien ympäristössä. Lähtötilanteen tavoitteiden mukaisesti kaavamuutoksella tutkitaan Siltatien katualueen ja Kortteentien liittymän toteuttamista eritasoratkaisuna siten, että Kortteentie kulkee Siltatien katualueen ali ja yhdistyy Perkonmäentiehen. Samassa yhteydessä rajataan korttelin 650 läpi kulkeva vesi- ja viemärilinjarasite korttelialueen ulkopuolelle. Lisäksi Siltatien eteläpuoleisen korttelin 659 sisällä oleva ohjeellinen jalkankulkuyhteys muutetaan korttelialueen ulkopuolella kulkevaksi kulkuyhteydeksi. Muita mahdollisia muutostarpeita mm. lähipalveluiden/lähikaupan tarpeita tarkastellaan kaavatyön aikana.

 

Osallitumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä koko kaavaprosessin ajan kaupungin kotisivuilla www.ylojarvi.fi/kaavoitus (vireillä olavat kaavat) sekä kaupungintalon aulassa (Kuruntie 14) 6.9.-15.10.2023 asti.

 

Suunnittelualue sijaitsee Ylöjärven keskustan alueella Siltatien ympäristössä. Kaavamuutos kohdistuu Kortteentien, Perkonmäentien ja Lähdevainiontien väliselle alueelle. Kaavamuutosalue liittyy pohjoisessa ns. Perkonmäentien (Siltatien 5. vaihe) laadittavana olevaan asemakaavaan, itäpuolella Siltatien asuinalueeseen, eteläpuolella Kotipellon asuinalueeseen ja lännen puolelta alue rajautuu rautatiehen. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 7,5 hehtaaria. Suunnittelualue tarkentuu kaavasuunnittelun yhteydessä. Kaavamuutos koskee alustavan rajauksen mukaisesti katualueita, kortteleita tai osaa kortteleista 659, 650,651 sekä suojaviheraluetta. Nykytilanne Suunnittelualue on kokonaan Ylöjärven kaupungin omistama. Alueen länsipuolella, Kortteentien kohdalla on voimassa, 19.4.2007 hyväksytty Siltatien asemakaava ja muutos. Itäpuolella on voimassa 19.1.2016 hyväksytty Siltatien asuntoalueen asemakaava ja muutos. Pohjoisessa alue rajautuu Perkonmäentien vireillä olevaan asemakaavaan. Alue on katualuetta ja korttelialuetta. Alueelta ei ole tiedossa erityisiä ympäristöarvoja.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää todeta, että sillä ei ole ko. osallistumis-

 ja arviointisuunnitelmaan huomautettavaa.

 

Päätös Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.

 -------