Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.08.2023/Pykälä 106


 

Toimitilojen taksat vuodelle 2024 tekninen lautakunta

 

Tekninen lautakunta 30.08.2023 § 106  

341/02.05.00/2023  

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Merja Talvitie

 

Kaupungin hallintosäännön 118 §:n 2 momentin kohdan 7 mukaan teknisen lautakunnan tehtävänä on päättää tehtäväalueensa taksat ja maksut. Tekninen lautakunta vahvistaa taksat vuosittain kokouksessaan ja ne tulevat voimaan seuraavan vuoden alusta.

 

Toimitilojen henkilöstöpalveluita toteutetaan kaupungin sisäisille asiakkaille sekä kaupunkikonsernin sisällä mm. Ylöjärven Vesi Oy:lle. Laskutettavat palvelut ovat sellaisia palveluita, jotka eivät ole toimitilojen perustehtäviin liittyviä, vaan asiakkaan toiveista tehtävää lisäpalvelua.

 

Tuntihintoja laskettaessa huomioidaan henkilön varsinaisen palkan ja lomarahan lisäksi myös sivukulut. Hinnoittelu on omakustannushintainen. 12% yleiskulu lasketaan mukaan kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti, mikäli palvelua myydään ulkopuolisille.

 

Siivouspalveluiden hinnoittelussa käytetään pohjana siivouksen omakustannushintaa, johon lisätään 12 % yleiskululisä myytäessä palvelua ulkopuolisille. Vuonna 2023 kaupunkikonsernin ulkopuolisilta perittävä hinta on 27,10 eur/h. Hintaa esitetään korotettavaksi 5 % eli vuoden 2024 hinta on 28,50 eur/h. Hintaan lisätään voimassaoleva arvonlisävero.

 

Muilta osin tuntihinnat eri tehtävissä toimiville ovat seuraavat:

 

Tuntihinta             €/h alv 0 %  €/h alv 24 %

Erityisasiantuntija      73,50 91,14

Asiantuntija                 58,00 71,92

Erikoisammattimies   40,00 49,60

Kiinteistönhoitaja       33,50 41,54

Ammattimies               37,00 45,88

 

Sunnuntaina ja pyhäpäivinä tuntihinnat ovat kaksinkertaiset ja lauantaisin tuntihintoja korotetaan 50 %. Kaupunkikonsernin yhtiöiltä laskutetaan arvonlisäverolliset hinnat. Laskutus tapahtuu kuukausittain jälkikäteen. Hinnat tulevat voimaan 1.1.2024.

 

Sähköautojen latauspisteitä on Ylöjärven kaupungin kiinteistöillä 16 kohteessa ja lisää rakennetaan talousarvion ja lainsäädännön asettamien tavoitteiden mukaisesti. Sähköautojen lataustaksa on vuonna 2023 0,30 eur/kWh. Sähkön hinta on normalisoitunut viime vuoden energiakriisin ja Ukrainan sodan aiheuttamasta kustannustason noususta, joten vuoden 2024 alusta alkaen lataustaksaa ehdotetaan alennettavaksi 5 sentillä takaisin aikaisempaan hintaan eli 0,25 eur/kWh.                                                       

 

Lisätiedot Vt. kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi, p. 050 466 5860, jukka.nurmi@ylojarvi.fi, talouspäällikkö Merja Talvitie, p. 050 599 9054, merja.talvitie@ylojarvi.fi

 

Esittelijä  Vt. Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta vahvistaa toimitilojen taksat vuodelle 2024 edellä esitetyn mukaisina.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----