Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.08.2023/Pykälä 105


 

Talousarvion 2024 lähetekeskustelu tekninen lautakunta

 

Tekninen lautakunta 30.08.2023 § 105  

340/02.02.00/2023  

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Merja Talvitie

 

Kaupunginhallitus hyväksyi vuoden 2024 talousarvion laadintaa ohjaavan suunnittelukehyksen kokouksessaan 19.6.2023. Suunnittelukehys on lautakuntien talousarviovalmistelua ohjaava. Kaupunginhallitus edellyttää, että talousarviovalmistelussa huomioidaan palveluverkkoselvityksen tulokset ja suunnittelukehyksen osoittaman alijäämän pienentämisen tarve. Lautakuntien tulee arvioida uudelleen lisätarpeensa ja pyrkiä kaikin tavoin pienentämään menokasvua sekä kaikista ei pakollisista lisäysesityksistä tulee vuonna 2024 pidättäytyä. Myös mahdollisia säästökohteita tulee kartoittaa valmistelun yhteydessä. Ehdotuksia käsitellään syksyn kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston seminaareissa.

 

Teknisen lautakunnan alaisen toiminnan talousarviokehyksen pohjana on vuoden 2023 talousarvio sekä tilinpäätösennuste. Toimintatuotot on kehyksessä budjetoitu keskimääräisellä kolmen prosentin kasvulla vuoteen 2023 nähden. Voimassa olevat virka- ja työehtosopimukset sisältävät kustannusvaikutuksiltaan mittavat palkankorotuserät vuonna 2024. Kustannusvaikutus on noin 2,48 prosenttia. Yleinen kustannustason  nousu on huomioitu suunnittelukehyksessä kahtena prosenttina.

 

Muissa teknisen lautakunnan alaisen toiminnan lisäystarpeissa on huomioitu uuden Siltatien koulun käyttötalouskulut (kuten energiakustannukset), yleistä kustannustason nousua suurempi energiakustannusten kasvu ja toisaalta vähennyksenä lämmityskustannusten pieneneminen. Tämän lisäksi purkukustannuksiin, sisäilmakorjauksiin ja talvikunnossapitoon varataan vuodelle 2024 hieman nykyistä enemmän määrärahaa. Teknisen lautakunnan alaisen toiminnan laajenemisen aiheuttama resurssitarve on huomioitu talousarviokehyksessä.

 

Lisätiedot Talouspäällikkö Merja Talvitie, p. 050 599 9054, merja.talvitie@ylojarvi.fi, vt. kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi, p. 050 466 5860, jukka.nurmi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä  Vt. Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta käy talousarvion valmisteluun liittyvän lähetekeskustelun sekä koostaa muistion mahdollisista säästökohteista.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----

 

 Jäsen Toni Kolehmainen poissa kokouksesta 18:29 – 18:30 pykälän käsittelyn aikana.