Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 18.04.2023/Pykälä 51


 

Projektituki vuodelle 2023 / Kevät

 

Hyvinvointilautakunta 14.02.2023 § 24 

 

 

 

Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Suvi Saarinen

 

Ylöjärven kaupunki tukee vuosittain paikallisten yhdistysten, seurojen ja ryhmien toimintaa erilaisilla avustuksilla.  1.8.2021 alkaen hyvinvointilautakunnan vastuualueelle ovat kuuluneet liikuntajärjestöjen avustukset, kulttuurityön avustukset, nuorisotyön avustukset, Nuva-raha sekä yhdistysten yleiset toiminta-avustukset ja projektiraha.

 

Ylöjärven kaupungin hallintosäännön mukaan (98 § 17.) hyvinvointilautakunta päättää tehtäväalueensa avustuksista. Hyvinvointilautakunta on määritellyt avustuskokonaisuuden periaatteet 20.1.2022 ja päivitetyt avustusmuodot käsitellään hyvinvointilautakunnan kokouksessa 14.2.2023. Avustusperiaatteet ohjaavat hyvinvointilautakuntaa avustusten myöntämisessä ja viranhaltijoita avustusten valmistelussa. Avustusten valmisteluun hyvinvointilautakunta valitsee keskuudestaan työryhmät, jotka toimivat viranhaltijoiden rinnalla avustusten valmistelussa.

 

Esittelijä Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta valitsee keskuudestaan työryhmät valmistelemaan yleisavustusten, liikunnan ja nuorison toiminta- avustusten sekä projekti- ja kohdeavustusten jakoa.  

 

Päätös Keskustelun jälkeen nimettiin avustuksia valmistelevat työryhmät seuraavasti:

 

Yleis- ja toiminta-avustukset

Projektituet

Esa Toikkonen

Juha Tuominen

Sari Listenmaa

 

Liikunnan yleisavustukset

Tapani Tienari

Tuija Hirsimäki

Juha Alhamo

 

Nuorison yleisavustukset

 

Arttu Karukka

Pekka Kuisma

Nico Määttänen

 

 

 Lisäksi päätettiin pyytää nuorisovaltuustoa nimeämään edustajansa liikunnan yleisavutuksia työstävään työryhmään.

 --------

 

Hyvinvointilautakunta 18.04.2023 § 51  

73/02.05.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Suvi Saarinen

 Hyvinvointilautakunnan projektituki on tarkoitettu yhdistyksille, yhteisöille tai ryhmille yleishyödyllisen, paikallisen ja maksuttoman toiminnan järjestämiseen sekä tapahtumien toteuttamiseen. Projektitukea voidaan myöntää ylöjärveläisten elinolosuhteiden laadun, hyvinvoinnin tai osallisuuden edistämiseen. Projektituen jakamisessa noudatetaan hyvinvointilautakunnan hyväksymiä avustusten myöntämistä koskevia periaatteita (hyvinvointilautakunta hyväksynyt 14.2.2023).

 

Projektituen hakuaika oli 1.-15.3.2023. Sähköinen hakulomake julkaistiin kaupungin verkkosivuilla. Ilmoitus avustushausta julkaistiin Ylöjärven Uutisissa, Kurun Lehdessä, kaupungin kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Lisäksi järjestökirjeen tilaajille jäsenkirjeessä 23.2.2022.

 

Projektitukihakemuksia saapui yhteensä 24 kpl ja hakemuksissa anotun projektituen määrä oli yhteensä  20 369€ euroa ja yksi 50 000€ arvoinen hakemus. Projektitukihakemusten perusteella tapahtumat/hankkeet kohdistuvat retkiin, tapahtumiin sekä koulutuksellisiin tilaisuuksiin ja tapahtumien kohderyhminä ovat eri ikäisiä kuntalaisia. Hankkeet ja tapahtumat sijoittuvat vuodelle 2023 ja osa oli jo toteutuneita tapahtumia.

 

Projektituen jakoesityksen on valmistellut yhdistysten yleisavustuksia ja projektitukea valmistellut työryhmä. Jakoesitys perustuu hyvinvointilautakunnan avustusperiaatteisiin projektituesta. Projektituen valmistelussa on huomioitu, että jaettava projektituki jakautuisi tasapainoisesti eri kaupunginosien, ikäryhmien ja toimintamuotojen kesken. Edelleen on huomioitu hankkeiden/tapahtumien positiiviset alueelliset ja yhteisölliset vaikutukset sekä myönteiset vaikutukset ylöjärveläisten hyvinvointiin. Valmistelussa on myös pyritty yhdenmukaisuuteen luonteeltaan samankaltaisten hankkeiden kesken.

 

Yksi projektitukihakemus on siirretty kulttuurin kohdeavustuksista myönnettäviksi. Vastaavasti kaksi kohdeavustusta siirrettiin projektituen käsittelyyn. Ylöjärven avantouimarit ry ovat hakeneet projektitukea saunan esteettömyyden parantamiseksi 50 000€. Esityksessä kyseinen projektitukihakemus on siirretty hyvinvointilautakunnan käsiteltäväksi.

 

Karhe-seura on hakenut projektitukea yhteensä kolmella eri hakemuksella.  Kurun yhtä köyttä yhteisö on hakenut projektitukea yhteensä kahdella eri hakemuksella.  Kurun yhtä köyttä yhteisö on lisäksi hakenut projektitukea yhdellä yhteishakemuksella. Esityksessä Karhe-seuralle ja Kurun yhtä köyttä yhteisölle esitetään myönnettäväksi yksi kokonaissumma projektitukihakemuksissa haettuja hankkeita varten ja lisäksi yhteishakemuksella haetulle kohteelle erillinen tuki. Hakijan tulee projektituen maksatusta varten palautettavassa toteumaraportissa selvittää, mitä anottuja hankkeita myönnetyllä projektituella on toteutettu.

 

Hyvinvointilautakunnan talousarvioon on avustuksiin varattu yhteensä 46 000 euroa, jotka harkinnanvaraisesti jakautuvat yhdistysten yleisavustusten ja projektituen kesken. Esityksessä projektitukea myönnetään 6400 euroa. Projektitukea on mahdollista hakea syksyn haussa, tuohon hakuun kohdennetaan 4000 euroa.

 

Oheismateriaali  -      projektitukiesitys 2023

-          avustustyöryhmän muistiot

-          projektitukihakulomake 2023 perusraportti

 

Lisätiedot Suvi Saarinen, p. 044 481 1471, suvi.saarinen@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus: Hyvinvointilautakunta päättää:

 

  1. Myöntää projektitukea selosteosassa mainituin perustein seuraavasti:

 

Yhdistys

Kohde

Haettava summa

Esitys

Huoltajat Viljakkalasta ry

Koululle esitys

2 000

300

Kaksisuuntaisten kulttuuriryhmä

Leiri 6-8 hlö

1 050

0

Karhe-Seura Ry

Tapahtuma

220

500

 

 

Karhe-Seura Ry

Tapahtuma

350

Karhe-Seura Ry

Retki

250

Kurun Eläkkeensaajat ry

Koulutuksellinen tapahtuma

300

200

Kurun Samoilijat r.y.

Virkistystoiminta säännöllinen

1 235

400

Kurun Yhtenäiskoulun Vanhempainyhdistys

Virkistystoiminta/retki

1 400

400

Kurun Yhtä Köyttä Yhteisö

Yhteisöllinen tapahtuma

500

400

 

Kurun Yhtä Köyttä Yhteisö

Yhteisöllinen tapahtuma

1 000

Kuru-seura ry / Kurun Muisti

Virkistystoiminta/säännöllinen

1 670

400

Kuru-seura/ Kurun yhtä köyttä yhteisö KyKy

Tapahtuma

500

200

Mannerheimin lastensuojeluliiton Kurun yhdistys ry

 Retki

1 000

400

Mannin Asukasyhdistys ry.

Rakennuksen parantaminen/muuttaminen

1 500

500

Mutalan koulun vanhempainyhdistys ry.

Tapahtuma

400

280

Mutalan koulun vanhempainyhdistys ry.

Tapahtuma

700

200

Rasimäen taidekollektiivi

 Talkootyö

1 200

300

Siivikkalan sosialidemokraattien yhdistys

Tapahtuma

800

200

Suomen luonnonsuojeluliiton Ylöjärven yhdistys ry

Talviruokintapaikkojen ylläpito

800

300

Taistelijan talo-palveluyhdistys ry

Yhteisöllinen tapahtuma

3 000

400

Tiuran miehet

Ulkoliikuntamahdollisuuden ylläpitäminen

200

200

Viljakkalan Haveri ry.

 Haveri-kirjan painattaminen

1 444

240

Ylöjärven avantouimarit ry

Rakennuksen parantaminen/muuttaminen

50 000

 

Ylöjärven Reservinaliupseerit ry

Tapahtuma x2

400

280

Ylöjärven Yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys ry

Koulutuksellinen tapahtuma

600

300

 

 

 

 

71 819 €

6400

 

  1. Hyvinvointilautakunta käsittelee Ylöjärven avantouimareiden projektitukihakemuksen ja päättää keskustelun jälkeen toimenpiteistä.

 

Muutettu päätösehdotus Sivistysjohtaja muutti päätösehdotuksen seuraavasti:

 

  1. myöntää projektitukea selosteosan mukaisesti 6.400 euroa ja

 

  1. käy lähetekeskustelun Avantouimarit ry:n 50.000 euron projektitukihakemuksesta ja tekee tätä hakemusta koskevan päätöksensä 9.5.2023 kokouksessa.

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että puheenjohtaja Jaana Tiura ja jäsen Pekka Kuisma poistuivat jääveinä kokouksesta tämän asian kohdan 1. käsittelyn ajaksi.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että puheenjohtajana kohdan 1 käsittelyn ajan toimi Sari Listenmaa.

 

 Keskustelun jälkeen hyvinvointilautakunta päätti hyväksyä muutetun päätösehdotuksen. Lisäksi päätettiin päivittää avustustenjakosääntöjä ennen syksyn projektirahan myöntämistä.

 -------