Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 18.04.2023/Pykälä 57


 

Urheilutalon voimailusalin valvontasopimuksen hyväksyminen kesälle 2023 / Ylöjärven Ryhti ry

 

Hyvinvointilautakunta 18.04.2023 § 57  

    

 

 

Valmistelija Liikuntapäällikkö Sini Aalto

 

Ylöjärven kaupungin hallintosäännön (§100, kohta 16) mukaan hyvinvointilautakunta päättää sopimusten ja muiden sitoutumusten solmimisesta, ellei hallintosäännössä toisin määrätä.

 

Ylöjärven uimahalli on avoinna supistetusti kesäkuukausien ajan ja kokonaan suljettu huoltotauon ajaksi 1.7.-6.8.2023. Uimahallin ollessa suljettu liikuntapalveluiden sekä kiinteistönhoidon henkilöstö on paikalla ainoastaan päiväsaikaan. Urheilutalon voimailusali on kuitenkin avoinna myös iltaisin sekä lauantaisin. Salin aukipitämiseksi tarvitaan apua valvonnassa.

 
Kesäaikana urheilutalon voimailusalin valvonnassa on tehty usean kesän aikana  yhteistyötä Ylöjärven Ryhdin voimailujaoston kanssa. Näin on aikomus toimia myös kesäkaudella 2023. Valvonta-aikaa on lisätty edellisvuodesta ja näin mahdollistuu voimailusalin aukiolo myös lauantaisin.


Valvontatarve ajoittuu ajalle 1.6.-27.8.2023 seuraavasti:

  • Maanantai-Torstai klo 16.00-19.00 (3.7.-6.8.)
  • Perjantai klo 13.00-17.30 (3.7.-6.8.)
  • Lauantai klo 11.00-14.00 (1.6.-27.8.)

Oheismateriaali - sopimusluonnos

 

Lisätiedot Sini Aalto, p. 041 7300165, sini.aalto@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy oheismateriaalin mukaisen yhteistyösopimuksen Ylöjärven Ryhdin voimailujaoston kanssa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 -------