Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 21.03.2023/Pykälä 35


Hyvinvointiraportti 2022

 

Vuosittainen raportti 2022 kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä

 

Hyvinvointilautakunta 21.03.2023 § 35  

655/00.01.02/2021  

 

 

Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Suvi Saarinen

 

Laki sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä (612/2021) velvoittaa kuntaa huolehtimaan terveyden ja hyvinvoinnin edellytysten huomioimisesta kaikkien hallinnonalojen toiminnassa, strategisessa suunnittelussa sekä seuraamaan väestön terveyttä, hyvinvointia ja toteutettuja toimenpiteitä. Raportointia edellytetään valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus.

 

Hyvinvoinnin edistämisen koordinaatio, tavoitteet ja tavoitteita tukevat toimenpiteet ovat osa kaupungin strategista suunnittelua ja toteutus konkretisoituu Laajan hyvinvointikertomuksen 2021-2024 vuositavoitteiden sekä poikkihallinnollisten hyvinvointisuunnitelmien kautta.  Ylöjärvellä  kauden 2021-2024 laaja hyvinvointikertomus hyväksyttiin valtuustossa 7.12.2020 ja sen toimeenpano aloitettiin 1.1.2021.  Hyvinvointisuunnitelmia Ylöjärven kaupungilla on kahdeksan ja niiden toimeenpanoajoissa on eroja. Hyvinvointisuunnitelmien toteutumisesta raportoidaan valtuustolle vuosittain osana hyvinvointiraporttia.

 

Vuoden 2022 hyvinvointiraportissa on esitetty Ylöjärven kaupungin hyvinvoinnin edistämisen rakenteet ja katsaus toimenpiteistä lakisääteisten tehtävien, hyvinvointikertomuksen tavoitteiden valossa. Lisäksi raportissa kuvataan  ylöjärveläisten hyvinvoinnin tilaa ja kansallisten ja alueellisten mittareiden valossa. Kansallisella tasolla, HYTE-indikaattoreiden mukaan Ylöjärven hyvinvoinnin edistämistyön prosessit ovat varsin hyvällä mallilla. Muihin kehyskuntiin verrattuna kaupungin hyte-kerroin on keskitasoa. Tulosindikaattoreiden mukaan huomiota tulisi kiinnittää erityisesti lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen.
 

Vuotta 2022 leimasi yllättävien globaalisti vaikuttavien laaja-alaisten ilmiöiden esiintyminen. Erityisesti sota ja pandemian jälkitila sekä taloudellinen epävarmuus ovat vaikuttaneet myös ylöjärveläisten hyvinvointiin.


Lasten ja nuorten hyvinvointitietoa on laajasti saatavilla. Vuoden 2021 kouluterveyskyselyn tuloksien mukaan valtaosa ylöjärveläisistä lapsista ja nuorista kokee olevansa tyytyväisiä elämäänsä. Myös palvelutarpeita tarkasteltaessa suurin osa ylöjärveläisistä perheistä voi hyvin peruspalveluiden turvin. Huomiota on kuitenkin jatkossakin syytä kiinnittää perheiden tukemiseen sekä lasten ja nuorten liikkumisen ja osallisuuden edistämiseen.  Lasten ja nuorten liikkumisen edistämisen puolesta puhuvat myös Move! testin tulokset, jonka mukaan lasten ja nuorten liikkuminen on vähentynyt ja fyysisesti passiivinen aika on kasvanut. Ylöjärven mittaustulokset ovat kokonaisuudessaan hieman yli valtakunnallisen mitatun tason.

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen  uudistus oli historiallinen ja vaikutti ylöjärveläisten peruspalvelujen järjestämiseen. Vuoden 2022 aikana hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämistyössä varauduttiinkin hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymiseen ja sitä kautta muuttuvaan toimintaympäristöön, asetettujen painopisteiden mukaisesti. Poikkihallinnollisissa yhteistyöryhmissä tarkasteltiin yhdyspintoja ja koordinaatiossa tapahtuvia muutoksia sekä alustettiin yhteistyörakenteen uudistusta. Lisäksi valmisteltiin kotoutumislain uudistuksen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämislain mukaisten tehtävien haltuunottoa. Hyvinvointialuevalmistelun kanssa tehtiin tiivistä yhteistyötä. Tehtäväalueella tapahtui henkilöstövaihdoksia. Talousarviokäsittelyssä lisättiin hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen tehtäväalueen resurssia v. 2023 yhden uuden vakanssin verran ja ennakointiin tuleviin muutoksiin.

 

Oheismateriaali - hyvinvointiraportti 2022

 

Esittelijä Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyyy oheismateriaalina olevan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen raportin vuodelta 2022 ja lähettää sen edelleen   kaupunginhallituksen  ja -valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.

 --------