Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.03.2023/Pykälä 39


 

Aloite entisen jätealueen kaavoittamiseksi vapaa-ajan käyttöön ja esitys esimerkiksi frisbee-golf radan rakentamisesta alueelle / Viljakkalan Haveri ry

 

Tekninen lautakunta 15.03.2023 § 39  

675/10.02.03/2022  

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Haverin rikastushiekka-alueen kunnostaminen on saatu päätökseen keväällä 2022. Kunnostamisen jälkeen kunnostetulla alueella jatkuu ympäristön ja rakenteen jälkitarkkailu. Kunnostuksessa syntynyt maaston muotoilu on vielä muuttuvassa ja muokattavassa tilassa siihen saakka, kun esimerkiksi painumia ja eroosiota ei enää tapahdu. Muutoksien seurantaa voidaan tehdä sulaan aikaan vuosittain, minkä vuoksi rakenteen muodon pysyvyyden seuranta voi kestää useita vuosia. lkiseurannan jälkeen alueelle on mahdollista järjestää toimintaa, joka ei vaaranna rakenteen teknistä toimivuutta.

 

Haveri ry:n aloitteessa on esitetty 18-väyläisen frisbeegolfradan rakentamista alueelle. Aloitteessa on toivottu, että rata voisi tukea Haverin alueen nykyistä liiketoimintaa.

 

Teknisen lautakunnan vastaus aloitteeseen

 

Haveri ry:n esitystä pidetään kehityskelpoisena, sillä toteutuessaan se voisi tuoda alueelle aktiivista toimintaa, joka osaltaan tukisi kunnostetun rakenteen vastuullista käyttöä. Samalla kunnostukseen käytetylle taloudelliselle panostukselle voidaan saada muutakin hyötyä kuin vakavan ympäristö­ongelman korjaaminen.

 

Yhdyskuntatekniikan yleisten alueiden tehtäväalueella on selvitetty syksyn 2022 aikan mahdollisuutta 18-väyläisen frisbeegolf-radan järjestämiseen Haverin alueella. Rata on tarkasteltu kunnostetulle alueelle sekä Luhalahdentien länsipuolisille Ylöjärven kaupungin maa-alueille. Kaivoksen alue on jätetty tarkastelusta pois turvallisuus­syistä.

 

Tarkastelun perusteella on arvioitu, että Haveriin voidaan toteuttaa 18-ratainen frisbeegolf-rata. Radan on arvioitu tässä vaiheessa kuitenkin palvelevan lähinnä harrastus- ja majoitustoimintaa tukevana ratana, jolle olisi helppo pääsy lomakylän alueelta. Alustavan tarkastelun perusteella rata ei ehkä yltäisi kansallisen tason kilparadaksi. Radan toteuttaminen vaatii investoinnin, jonka suuruus selviää yksityiskohtaisemman selvtystyön jälkeen. Selvitystyötä jatketaan vuonna 2023 yksityiskohtaisemmin yhteystyössä frisbeegolf-seuran kanssa.

 

Oheisaineisto Haveri Ry:n aloite

 

Lisätietoja Jyrki Tanhuanpää, p. 0500 719 399, jyrki.tanhuanpaa@ylojarvi.fi,

 Ari Jokihaara, p. 050 384 8383, ari.jokihaara@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää antaa selosteosan mukaisen vastauksen Haveri ry:n aloitteeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----