Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kehittämistoimikunta
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 1


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kehittämistoimikunta 30.01.2023 § 1  

    

 

 

Kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on toimielimen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään yli puolet jäsenistä.

 

Päätös Kehittämistoimikunnan puheenjohtaja Mauri Heiska avasi kokouksen ja totesi, että paikalla oli 9 jäsentä, joten kehittämistoimikunta oli täysilukuinen. Viranhaltijoista olivat paikalla kaupunginjohtaja, joka toimi esittelijänä ja hallintojohtaja, joka toimi pöytäkirjanpitäjänä. Lisäksi paikalla olivat kaavoituspäällikkö, maankäyttöinsinööri ja vs. kaupunkirakennejohtaja, joille myönnettiin läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa. Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.