Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 15.02.2022/Pykälä 23


 

Kokoelman siirto kaupungille / Haveri ry

 

Museotoimikunta 10.01.2022 § 4 

 

MUSTMK 18.05.2021 § 6 

 

Seloste Haveri ry on lähettänyt Ylöjärven kaupungille pöytäkirjanotteen, jossa Haveri ry:n hallitus esittää Ylöjärven kaupungille, että Haveri ry:n omistamien kokoelmien luovutusprosessi Ylöjärven kaupungille käynnistetään.  Haveri ry:n hallitus on päättänyt yksimielisesti, että luovutus koskee Haveri ry:n kolmea kokoelmaa: Pekka Voutialaisen yhdistykselle luovutuskirjalla lahjoittama kivikokoelma, yhdistyksen oma geologinen kivikokoelma ja yhdistyksen valokuvakokoelma.

 

 Haveri ry:n kokoelmat ovat olennainen osa Haveri kaivosmuseon toimintaa ja Haveri kaivosmuseon kehittäminen on ollut seutumuseotyön tärkein hanke Ylöjärven osalta.

 

Oheismateriaali - pöytäkirjanote / Viljakkalan Haveri ry 19.4.2021

 

Puheenjohtaja ehdottaa:

Museotoimikunta päättää aloittaa valmistelun Haveri ry:n kokoelman siirrosta Ylöjärven kaupungille.

Päätös Keskustelun jälkeen museotoimikunta päätti aloittaa Haveri ry:n kokoelman siirron valmistelun Ylöjärven kaupungille. Pohjamateriaalina valmisteluissa käytetään mm. seutumuseo- tutkija Hannamari Westmanin laatimaa sopimusmallia sekä Haveri ry:n toimittamia asiakirjoja.

 -------

 

 

Museotoimikunta 10.1.2022

 

 

Valmistelija Vapaa-aikajohtaja

 

Liite nro 1. / museotoimikunta 10.1.2022

-          sopimus Haveri ry:n kokoelman siirrosta Ylöjärven kaupungille

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Museotoimikunta päättää

 

1.

hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen Haveri ry:n kokoelman siirrosta Ylöjärven kaupungille ja

 

2.

esittää hyvinvointilautakunnalle sopimuksen hyväksymistä ja Haveri ry:n kokoelman siirtämistä Ylöjärven kaupungille.

 

 

Päätös Keskustelun jälkeen museotoimikunta päätti 

 

1.

hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen Haveri ry:n kokoelman siirrosta Ylöjärven kaupungille.

 

2.

Lähettää sopimuksen Haveri ry:n hallituksen tarkastettavaksi.

 

3.

Todeta, että mikäli Haveri ry ei tee sopimukseen muutoksia niin tarkastettu sopimus lähetetään hyvinvointilaukunnalle hyväksyttäväksi  ja kokoelman siirtämiseksi Ylöjärven kaupungille.

 

 

Hyvinvointilautakunta 15.02.2022 § 23  

    

 

 

Valmistelija Vapaa-aikajohtaja Minna Vallin

 

 Haveri ry on 10.1. lähettänyt Ylöjärven kaupungille liitteenä olevan pöytäkirjanotteen, jossa Haveri ry:n hallitus on päättänyt hyväksyä museotoimikunnan hyväksymän sopimuksen  Haveri ry:n kokoelman siirrosta Ylöjärven kaupungille.

 

Liite nro 2 / museotoimikunta 10.1.2022

-          sopimus Haveri ry:n kokoelman siirrosta Ylöjärven kaupungille

-          pöytäkirjanote / Haveri ry

 

Esittelijä Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen Haveri ry:n kokoelman siirrosta Ylöjärven kaupungille.

 

Päätös Hyväksyttiin. 

 -------