Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.02.2022/Pykälä 31


 

Oikaisuvaatimus / teknisen lautakunnan päätös 19.1.2022 § 14

 

Tekninen lautakunta 16.02.2022 § 31  

52/02.02.02/2022  

 

 

LKV Rotikanta Ky on lähettänyt kaupungin kirjaamoon 13.2.2022 oikaisuvaatimuksen koskien teknisen lautakunnan päätöstä 19.1.2022 § 14. Oikaisuvaatimus on tämän pykälän liitteenä.

 

Esittelijä Vs. Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus        Vs. kaupunkirakennejohtaja ehdottaa:

 

  1. Tekninen lautakunta päättää jättää liitteenä olevan oikaisuvaatimuksen tutkimatta seuraavin perustein:

Oikeudesta tehdä oikaisuvaatimus säädetään kuntalain (410/2015) 137.1 §:ssä. Oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä säännöksen perusteella hallintoasian asianosainen sekä kunnan jäsen.

 

Valituksenalainen päätös ei koske LKV Rotikanta Ky:n etua tai oikeutta, eikä yhtiö ole asianosainen. Oikaisuvaatimuksen tekijän puhevalta voisi perustua ainoastaan siihen, että valittaja olisi Ylöjärven kunnan jäsen.

 

LKV Rotikanta Ky:n yhtiösopimus on allekirjoitettu 25.7.2021. Yhtiö on merkitty kaupparekisteriin 18.8.2021. (Liite nro 2) Yhtiön ovat perustaneet ------------ -------- vastuunalaisena yhtiömiehenä sekä Ejrob Ky (nykyinen toiminimi JR-uuhela Ky) äänettömänä yhtiömiehenä. Myös äänettömän yhtiömiehen ainoa vastuunalainen yhtiömies on ---------------------- -------- on perustanut viime vuosina useita samantyyppisiä kommandiittiyhtiöitä (Liite nro 3). Kommandiittiyhtiöt eivät kaupungin tekemien selvitysten perusteella harjoita elinkeinotoimintaa. Kaikkien kommandiittiyhtiöiden postiosoite on Vihdissä (Alhonpääntie 28, Huhmari). Vastuunlainen yhtiömies -------- asuu kaupungin tekemien selvitysten perusteella kuitenkin ulkomailla.

 

--------- kommandiittiyhtiöt sekä -------- yksityishenkilönä ovat tehneet lukuisia kunnallisvalituksia eri hallintotuomioistuimille eri kuntien tekemistä päätöksistä (Liite nro 4). Yhdelläkään --------- yhtiöllä ei ole ollut asianosaisasemaa valitusten kohteina olleissa hallintoasioissa. Kommandiittiyhtiöiden puhevaltaa hallinto-oikeuksissa on perusteltu ainoastaan valittajayhtiöiden kaupparekisteriin merkityn kotipaikan perusteella.

 

Yhtiöoikeudessa kommandiittiyhtiön kotipaikaksi katsotaan lähtökohtaisesti se kunta, josta yhtiön toimintaa tosiasiallisesti johdetaan. Tämä voi joissain tilanteissa olla eri kuin kaupparekisteriin merkitty kotipaikka, vaikkakin kaupparekisteriin merkittävän kotipaikan tulisi lähtökohtaisesti olla sama kuin yhtiön todellinen kotipaikka. Se, että juridinen kotipaikka voi poiketa rekisteröidystä johtuu Suomen lainsäädännön tyypillisestä lähtökohdasta, jonka mukaan asian todellinen luonne huomioidaan virallisen muodon, kuten vaikkapa rekisterimerkinnän sijaan, jos nämä poikkeavat toisistaan. Näin pyritään välttämään sitä, että asioiden tilaa voitaisiin muuttaa keinotekoisesti toiseksi.

 

LKV Rotikanta Ky:n kaupparekisteriin merkitty kotipaikka on Ylöjärvi. Kommandiittiyhtiö ei kaupungin tekemien selvitysten perusteella omista tai hallitse kiinteää omaisuutta Ylöjärven kaupungin alueella. Ylöjärven kaupungin tiedossa ei ole myöskään seikkoja, jotka osoittaisivat, että LKV Rotikanta Ky:n toimintaa johdettaisiin Ylöjärvellä taikka että yhtiö olisi asiallisesti sijoittunut Ylöjärven kaupungin alueelle. Yhtiöllä ei ole kaupungin selvitysten perusteella omistuksessaan tai hallinnassaan Ylöjärven kaupungin alueella kiinteää toimipaikkaa tai muutakaan liikepaikkaa hallintoaan ja toimintojaan varten.

 

Ylöjärven kaupunki on 9.12.2021 toimittanut haastemiestiedoksiantona LKV Rotikanta Ky:lle osoitetun selvityspyynnön, jolla valittajalta on pyydetty lisäselvitystä tämän Ylöjärven kaupungin alueella harjoittamasta liiketoiminnasta. Haastemies on yrittänyt tavoittaa valittajayhtiön edustajaa lukuisia kertoja yhtiön kaupparekisteriin ilmoitetusta osoitteesta. --------- ei ole yrityksistä huolimatta tavoitettu (Liite nro 5). Yhtiöllä ei siis ole toimintaa edes sen virallisessa postiosoitteessa.

 

Edellä olevan perusteella kommandiittiyhtiö LKV Rotikanta Ky on selvästi ns. pöytälaatikkoyhtiö. Kun huomioidaan yhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen ---------------------- ja hänen muiden yhtiöidensä aikaisemmat toimet eri hallinto-oikeuksissa, on selvää, että yhtiön tarkoitus liittyy yksinomaan oikaisuvaatimusten ja kunnallisvalitusten tekemiseen sekä Ylöjärven kaupungin päätöksenteon hidastamiseen.

 

Kysymys on ilmiselvästi oikeuden väärinkäyttöön tähtäävästä toiminnasta, jollaiselle ei tule antaa oikeussuojaa.

 

Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussa KHO 2014:180 arvioinut luonnollisen henkilön oikeutta tehdä kunnallisvalitus tilanteessa, jossa valittaja oli vaihtanut kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaansa moneen kertaan lyhyen ajan kuluessa kunnallisvalitusten tekemiseksi. Korkein hallinto-oikeus painotti perusteluissaan, että luonnollisen henkilön oikeutta tehdä kunnallisvalitus oli arvioitava ottamalla huomioon kunnallisvalituksen tarkoitus kuntalaisten laillisuusvalvontakeinona sekä valittajan olosuhteista saatavilla oleva selvitys kokonaisuudessaan. Po. oikeustapauksessa valittajan kotikunnassa oli tapahtunut väestötietojärjestelmässä lyhytaikaisia muutoksia, jotka olivat ilmeisessä ajallisessa yhteydessä valitusaikoihin. Valittajan olosuhteista saadun selvityksen perusteella ei ollut ollut asiaa kokonaisuutena arvioiden muutenkaan todettavissa, että valittajan kotikuntalain mukainen kotikunta olisi kunnallisvalituksen tekemisen aikana ollut se kunta, jonka kunnanvaltuuston tekemää päätöstä kunnallisvalitus koski. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei valittajalla ollut näillä perusteilla puhevaltaa kunnallisvalituksen tekemiseen.

 

Ratkaisun KHO 2014:180 oikeusohjeet huomioiden ei voi olla hyväksyttävää ja kuntalaissa säädetyn oikaisvaatimus- ja kunnallisvalitusoikeuden tarkoituksen mukaista, että ulkomailla asuvalla valittajalla olisi mahdollisuus hankkia puhevalta ja valittaa suomalaisten kuntien päätöksistä perustamalla eri kuntiin pöytälaatikkoyhtiöitä ilman todellista liiketoimintaa ja perustella puhevaltaa viranomaisessa ja hallintotuomioistuimessa kommandiittiyhtiönsä kotipaikan perusteella.

 

Kun huomioidaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen tarkoitus Ylöjärven kaupungin jäsenten laillisuusvalvontakeinona sekä edellä viitattu selvitys kokonaisuudessaan, johtopäätös on, ettei valittajayhtiö ole kuntalain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla Ylöjärven kaupungin jäsen. Liiketoimintaa harjoittamattoman pöytälaatikkoyrityksen perustaminen ei ole riittävä peruste kommandiittiyhtiön puhevallalle asiassa.

 

Oikaisuvaatimus on siksi jätettävä tutkimatta oikaisuvaatimuksen tekijän puuttuvan puhevallan vuoksi.

 

Aihepiiri on ollut esillä myös eduskunnassa, jossa voimassa olevan lainsäädännön tarjoama mahdollisuus muutoksenhakuun lain lähtökohdille vieraisiin tarkoitusperiin on tunnistettu. Asiaa koskeva kirjallinen kysymys (268/2017 vp) ja siihen annettu kirjallinen vastaus ovat tämän pykälän liitteenä (Liite nro 6). Liitteestä ilmenee, että valittajana on tällöinkin ollut --------------------- edustamansa, jo nykyään lakkautetun, Rottaryhmä Ky:n puolesta.

 

  1. Tekninen lautakunta päättää jatkaa teknisen lautakunnan päätöksen 19.1.2022 § 14 täytäntöönpanoa perustellen asiaa muun ohella seuraavasti:

Kuntalain (410/2015) 110 §:ssä säädetään, että valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Edelleen samassa pykälässä säädetään, että talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Lisäksi kuntalaki edellyttää, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

 

Ylöjärven kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2022 talousarvion 8.11.2021 § 139. Osana talousarviota valtuusto on päättänyt, että tekninen lautakunta päättää talonrakennusinvestointien, liikenneväyläinvestointien ja yleisten alueiden investointien kohdentamattoman määrärahan käytöstä. Talousarvion hyväksymistä koskeva valtuuston päätös on lainvoimainen. Vuoden 2022 osalta talousarviossa varattiin talonrakennusinvestointeihin kohdentamatonta määrärahaa 600 000 euroa. Edelleen on huomioitava, että kaupungin hallintosäännössä määrätään, että teknisen lautakunnan tehtävänä on muun ohella hyväksyä käyttösuunnitelma ja toimintakertomus sekä vuosittaiset työohjelmat (§ 134, kohta 9). Teknisen lautakunnan päätöksellä 19.1.2022 § 14, josta oikaisuvaatimus on jätetty, ei ole päätetty investointikohteen suunnittelijan tai toteuttajan valinnasta tai kyseisten palvelujen hankinnasta, vaan investointimäärärahan kohdentamisesta.

 

Teknisellä lautakunnalla on oikeus harkintansa mukaan päättää talonrakennusinvestointien kohdentamattoman määrärahan kohdentamisesta, kuten se on päätöksellään 19.1.2022 § 14 tehnyt. Lautakunnan harkintavaltaa ovat kuitenkin rajoittaneet kunnan toimialaa koskevat periaatteet ja yleiset hallinto-oikeudelliset periaatteet, kuten harkintavallan väärinkäytön kielto. Teknisen lautakunnan päätöksestä 19.1.2022 § 14 käyvät ilmi perusteet nyt tehdylle investointimäärärahan kohdentamispäätökselle ja päätöksessä on tuotu esille syitä, joiden vuoksi tehty päätös on kaupungin kannalta tarkoituksenmukainen ja tarpeellinen. Päätöstä puoltaa osaltaan myös oppilaiden ja henkilökunnan oikeus turvalliseen opiskelu- ja työympäristöön.

 

Kuntalain (410/2015) 143 §:ssä säädetään, että päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että käytännössä kuntalain 143 §:ää on tulkittu niin, että täytäntöönpanoon voidaan ryhtyä, jos täytäntöönpanon peruuttamisesta ei valituksen menestyessä aiheudu kovin suurta vahinkoa. Edelleen on katsottu, että täytäntöönpanoon on katsottu voitavan ryhtyä, jos erittäin painvat syyt ovat tätä vaatineet. Täytäntöönpanoon ryhtyminen edellyttää usein etujen ja haittojen vertailua. Jos täytäntöönpanon edut katsotaan selvästi haittoja suuremmiksi, täytäntöönpanoon saatetaan ryhtyä. Teknisen lautakunnan 19.1.2022 § 14 ja tässä pykälässä esiin tuodun perusteella todetaan, että asiassa on noudatettu lakia, kaupungin hallintosääntöä, kaupunginvaltuuston asiaa koskevaa päätöstä sekä muutoinkin hyvää hallintotapaa. Päätöksen täytäntöönpanosta ei aiheudu vahinkoa, vaan sille on olemassa asianmukaiset perustelut. Edelleen päätöksen täytäntöönpanon jatkamisen hyödyt ovat yksiselitteisesti täytäntöönpanon keskeyttämisestä aiheutuvia haittoja merkittävämmät.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----