Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 19.01.2022/Pykälä 8


Asemakaavaehdotus
Asemakaavaselostus

 

Lausuntopyyntö Siltatien pohjoisosan asemakaava, ehdotus

 

Tekninen lautakunta 19.01.2022 § 8  

598/10.02.03/2021  

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Siltatien pohjoispään asemakaava sijaitsee Siltatien jatkeella nykyisen rakenteilla olevan Siltatien itäpään ja Viljakkalantien välisellä alueella. Asemakaavaehdotuksen pituus on puuttuvan Siltatien osuuden mittainen. Asemakaavan tarkoitus on jatkaa rautatien ja Viljakkalantien välisten asuntoalueiden pääkatua asemakaavoitetulta Siltatien 2. vaiheen alueelta Viljakkalantielle saakka. Asemakaava-alueen pinta-ala on n. 1,6 ha.

 

Kaavoitettava alue on osittain yksityisten maan-omistajien maa-alueella ja osittain Ylöjärven kaupungin omistuksessa. Yksityisten maanomistajien kanssa on keväällä 2021 päästy sopimukseen, että kyseiselle 40 metrin levyiselle maa-alueelle voidaan suunnitella vesihuollon runkolinja ja Siltatien katualue. Asemakaava mahdollistaa Siltatien alueen jatkokaavoituksen ja tulevan tontinluovutuksen sekä vesihuollon runkolinjan toteuttamisen. Alue ympäristöineen on tällä hetkellä asemakaavoittamaton ja rakentamaton lukuun ottamatta Viljakkalantien lähellä olevaa varastorakennusta. Asemakaava säilyttää em. varastorakennuksen.

 

Suunnittelualueen maaperä on kalliota ja hiekkamoreenia. Eteläosassa on pari pientä kukkulaa ja pohjoisosa on etelään viettävää rinnettä. Alueen puolivälin paikkeilla on oja, joka on osayleiskaa-vassa merkitty merkittävänä kuivatus­reittinä. Luontoselvityksen mukaan lähiympäristössä ei esiinny vesilain, luonnon­suojelulain tai -asetuksen mukaisia elinympäristöjä tai lajeja, eikä metsälain mukaisia erityisen tärkeitä metsäluonnon elinympäristöjä.  Kaupungin maa-alueella puusto on hakattu suunnitellulta katulinjalta Siltatien 2. vaiheen asemakaavoitetun alueen rajalta vajaat 100 metriä eteenpäin kohti Viljakkalantietä. Yksityisten omistama maa-alue on metsäinen.

 

Liitteet Asemakaavaehdotus

 Asemakaavaselostus

 

Lisätiedot Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara, p. 050 384 8383, ari.jokihaara@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Yhdyskuntatekniikan päällikkö

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että sillä ei ole huomautettavaa lausunnolla olleesta asemakaavaehdotuksesta.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----