Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 09.11.2022/Pykälä 84


 

Suora aloiteoikeus

 

Nuorisovaltuusto 07.09.2022 § 63 

 

 

 1.8.2021 Ylöjärven kaupungin hallintosääntöön tehtiin lisäys nuorisovaltuuston suorasta aloiteoikeudesta. Alla pykälä kokonaisuudessaan:

  

 19 § Aloiteoikeus ja aloitteen käsittely

 Kaupungin asukkaalla, nuorisovaltuustolla sekä kaupungissa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kaupungin toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteesta tulee käydä ilmi, mitä asia koskee sekä aloitteen tekijän nimi, kotikunta ja yhteystiedot.

 

 Kaupunginhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

 Kaupunginhallituksen ja lautakunnan tehtäväalueella tehdyistä aloitteista on vastaavasti esitettävä tiedot kaupunginhallitukselle ja asianomaiselle lautakunnalle niiden päättämällä tavalla. Nuorisovaltuuston aloitteet tulee käsitellä samassa järjestyksessä kuin valtuutettujen jättämät valtuustoaloitteet ja ne tulee aina käsitellä asiasta toimivaltaisessa toimielimessä.

 

 Aloitteen tekijälle on ilmoitettava tieto aloitteen käsittelystä kaupungissa ja aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet tai tieto siitä, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.

 

 Pohditaan, olisiko nuorisovaltuustolla asia tai aihe, joista voisi tehdä aloitteen.

 

Päätös Keskusteltiin asiasta ja päätettiin tehdä nuorille kysely, jonka vastauksista löytyisi aiheita mahdolliseen aloitteeseen.

 

Nuorisovaltuusto 05.10.2022 § 71 

 

 

Nuorilta kysyttiin ideoita Ylöjärven kehittämiseksi. Avoin Forms -kysely lähetettiin Wilman kautta 7.-9.-luokkalaisille sekä kaikille Ylöjärven lukiolaisille. Käydään läpi kyselyn tulokset. Päätetään, miten tulokset käsitellään ja kenelle ne toimitetaan.

 

Päätös Käytiin läpi kyselyn tulokset ja keskusteltiin niistä. Kysely oli onnistunut ja siihen saatiin 172 vastausta. Vastauksista nousi esille useita eri teemoja, kuten koirapuisto, frisbeegolfradat, bussiyhteyksien kehittäminen, uimahyppytorni Räikälle sekä toiveita eri kaupoista tai ruokapaikoista Ylöjärvelle. Asian käsittelyä  jatketaan ensi kokouksessa.                

 

 

Nuorisovaltuusto 09.11.2022 § 84  

    

 

Jatketaan kyselyn vastausten käsittelyä.

 

 

Päätös Nuorisovaltuusto päätti tehdä aloitteen Räikän rannan uimahyppytornin rakentamiseksi. Asian työstämistä varten muodostettiin työryhmä, johon kuuluvat Kaisa ja Leena. Asian käsittelyä jatketaan ensi kokouksessa.