Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.11.2022/Pykälä 191


 

Muutostalousarvio 2022 Tekninen lautakunta

 

Tekninen lautakunta 16.11.2022 § 191  

744/02.02.00/2022  

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Merja Talvitie

 

 Kaupungin hallintosäännön 134 §:n 2 momentin kohdan 3 mukaan teknisen lautakunnan tehtävänä on huolehtia toiminnan tulosten ja talousarvion toteutumisen seurannasta sekä toiminnan tuottavuuden ja vaikuttavuuden edistämisestä. Hallintosäännön 134 §:n 2 momentin kohdan 10 mukaisesti tekninen lautakunta valvoo talousarvion toteutumista ja sitä, että kaupunginhallituksen antamia ohjeita noudatetaan.

 

 Teknisen lautakunnan toiminnasta ja taloudesta raportoidaan lautakunnalle neljännesvuosittain, jolloin tehdään myös kuluvan vuoden tilinpäätösennuste. Koronapandemia on jatkunut edelleen vuonna 2022. Lisää haasteita ovat tuoneet pitkä, kylmä ja luminen alkuvuosi sekä poikkeuksellinen hintojen nousu johtuen Ukrainan sodan aiheuttamasta maailmanlaajuisesta kriisistä. Tämä näkyy lautakunnan alaisessa toiminnassa erityisesti energioiden, elintarvikkeiden sekä alueiden ja rakennusten kunnossapidon kovana ja ennakoimattomana hintojen nousuna. Hinnat ovat nousseet jopa 15-40 % vuoden aikana. Energioiden lisäksi hintojen nousu tulee näkymään myös joukkoliikenteen kustannuksissa. Edellä mainittujen asioiden osalta tilinpäätösennustelaskelmia on täsmennetty neljännesvuosiraportoinnin yhteydessä syksyn aikana.

 

 Käyttötalouden osalta toimintakulujen arvioidaan tämänhetkisen tiedon perusteella ylittyvän sekä toimitilojen että yhdyskuntateknisten palveluiden vastuualueiden osalta. Henkilöstökustannusten arvioidaan puolestaan jäävän hieman alle talousarvion. Tekniselle lautakunnalle esitetään seuraavia muutoksia kuluvan vuoden talousarvioon.

 

 Toimitilat

 

 Henkilöstökulut vähennys -300 000

 Palveluiden ostot (kunnossapito) lisäys +690 000

 Energiakustannukset lisäys +325 000

 Elintarvikkeet lisäys +80 000

 Karhen koulun väistötilat (vuokra) lisäys +25 000 € (lisäksi valtuuston päättämä +125 000 €)

 

 Yhdyskuntatekniset palvelut

 

 Henkilöstökulut vähennys -40 000

 Palveluiden ostot (kunnossapito) lisäys +60 000

 Energiakustannukset lisäys +30 000

 Myyntituotot vähennys -100 000

 

 Myyntituottojen vähennys koostuu pääosin arvioitua pienemmistä metsänmyyntituotoista ja katulupamaksuista.

 

 Talonrakennusinvestointien osalta Ylöjärven yhtenäiskoulun sisäilmakorjauskustannusten arvioidaan ylittyvän noin 200 000 eurolla. Puolet tästä summasta pystytään kattamaan muilta projekteilta säästyneillä varoilla. Tekniselle lautakunnalle esitetään projektille 8462 Ylöjärven yhtenäiskoulun sisäilmakorjaukset 100 000 € lisämäärärahaa.

 

 Talonrakennusinvestointien osalta viime vuoden hanke 8467 Vahannan koulu jatkui kuluvan vuoden tammikuun loppuun asti. Siltä osin pyydetään tekemään seuraava muutos kuluvan vuoden talousarvioon: tuotot (rahoitusosuus) + 34 500 €, kulut -24 330 €, nettovaikutus +10 170 €.

 

 Yleisten alueiden investoinneissa viime vuoden hanke 9717 Skeittipaikka jatkui viimeistelytöiden osalta kuluvan vuoden kevääseen saakka. Siltä osin pyydetään tekemään seuraava muutos kuluvan vuoden talousarvioon: tuotot (rahoitusosuus) +94 500 €, kulut -68 198 €, nettovaikutus +26 302 €.

 

Lisätietoja Talouspäällikkö Merja Talvitie, p. 050 599 9054, merja.talvitie@ylojarvi.fi,

 vs. kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi, p. 050 466 5860, jukka.nurmi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Vs. Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle toimitilojen ja yhdyskuntateknisten palveluiden vastuualueiden osalta selosteosassa esitetyt muutokset kuluvan vuoden talousarvioon.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----