Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 362



 

Asemakaavan muutos Ylöjärven Kirkonseudun korttelissa 155 sekä eteläpuoleisella Leijapuiston alueella / Hyväksyminen

 

Ympäristölautakunta 13.04.2022 § 66 

 

 

 

Ylöjärven Kirkonseudun korttelin 155 sekä eteläpuoleisen Leijapuiston asemakaavan muutos

 

528/10.02.03/2020

 

KAUPHALL 14.12.2020 § 349

 

 

Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen

Ylöjärven kaupungin hallintosäännön 86 §:n perusteella asemakaavan ja sen muutosten laatimisesta päättäminen kuuluu kaupunginhallituksen ratkaisuvaltaan.

 

  Aloite asemakaavan muuttamiseen

 

Kiinteistön 428-6-466 omistaja on jättänyt 7.12.2020 kaupunginhallitukselle osoitetun kirjallisen hakemuksen asemakaavan muuttamiseksi edellä mainitulle kiinteistölle sekä alueen laajentamiseksi eteläpuoleiselle Leijapuiston alueelle. Laajennusosa kuuluu kaupungin omistamiin maa-alueisiin, osiin kiinteistöistä 428-6-418 ja 428-1-279.

 

Kiinteistön 428-6-466 omistajan, Pirkanmaan Osuuskaupan, tarkoituksena on laajentaa palvelutarjontaa Ylöjärven keskustassa muuttamalla S-market Prismaksi.

 

Hakemuksessa asetetut tavoitteet tontin suunnittelulle ja kaavoitukselle. Nykyisen S-marketin tontin sallittu kerrosala on 3500 k-m2. Kokonaisrakennusoikeuden tavoite uudelle Prisma-tontille on noin 8500-9000 k-m2, josta päivittäistavarakaupalle sallitun myyntipinta-alan tulisi olla 3500 m2. Prisman tilojen lisäksi rakennukseen on alustavasti hahmoteltu 4-6 etumyymälätilaa muille liikekäyttäjille.

 

Lisäksi hakemuksessa todetaan: S-marketin pysäköintialue ja läheiset risteysalueet ovat vilkkaina aikoina ruuhkaisia. Prisman myötä asiakasmäärät tulevat kasvamaan, joten liikennesuunnitteluun ja asiakasliikenteen sekä pysäköinnin sujuvuuteen tulee kiinnittämään erityistä huomiota.

Suunnittelussa tulee huomioida mahdollisen raitiotien tuomat liikenneratkaisut, mutta odotusajalle raitiotien rakentamiseen asti tavoitteena on optimoida asioinnin helppous tarvittaessa väliaikaisin liittymäratkaisuin.

 

  Kaavatilanne

 

Kiinteistö sijoittuu Kirkonseudun alueeseen. Nykyinen S-marketin kaava on hyväksytty 7.12.2015. Liikekiinteistö on osoitettu liikerakennusten korttelialueena KM-1, jolle saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön. Piha-alueelle on osoitettu polttoaineen jakeluasema. Kaavassa osoitettu rakennusoikeus 3500 k-m2 on rakennettu sekä myös jakeluasema on toteutunut. Leijapuiston alueella (osa kiinteistöstä 428-6-418) on voimassa 10.9.2003 hyväksytty asemakaava ja (osa kiinteistöstä 428-1-279) on voimassa 15.12.2011 hyväksytty asemakaava. Rakentamaton alue on osoitettu lähivirkistysalueena VL-2, jossa alueen maisemallinen luonne avoimena maisematilana tulee säilyttää.

 

Hakemuksen alueella on voimassa Ydinkeskustan osayleiskaava, joka on hyväksytty 11.10.2019. Kaavassa alue kuuluu tiivistyvän keskustatoimintojen C2 aluekokonaisuuteen. Määräyksessä todetaan mm.: keskustatoimintojen aluetta kehitetään toiminnallisesti sekoittuneena asumisen, kaupan ja julkisten palveluiden, toimitilojen, hallinnon, virkistyksen ja vapaa-ajan sekä kaupunkikulttuurin alueena. Alueen rakentamisessa tulee edistää toimintojen monipuolisuutta sekä kestävän ja viihtyisän kaupunkiympäristön muodostumista. Keskustatoimintojen alueilla yli 2000 k-m2 suuruisten vähittäiskauppayksiköiden yhteenlaskettu kerrosalan enimmäismitoitus on 60000 k-m2.

 

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 on tullut voimaan 8.6.2017. Maakuntakaavassa alue kuuluu laajempaan keskustatoimintojen alueeseen, jolla osoitetaan keskustamaisen asumisen ja keskustahakuisten palvelu-, työpaikka- ja muiden toimintojen alueet liikennealueineen ja puistoineen. Maakuntakaavassa ja Ydinkeskustan osayleiskaavassa seudullisen vähittäiskaupan suuryksiköiden alarajat keskustahakuisen vähittäiskaupan osalta ovat 10000 k-m2 ja päivittäistavarakaupan osalta 5000 k-m2.

 

  MAPSTO tavoitteet

 

Leijapuiston alue on sisältynyt maankäytön, palvelujen suunnittelu ja toteutusohjelmaan, MAPSTO 2020-2024 mukaisiin kaavahankkeisiin sekä valtuuston 7.12.2020 hyväksymään MAPSTO 2021-2025 kaavahankkeisiin. Asemakaavan muutoksen tavoiteaikataulu on asetettu vuosille 2021-2022. Tarkoituksena on laatia asemakaavan muutos alueen kehittämiseksi ydinkeskustan tavoitteiden mukaisesti tiivistyvien keskustatoimintojen alueena.

 

  Keskustan kehittämishanke

 

Keskustan kehittämishankkeen yhteenvetoraportti on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.4.2020. Raportti pohjautuu vuosina 2018-2020 pidettyjen visiointityöpajojen linjauksiin. Ylöjärven keskustan kehittämisessä keskeisiä teemoja ovat kaupunkirakenteen tiivistäminen ja asukasmäärän kasvattaminen. Leijapuiston alue kuuluu osana keskustan kehittämisen täydennysrakentamiskohteita. Erityishuomio tulee kohdistaa laadukkaaseen toteutukseen. Alue on tarkoitettu toteutettavaksi ideakilpailun ja asemakaavamuutoksen kautta vuosien 2021-2022 aikana. Visiointityössä linjatut toimenpiteet on huomioitu maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelmassa MAPSTO 2021-2025.

 

  Hankkeen käynnistämistä ja läpivietävyyttä koskeva tarkastelu

 

Leijapuiston kaavahanke sisältyy MAPSTOn mukaisiin käynnistettäviin kaavahankkeisiin ja esitetty hanke edistää sitä osaltaan. Leijapuiston muiden alueiden ideakilpailu ja kaavamuutos on mahdollista toteuttaa suunnitellussa aikataulussa edelleen. Hankealue liittyy olemassa olevaan katuverkkoon ja alue kuuluu Ylöjärven Vesi Oy:n toiminta-alueeseen.

 

Alue on sijainniltaan keskeinen ja edellyttää suunnittelulta sekä toteutukseltaan korkeaa laatua. Huomioitava on, että alueiden pysäköintiä tulee osayleiskaavan määräyksen mukaisesti kehittää pääsääntöisesti rakenteellisella pysäköintiratkaisulla.  Kaavahanke tulee sisältämään selvityksiä, mm. liikennejärjestelyt sekä hulevesien hallinta, joissa esiin tulleita asioita tarkastellaan suunnittelussa. Hakijan asettamissa tavoitteissa on tuotu esiin ennen raitiotien rakentamista mahdolliset väliaikaiset liikennejärjestelyt Kuruntielle. Valtuuston 2.11.2020 tekemän päätöksen mukaisesti hyväksytyt ratavaraukset otetaan huomioon tulevissa yleis- ja asemakaavoissa, katusuunnitelmissa ja kunnallistekniikan sijoittamisen suunnitelmissa. Kaavasuunnittelun kanssa rinnakkain on tarkoituksen mukaista selvittää alueen liikenteen sujuvuus ja etsiä ratkaisu, jossa huomioidaan valtuuston päätöksen reunaehdot.

 

Päätösehdotuksessa esitetään, että asemakaavan muutos käynnistetään sekä laaditaan kaavoitussopimus käynnistämisestä. Ennen kaavan hyväksymistä laaditaan maankäyttösopimus, jossa toteuttamiseen liittyvät velvoitteet tarkennetaan.

 

Kaavoitussopimuksessa käsiteltäisiin mm. seuraavia asioita: sopimusalue, sopimusalueen vuokraus- tai myyntiehdot, sopimuksen tarkoitus, lähtötilanne, osapuolien tavoitteet asemakaavoittamiselle ja kaavan toteuttamiselle, suunnittelijan valinta, asemakaavoittaminen ja muu suunnittelu mm. selvitykset, laadulliset tavoitteet, suunnittelun ja toteuttamisen aikatauluarviot, kunnallistekninen suunnittelu, sopimuksen voimaantulo ja irtisanominen, sopimuksen siirtäminen, sopimusalueen luovuttaminen työn aikana kolmannelle osapuolelle sekä erimielisyyksien ratkaiseminen.

 

Lisätiedot Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, puh. 044 431 4324, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Liitteet  Suunnittelualueen sijainti ja alustava rajaus

  Ote ajantasa-asemakaavasta ja ote ydinkeskustan osayleiskaavasta

  

Kaupunginjohtaja ehdottaa

  Kaupunginhallitus päättää

 

1. käynnistää asemakaavan muuttamisen, jossa huomioidaan esittelytekstiin kirjattuja seikkoja ja

 

  2. että laaditaan kaavoitussopimus käynnistämisestä.

 

Päätös   Hyväksyttiin.

   -----

 

YMPLTK 27.01.2021 § 8

 

Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen

 

Kaavoituspäätös Kaupunginhallitus päätti 14.12.2021 (§ 349) Asemakaavan muu­tok­sen käynnistäminen Ylöjärven Kirkonseudun kort­te­lis­sa 155 sekä eteläpuoleisella Leijapuiston alueella.

 

Suunnittelualue Kaavamuutosalue sijoittuu Kirkonseudun alueelle, osittain ra­ken­ta­mat­to­mal­le virkistysalueelle. Alueen pinta-ala on noin 2,7 hehtaaria, josta laajenemisalueen pinta-ala on noin 1,4 hehtaaria.

Muutosalue rajautuu lännessä Leijatiehen, idässä Ku­run­tie­hen, pohjoisessa Lähdevainiontiehen ja etelässä Lei­japuistoon.

 

Tavoitteet Kaavamuutoksen tavoitteena on laajentaa nykyinen S-mar­ket Prismaksi, siten että nykyinen kerrosala on 3500 k-m2 kas­vaa noin 8500-9000 k-m2:n.  Kaavamuutos mah­dol­lis­tai­si myös päivittäistavarakaupalle sallitun myyntipinta-alan kas­vun. Kaavamuutoksella mm. selvitetään ja kiinnitetään eri­tyis­tä huomiota pysäköinnin ja liikenteen sujuvuuteen mah­dol­li­sen raitiotien tuomat liikenneratkaisut huomioiden.

 

Kaavoitustilanne Alueella on voimassa Ydinkeskustan osayleiskaava, joka on hy­väk­syt­ty 11.10.2019. Nykyinen S-marketin kaava on hy­väk­syt­ty 7.12.2015 ja Leijapuiston alueella (osa kiinteistöstä 428-6-418) on voimassa 10.9.2003 hyväksytty asemakaava ja (osa kiinteistöstä 428-1-279) on voimassa 15.12.2011 hy­väk­syt­ty asemakaava.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

Osallistumis-ja arviointisuunnitelman tarkoituksena on mm. an­taa tietoa kaavan lähtökohdista, tavoitteista, vaikutusten ar­vioin­nis­ta, aikataulusta ja miten kaavaprosessiin voi osal­lis­tua. Suunnitelmaa (OAS) voidaan täydentää kaa­voi­tus­työn aikana.

 

  Esityslistan oheismateriaalina on osallistumis- ja ar­vioin­ti­suun­ni­tel­ma.

 

Aikataulu Asemakaavan muutoksen vireilletulosta ilmoitetaan hel­mi­kuus­sa 2021. Muutosluonnos ja valmisteluaineisto ase­tet­ta­neen nähtäville keväällä/kesällä 2021 ja ehdotus syksyllä 2021. Tavoitteena on, että asemakaavan muutos hy­väk­syt­täi­siin Ylöjärven kaupunginvaltuustossa vuoden 2021 aikana.

 

Oheismateriaali Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (27.1.2021)

 

Lisätiedot Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, p. 044 431 4324, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Kaavoituspäällikkö ehdottaa

 

  Ympäristölautakunta päättää

 

  1. käynnistää asemakaavan muutoksen ja tiedottaa vireilletulosta.

 

  2. hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (27.1.2021).

 

Päätös  Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

  -----

  Minna Mäkinen poistui intressijäävinä asian käsittelyn ajaksi klo 17.35-17.50.

 

YMPLTK 18.08.2021 § 112 

 

Vs. Projektiarkkitehti Helena Ylinen

 

Asemakaavamuutoksen valmisteluvaiheen aineisto on laa­dit­tu nähtäville asettamista varten. Tavoitteena on mah­dol­lis­taa vähittäiskaupan suuryksikön toteuttaminen alueelle laa­jen­ta­mal­la nykyistä rakennusta ja kiinteistöä. (Maan­käyt­tö- ja rakennuslain 71 a -pykälän mukaan vähittäiskaupan suur­yk­si­köl­lä tarkoitetaan yli 4000 kem2 suuruista vä­hit­täis­kaupan myymälää.)

 

Nähtäville asetettavat aineistot ovat kaavakartta 1:1000 ja kaa­va­se­los­tus, liite 2: osallistumis- ja arviointisuunnitelma, lii­te 3: hulevesisuunnitelma, liite 4: lii­ken­ne­sel­vi­tys, liite 5: ha­vain­nol­lis­ta­mis­ku­vat. Nähtävilläoloaikana aineistoista pyy­de­tään vi­ran­omais­lau­sun­not ja osalliset voivat antaa mie­li­pi­teen­sä.

 

Nykyisen kiinteistön pinta-ala on noin 13 600 m2 ja laa­jen­nuk­sen pinta-ala on noin 12 600 m2. Nykyisen rakennuksen ker­ros­ala on noin 3500 kem2 ja laajennusosan kerrosala on noin 5800 kem2. Autopaikkoja on pihassa nykyisellään 198 ja muutoksen myötä 99 lisää. Laajennusosan kellarin py­­köin­ti­lai­tok­seen on osoitettu lisäksi 167 uutta autopaikkaa.

 

Asemakaavamuutoksen toteuduttua kiinteistön ko­ko­nais­pin­ta-ala on 26 200 m2, kerrosala on 9400 kem2 ja au­to­paik­ko­jen kokonaismäärä 464. Asiakasliikenteen uusi pää­liit­ty­mä on etelän suunnasta. Liittymä Lähdevainiontielle säi­lyy ny­kyi­sel­lä paikallaan. Huoltoliikenteen liittymä säilyy ny­kyi­ses­sä kohdassaan Leijatiellä. Kierrätyspiste on osoitettu ete­läi­sen sisääntulon yhteyteen. Suunnittelun edetessä sel­vi­te­tään mahdollisuuksia liityntäpysäköintipaikkojen osoit­ta­mi­seen alueelta, kun Kuruntie on nykyiselläänkin jouk­ko­lii­ken­teen laatukäytävä ja lisäksi lähialueella sijaitsee myö­hem­min mahdollisesti raitiotien päätepysäkki.

 

Kaavoitussopimusta on kiinteistön omistajan kanssa täy­den­net­ty ja se allekirjoitetaan valmisteluvaiheessa.

 

Asemakaavamuutoksen toteuttaminen vaatii kaupungilta uu­den kiertoliittymän, kevyen liikenteen väylän, hu­le­ve­si­joh­don ja asemakaavakadun rakentamista (noin 170 m). Ase­ma­kaa­va­ka­dun nimiehdotus on Oksasentie.

 

Kaupan kiinteistön laajennuksen ja uuden ase­ma­kaa­va­ka­dun rakentamisen jälkeen Leijapuiston pinta-alaksi tuleviin asu­mi­sen tai julkisen rakentamisen tarpeisiin jää noin 23 000 m2.

 

Oheismateriaali - Kaavakartta 1:1000, (18.8.2021)

  - Kaavaselostus (18.8.2021)

- Liitteet: liite 2: osallistumis- ja arviointisuunnitelma , liite 3: hu­le­ve­si­suun­ni­tel­ma (6.8.2021), liite 4: liikenneselvitys (11.8.2021), liite 5: havainnollistamiskuvat (9.8.2021).

 

Lisätiedot  Vs. projektiarkkitehti Helena Ylinen, p. 041 730 6109,

  sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, p. 044 431 4324, säh­­pos­ti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Kaavoituspäällikkö ehdottaa

 

  Ympäristölautakunta päättää

 

  1. Hyväksyy valmisteluvaiheen aineistot

 

2. Tiedottaa nähtävilläolosta ja asettaa ase­ma­kaa­va­muu­tok­sen val­mis­te­lu­vai­heen julkisesti nähtäville vähintään 30 vuo­ro­kau­dek­si mielipiteiden ja lau­sun­to­jen saamista varten.

 

Päätös  Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

  -----

Minna Mäkinen (yhteisöjäävi) ja Markku Uusitalo (pal­ve­lus­suh­de- ja toi­mek­si­an­to­­jää­vi) poistuivat asian käsittelyn ja pää­tök­sen­teon ajaksi klo 17:44-18:38.

  Puheenjohtajana toimi Seppo Peltola.

  -----

Teknisenä korjauksena todettiiin käsittelyn 27.01.2021 § 8 "Kaupunginhallitus päätti 14.12.2021 (§ 349) Asemakaavan jne." oikean vuosiluvun olevan 2020.

-----

 

Ympäristölautakunta 13.04.2022 § 66 

 

 

Valmistelija Vs. projektiarkkitehti Helena Ylinen

 

Asemakaavamuutoksen ehdotusvaiheen aineisto on laadittu nähtäville asettamista varten. Nähtäville asetettavat aineistot ovat kaavakartta 1:1000, merkinnät ja määräykset ja kaavaselostus, sekä seuraavat liitteet: Liite 1, Asemakaavan seurantalomake, liite 2, Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, tark. 13.4.2022, liite 3, Hulevesien hallintasuunnitelma, Ramboll, 23.12.2021, liite 4, Liikenneselvitys, Ramboll, 11.8.2021, liite 5, Toteuttamista havainnollistavat suunnitelmat, Arkkitehtitoimisto Q'Ark Oy, 13.4.2022, liite 6, Luonnosvaiheen vastineraportti, 1.11.2021 ja liite 7, Meluselvitys, Sweco Infra & Rail Oy, 5.4.2022.

 

Ehdotusvaiheen nähtävilläoloaikana aineistosta pyydetään viranomaislausunnot ja osalliset voivat antaa muistutuksen.

 

Valmisteluvaiheen kaava-aineisto oli nähtävillä 25.8. - 24.9.2021 ja siihen saatiin 10 lausuntoa ja kaksi mielipidettä. Viranomaistyöneuvottelu saadusta palautteesta ja ehdotusvaiheeseen etenemisestä käytiin 23.11.2021. Hulevesiselvitys tarkennettiin 10.1.2022. Saadun palautteen ja keskeisimpien kysymysten pohjalta kaupunki järjesti asukastilaisuuden netissä 27.1.2022. Tarkoituksena oli vastata osallisten kysymyksiin sekä koota kommenttien kautta näkökohtia huomioitaviksi kaavaehdotusta varten. Tilaisuuteen osallistui n. 70 hlöä.  Tilaisuuden ja muun palautteen pohjalta ehdotusvaiheen kaava-aineistossa selvitettiin ja tarkistettiin erityisesti meluun, kaupunkikuvaan, ilmastotavoitteisiin ja liikenteeseen liittyviä seikkoja. Meluselvitys laadittiin ehdotusvaiheeseen edettäessä. Valmisteluvaiheen vastineraportti esitetään kaavaehdotuksen liitteenä.

 

Asemakaavamuutoksen aluerajausta on ehdotusvaiheen kaavakartalle muutettu seuraavasti: Leijatien ja Oksasentien liittymän kohdalla kaavamuutosaluetta on laajennettu länteen siten, että koko kiertoliittymän vaatima ala on mukana suunnittelualueessa. Laajennusalueelle ei kohdistu muutostarpeita, vaan se säilyy katualueena. Oksasentien päätteen ja Kuruntien välistä virkistysaluetta on otettu mukaan kaavaan kevyen liikenteen yhteyksien järjestämiseksi.

 

Oheismateriaali Kaavakartta 1:1000, merkinnät ja määräykset (13.4.2022)

 Kaavaselostus (13.4.2022)

 

Liitteet Liite 1, Asemakaavan seurantalomake 13.4.2022,

 liite 2, Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, tark. 13.4.2022,

 liite 3, Hulevesien hallintasuunnitelma, Ramboll, 23.12.2021,

 liite 4, Liikenneselvitys, Ramboll, 11.8.2021,

liite 5, Toteuttamista havainnollistavat suunnitelmat, Arkkitehtitoimisto Q'Ark Oy, 13.4.2022,

 liite 6, Luonnosvaiheen vastineraportti, 1.11.2021 ja

 liite 7, Meluselvitys, Sweco Infra & Rail Oy, 5.4.2022

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää

 

1. Hyväksyä ehdotusvaiheen aineistot

2. Tiedottaa nähtävilläolosta ja asettaa asemakaavamuutoksen ehdotusvaiheen julkisesti nähtäville vähintään 30 vuorokaudeksi  lausuntojen ja muistutusten saamista varten.               

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----

 Minna Mäkinen (yhteisöjäävi) ja Markku Uusitalo (pal­ve­lus­suh­de- ja toi­mek­si­an­to­­jää­vi) poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja pää­tök­sen­teon ajaksi klo 17.44-18.08. Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Hannu Ruuska.

 

 Inga-Mari Lehti oli poissa kokouksesta klo 18.03-18.05.

 -----

  

 

 

Ympäristölautakunta 26.10.2022 § 139 

 

 

 

Valmistelija Kaavoitusarkkitehti Helena Ylinen

 

Asemakaavamuutoksen ehdotusvaiheessa nähtävillä ollut aineisto on tarkistettu ja viimeistelty hyväksymiskäsittelyjä varten.

 

Ehdotusvaiheen kaava-aineisto oli nähtävillä 27.4.-27.5.2022 ja siitä pyydettiin viranomaislausunnot ja osalliset voivat antaa muistutuksen. Nähtävilläoloaikana saatiin kahdeksan lausuntoa tai kommenttia ja kolme muistutusta. Palautteeseen liitettiin lisäksi yksi lausunto, joka valmisteluvaiheessa saatiin nähtävilläolon jälkeen. Palautteet ja kaavoittajan vastineet on esitelty kaavaselostuksen liitteessä 6.

 

Hyväksymiskäsittelyihin esitettävään asemakaavamuutoksen aineistoon on tehty teknisiä tarkistuksia.

 

Hanketoimijan kanssa on laadittu maankäyttösopimus ja esisopimus kiinteistön määräalojen luovuttamisesta (kaupunginhallitus 3.10.2022 § 318), mikä oli edellytyksenä kaavan hyväksymiselle kaupunginvaltuustossa.

 

Liitteet Kaavakartta 1:1000, merkinnät ja määräykset (26.10.2022)

 Kaavaselostus (26.10.2022)

 Vastineraportti ehdotusvaihe (26.10.2022)

 Liite 1, Asemakaavan seurantalomake

 Liite 2, Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, tark. 13.4.2022,

 Liite 3, Hulevesien hallintasuunnitelma, Ramboll, 23.12.2021,

 Liite 4, Liikenneselvitys, Ramboll, 11.8.2021,

Liite 5, Toteuttamista havainnollistavat suunnitelmat, Arkkitehtitoimisto Q'Ark Oy, 13.4.2022,

 Liite 6, Luonnosvaiheen vastineraportti

 Liite 7, Meluselvitys, Sweco Infra & Rail Oy, 5.4.2022

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää

 

  1. Hyväksyä asemakaavamuutoksen aineistot pienin teknisin tarkistuksin
  2. Esittää aineistot kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäviksi
  3. tarkastaa pykälän kokouksessa.

 

Päätös Esittelijä lisäsi kokouksessa päätösehdotukseen kohdan 3. tarkastaa pykälän kokouksessa. Lisäksi kohtaan 1. lisätään "pienin teknisin tarkistuksin".

 

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----

 Minna Mäkinen (yhteisöjäävi) ja Markku Uusitalo (pal­ve­lus­suh­de- ja toi­mek­si­an­to­­jää­vi) poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja pää­tök­sen­teon ajaksi klo 17:06-17:30. Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Hannu Ruuska.               

 

 

Kaupunginhallitus 31.10.2022 § 362  

541/10.02.03/2021  

 

 

Liitteet Kaavakartta 1:1000, merkinnät ja määräykset (26.10.2022)

 Kaavaselostus (26.10.2022)

 Liite 1, Asemakaavan seurantalomake

 Liite 2, Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, tark. 13.4.2022,

 Liite 3, Hulevesien hallintasuunnitelma, Ramboll, 23.12.2021,

 Liite 4, Liikenneselvitys, Ramboll, 11.8.2021,

Liite 5, Toteuttamista havainnollistavat suunnitelmat, Arkkitehtitoimisto Q'Ark Oy, 13.4.2022,

 Liite 6, Luonnosvaiheen vastineraportti

 Liite 7, Meluselvitys, Sweco Infra & Rail Oy, 5.4.2022

 Liite 8, Ehdotusvaiheen vastineraportti (26.10.2022)

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se päättää hyväksyä asemakaavan muutoksen liiteaineistojen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 -----

 

 Kaavoituspäällikkö poistui kokouksesta tämän asian jälkeen klo 15.11.