Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 368


 

Valtuustoaloite yleishyödyllisten yhdistysten ylläpitämien kiinteistöjen kiinteistöverosta vapauttamiseksi

 

Kaupunginhallitus 31.10.2022 § 368  

738/02.05.00/2022  

 

KAUPVALT 04.11.2019 § 101

 

 

"Ylöjärven Keskusta esittää valtuustoaloitteessaan, että Ylöjärven kaupungissa luovutaan yleishyödyllisten yhdistysten omistuksessa olevien kiinteistöjen kiinteistöveron perimisestä.

 

Keskustan valtuustoryhmä"

 

Päätös  Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 -----

 

KAUPHALL 11.11.2019 § 315 

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa:

Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen hallinto- ja talousosastolle lausuntoa varten.

 

Päätös  Hyväksyttiin.

 -----

 

Kaupunginhallitus 31.10.2022 § 368

 

Kunnan kiinteistöveroprosenteista päättää vuosittain kunnanvaltuusto lain salliman vaihteluvälin puitteissa. Laissa erotetaan vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti ja yleinen kiinteistöveroprosentti, joka koskee maapohjaa ja muita rakennuksia kuin vakituisia asuinrakennuksia. Lisäksi kunta voi määrätä kiinteistöveroprosentin muille asuinrakennuksille (joita ovat lähinnä vapaa-ajan asunnot), voimalaitoksille ja ydinvoimalaitoksille sekä rakentamattomalle rakennuspaikalle.

 

Rajat, joiden välille kiinteistöveroprosentit voidaan lain mukaan määrätä, ovat seuraavat:

 

Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93 - 2,00

Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 0,41 - 1,00

Muiden asuinrakennusten veroprosentti 0,93 - 2,00

Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti enintään 3,10

Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 2,00 - 6,00

Tietyissä pääkaupunkiseudun kunnissa rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti on määrättävä vähintään 3,00 prosenttiyksikköä korkeammaksi kuin yleinen kiinteistöveroprosentti. Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentiksi voidaan määrätä kuitenkin enintään 6,00 prosenttia.

 

Yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja maapohjan kiinteistöveroprosentti voidaan kunnanvaltuuston päätöksellä määrätä muuten kiinteistöveroprosenteista säädettyä alhaisemmaksi, mikäli kiinteistöllä sijaitseva rakennus on pääasiassa yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä. Tällöin kiinteistöveroprosentti voi olla myös 0,00.

 

Yleishyödyllisiltä yhteisöltä saatu kiinteistöveron tuotto oli Ylöjärvellä 121 000 euroa vuonna 2021.

 

Kaupunginhallitus on vuosittain käsitellyt yleishyödyllisiltä yhteisöiltä tulleet kiinteistöveron huojennusta koskevat hakemukset. Pääsääntöisesti hakijoille on myönnetty avustus, joka on kattanut puolet kiinteistöveron kustannuksesta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy hallinto- ja talousosaston lausunnon vastauksena aloitteeseen.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Minna Sarvijärvi ehdotti, että yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöjen kiinteistövero poistetaan. Ehdotus raukesi kannattamattomana. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 -----

 

 Erja Pelkonen oli poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 15.26-15.27.