Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 22.09.2022/Pykälä 141


Neuvostojen toimintasäännöt 22.9.2022

 

Nuorisotyön parlamentin perustamisen valmisteleminen

 

Lapsi- ja nuorisoneuvosto 30.11.2021 § 26 

 

lapsneuv 20.10.2020 § 35

 

Puheenjohtaja ehdottaa:

 Lapsi- ja nuorisoneuvosto keskustelee muista mahdollisista lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä hyvinvointia koskevista ajankohtaisista asioista.

 

Päätös Keskustelun kuluessa todettiin että Ylöjärveltä puuttuu foorumi mikä mahdollistaisi paremmin kolmannen sektorin äänen kuulumisen nuorten palveluita suunniteltaessa ja järjestettäessä. Lapsi- ja nuorisoneuvosto esittää perustettavaksi Ylöjärvelle nuorisoparlamentin. Käytännön järjestelyt parlamentin toiminnan aloittamiseksi esitetään nuorisopalveluille.

 

 Merkittiin tiedoksi, että asukaslautakunta on hankkinut biljardipöydän perhekeskuksen nuorten intensiiviyksikkö Naviin .

 ------

 

VAPLTK 01.12.2020 § 101

 

 

Nuorisotyön koordinaattori:

 

 Nuorisopalvelut kutsui 5.11.2020 koolle nuorisotyötä tekeviä ylöjärveläisiä kolmannen sektorin toimijoita. Koolle tuli seitsemän eri toimijaa. Heidän kanssaan keskusteltiin yhteistyöstä ja mahdollisesta parlamentin perustamisesta. Järjestöistä erityisesti ne, joilla ei ole palkattua henkilökuntaa kokivat, että säännöllinen yhteistyö olisi tarpeellista. Tätä kautta voitaisiin miettiä yhteisiä suuntaviivoja, yhteisiä tapahtumia ja löytää toimintaa sinne, missä siihen on tarve. Lisäksi vältettäisiin päällekkäisyyksiä. Käytiin keskustelua myös parlamentin nimestä, ettei se sekoittuisi lasten parlamenttiin, joka on eri tyyppinen vaikuttamiskanava.

 

Vapaa-aikajohtaja ehdottaa:

 Vapaa-aikalautakunta päättää käynnistää nuorisoparlamentin perustamisen valmistelutyön.

 

Päätös  Keskustelun jälkeen vapaa-aikalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

  -----

 

VAPLTK 17.06.2021 § 58

 

 

Vs. nuorisopalvelupäällikkö Armi Antila:

 

 Lapsi- ja nuorisoneuvoston päätti kokouksessaan 20.10.2020 esittää, että Ylöjärvelle perustetaan nuorisoparlamentti. Perusteena oli, että parlamentin avulla kolmannen sektorin ääni saataisiin kuuluville nuorten palveluita suunniteltaessa ja järjestettäessä. Käytännön järjestelyt toiminnan aloittamiseksi esitettiin nuorisopalveluille.

 

 Nuorisopalveluiden edustus ja seitsemän eri kolmannen sektorin toimijaa kokoontuivat 5.11.2020. Järjestöjen edustajista osa koki, että säännöllinen yhteistyö olisi tarpeellista. Tapaamisen sisältö esiteltiin 1.12.2020 vapaa-aikalautakunnalle, joka päätti, että nuorisoparlamentin perustamisen valmistelutyö käynnistetään.

 

 Aikaisemmin asian käsittelyssä on käytetty nimitystä nuorisoparlamentti. Valtakunnallisesti nimi viittaa toimintaelimiin, jotka ovat nuorten vaikuttajaryhmiä. Sen vuoksi tämän kootun asiantuntijaelimen nimeksi ehdotetaan nuorisotyön parlamenttia.

 

 Nuorisotyön parlamentin tarkoitus on ottaa kantaa ja antaa toimenpide-ehdotuksia. Tavoitteena on rakentaa pysyviä yhteistyömuotoja ja kehittää palveluja yhdessä kaupungin kanssa. Nuorisotyön parlamentilla ei ole varsinaista päätäntävaltaa.

 

Tehtävät Nuorisotyön parlamentin tärkeimpinä tehtävinä on:

  • osallistua keskusteluun kohde- ja/tai toiminta-avustusten periaatteista
  • vahvistaa järjestötoiminnan merkitystä osana kaupungin palveluita
  • esittää uusia yhteistyön muotoja sekä kehitetysideoita liittyen nuorisotyön olosuhteisiin ja palveluihin.
  • seurata kaupungin hyvinvointisuunnitelman toteutumista sekä tarkastella Ylöjärven nuorista koottua tietoa
  • muut lautakuntien ja neuvoston nuorisotyön parlamenttiin tuotavat asiat

 

Jäsenet ja kokoontuminen

 

 Nuorisotyön parlamentti koostuu kymmenestä jäsenestä. Edustajia valitaan hyvinvointilautakunnasta (hallintosääntö 1.8.2021 lukien), lapsi- ja nuorisoneuvostosta sekä nuorisovaltuustosta. Muut jäsenet valitaan Ylöjärvellä toimivista tahoista. Jäsenistön painotus tulee olemaan järjestöissä, koska se on ollut alkuperäinen toive ja oleellinen osa pohjakeskusteluja. Kokouksiin voidaan kutsua myös asiantuntijavieraita.

 

 Parlamentin toimikausi on neljä vuotta. Se kokoontuu viisi kertaa vuodessa ja tarvittaessa useammin. Parlamentti valitsee joukostaan puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajan. Kokouksen valmistelijana toimii nuorisopalvelupäällikkö ja sihteerinä järjestötyöstä vastaava nuoriso-ohjaaja.

 

 Muistiot lähetetään tiedoksi järjestöille ja ne julkaistaan kaupungin verkkosivuilla. Parlamentin kokouksista ei makseta kokouspalkkiota, koska ne eivät ole luottamustoimien elimiä kuntalain tarkoittamassa mielessä.

 

 Nuorisopalvelut tiedottaa nuorisotyön parlamentin perustamisesta ja kerää ehdotuksia jäsenistä elo-syyskuussa 2021. Jäsenet nuorisotyön parlamenttiin valitaan hyvinvointilautakunnassa vuoden 2021 loppuun mennessä.

 

Vapaa-aikajohtaja ehdottaa:

 Vapaa-aikalautakunta päättää:

 

  1. Perustaa nuorisotyön parlamentin.
  2. Hyväksyä selosteosan mukaiset nuorisotyön parlamentin tehtävät, jäsenistömallin sekä kokoontumiskäytänteet.
  3. Hyväksyä alustavan suunnitelman nuorisotyön parlamentin jatkotoimenpiteille syksylle 2021.

 

Päätös  Hyväksyttiin.

  -----

 

HYVILTK 

 

Nuorisopalvelupäällikkö Riikka Kärkkäinen:

 

 Nuorisotyön parlamenttiin sai lähettää jäsenehdotuksia sähköisellä lomakkeella 3.9.-3.10.2021. Asiasta tiedotettiin syyskuun aikana Ylöjärven kaupungin kotisivuilla, järjestötoimijoiden uutiskirjeessä sekä erikseen sähköpostilla järjestöille, jotka ovat hakeneet nuorisopalveluilta kohdeavustuksia.

 

 Määräaikaan mennessä saapui 2 hakemusta oheismateriaalin mukaisesti.

 

 Koska nuorisotyön parlamenttiin ei tullut enempää jäsenehdotuksia, jatkotoimenpiteistä on käytävä keskustelu.

 Jatkotoimia koskien ehdotan kolmea eri vaihtoehtoa edetä.

 

1.

Nuorisotyön parlamentin hakuaikaa jatketaan ja tiedotetaan asiasta uudelleen.

 

2.

Nuorisotyön parlamenttia ei toistaiseksi aloiteta, mutta sen sijaan järjestetään avoin tapahtuma nuorten parissa toimiville tahoille. Tilaisuudessa keskustellaan parlamentin tehtäviin määritellyistä asioista sekä lisäksi nuorisotyön parlamentin tulevaisuudesta. Tilaisuuden kommentit tuodaan tiedoksi lautakunnalle.

 

3.

Nuorisotyön parlamenttia ei toistaiseksi aloiteta. Otetaan nuroisotyön parlamentti lapsi- ja nuorisoneuvoston käsittelyyn ja pyydetään heiltä lausunto asiaa koskien. Lausunto tuodaan lautakunnalle tiedoksi.

 

Oheismateriaali - esitykset nuorisotyön parlamentin jäseniksi

 

Vapaa-aikajohtajan päätösehdotus:

 Teen päätösehdotukseni kokouksessa käytävän keskustelun jälkeen.

 

Vapaa-aikajohtaja ehdottaa:

 Hyvinvointilautakunta päättää;

 

1.

Että nuorisotyön parlamenttia ei toistaiseksi aloiteta.

 

2.

Palauttaa nuorisotyön parlamentin perustamisen

uuden lapsi- ja nuorisoneuvoston

valmisteluun.

 

3.

Esittää lapsi- ja nuorisoneuvostolle että se järjestäsi ko. avoimen tapahtuman nuorten parissa toimiville tahoille.

 

4.

Jatkaa nuorisotyön parlamentin perustamisen käsittelyä neuvoston antaman lausunnon jälkeen.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että jäsen Tapani Tienari poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 ------

 

Lapsi- ja nuorisoneuvosto 30.11.2021 § 26

 

Asiantuntija Nuorisopalvelupäällikkö

 

Hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan 12.10.2021 palauttaa nuorisotyönparlamentin perustamisen lapsi- ja nuorisoneuvostoon uudelleen valmisteluun. Parlamentin toimintaa ei ollut mahdollista aloittaa suunnitellun aikataulun mukaisesti vuoden 2021 syksynä, koska jäsenhakemuksia ei tullut tarpeeksi.

 

Edellä mainitussa päätöksessä hyvinvointilautakunta myös esittää, että neuvosto järjestäisi avoimen tapahtuman nuorten parissa toimiville tahoille. Avoimen tapahtuman yhtenä tavoitteena olisi mm. selvittää, mikä toimintatapa palvelisi parhaiten, jotta parlamentille laaditut tavoitteet toteutuisivat.

 

Päätösehdotus Nuorisopalvelupäällikkö ehdottaa, että lapsi- ja nuorisoneuvosto järjestää keväällä 2022 avoimen tilaisuuden nuorten parissa toimiville tahoille. Tilaisuudesta saadun tiedon perusteella lapsi- ja nuorisoneuvosto tekee uuden esityksen hyvinvointilautakuntaan koskien nuorisotyön parlamenttia.

 

Päätös Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.

 Lisäksi toivottiin tilaisuuden etukäteismarkkinointia mahdollisimman laaja-alaisesti ja alueellisesti näkyvästi.

 -------

 

Lapsi- ja nuorisoneuvosto 03.05.2022 § 17 

 

 

 

 

Valmistelija Nuorisopalvelupäällikkö

 

 Ylöjärven kirjasto Leijassa järjestettiin 13.4.2022 avoin tilaisuus nuorten parissa toimiville tahoille koskien nuorisotyön parlamentin perustamista. Tilaisuudesta jaettiin tietoa kaupungin kotisivuilla, facebook -tapahatumana, järjestötoimijoiden uutiskirjeessä sekä suoralla sähköpostiviestinnällä niin nuorisopalveluiden kuin lapsi- ja nuorisoneuvoston jäsenten toimesta.

 

 Tilaisuudessa oli edustettuina lapsi- ja nuorisoneuvoston, hyvinvointilautakunnan ja nuorisopalveluiden lisäksi Ylöjärven 4H, Ylöjärven nuorisoseura, Kurun Kontiot, Parkkuun seudun kyläyhdistys sekä seurakunta. Tilaisuus aloitettiin nuorisotyön parlamentin historian sekä sovittujen tehtävien esittelyllä nuorisopalvelupäällikön toimesta. Tämän jälkeen aloitettin vapaa keskustelu parlamentin tulevaisuuden tiimoilta.

 

 Keskustelua käytiin mm. näistä aiheista:

-          miksi parlamenttiin ei olla haettu ja toisaalta tälläkin kertaa osallistujia melko vähän

-          parlamentin jäsenien rooli yhdistyksessä tai tarvitseeko olla ylipäätään yhdistystoiminnassa

-          ajankäyttöön liittyvät haasteet; parlamenttiin sitoudutaan pitkäksi aikaa kerralla ja kokouksia on verrattain paljon

-          tärkeänä koettiin verkostoituminen ja yhteistyön

eri muodot

 

Nuorisotyön parlamentille nyt määritellyt tehtävät koettiin hyviksi ja todettiin, että parlamentin toimintaa kannattaa koittaa käynnistää uudelleen jäsenhaulla. Vaikka jäseniä valittaisiin parlamenttin vähemmän kuin lautakunta on määritellyt, toiminta käynnistettäisiin siitä huolimatta. Toivottiin, että kiinnostus kasvaisi ajan myötä.

 

Päätösehdotus Nuorisopalvelupäällikkö ehdottaa, että jäsenhaku nuorisotyön parlamenttiin käynnistetään jälleen syksyllä 2022 ja parlamentin perustamista ehdotetaan hyvinvointilautakunnalle, vaikka jäsenmäärä ei täyttyisikään.               

 

Päätös Keskustelun jälkeen päätettiin esittää hyvinvointilautakunnalle, että: 

  

-

jäsenhaku nuorisoparlamenttiin käynnistetään

-

parlamentin vähimmäisjäsenmäärä tulisi olla 4 henkilöä. Ensimmäisellä hakukierroksella ilmoittautuneet mukana automaattisesti haussa.

-

parlamentin toiminnan aloitus tähdätään syyskuun lopulle

-

jäsenten lisähaku syyskaudella 2023 mikäli tarpeen

 -------

  

 

 

Hyvinvointilautakunta 16.06.2022 § 112 

 

 

 

Valmistelija Nuorisopalvelupäällikkö

 

Lapsi- ja nuorisoneuvosto on kokouksessaan 3.5.2022 käsitellyt nuorisotyön parlamentin perustamista. Kokouksessa käytiin keskusteluja 13.4.2022 järjestetyn avoimen foorumin pohjalta. Neuvosto päätti esittää hyvinvointilautakunnalle, että nuorisotyön parlamenttiin aloitetaan uudelleen jäsenhaku elokuussa ja toiminta käynnistettäisiin, vaikka vaadittu jäsenmäärä ei täyttyisi. Tarkempi erittely päätösehdotuksesta on lapsi- ja nuorisoneuvoston pykälässä

 

Lisätiedot Nuorisopalvelupäällikkö Riikka Kärkkäinen p. 050 523 2097, riikka.karkkainen@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää, että nuorisotyön parlamentin suhteen edetään lapsi- ja nuorisoneuvoston esityksen mukaisesti.

 

Päätös Keskustelun jälkeen hyväksyttiin.

 -------

 

 

Hyvinvointilautakunta 22.09.2022 § 141  

    

 

 

Valmistelija Nuorisopalvelupäällikkö

 

Nuorisotyön parlamenttiin haettiin jäseniä ensimmäisen kerran syksyllä 2021. Hakijoita ei tullut tarpeeksi, jotta parlamentin toiminta olisi voitu käynnistää. Lapsi- ja nuorisoneuvoston ehdotuksesta ja lautakunnan päätöksellä haku haluttiin uusia. Nuorisotyön parlamenttiin sai lähettää jäsenehdotuksia sähköisellä lomakkeella 15.8.-4.9.2022. Myös aikaisemmassa haussa mukana olleet olivat haussa mukana. Asiasta tiedotettiin nuorisopalveluiden omilla kanavilla sekä Ylöjärven kaupungin nettisivuilla omana uutisenaan.

 

Uuden haun aikana määräaikaan mennessä ei tullut yhtään hakemusta. Aikaisemmassa haussa mukana olleet ovat edelleen halukkaita parlamentin jäseniksi. Näin ollen hakijoita parlamenttiin on kaksi. Sääntöihin on kirjattu, että parlamenttiin valitaan edustajat hyvinvointilautakunnasta, lapsi- ja nuorisoneuvostosta sekä nuorisovaltuustosta. Nuorisotyön parlamenttiin varsinaisesti hakeneet ja sääntöihin kirjatut edustajat yhteenlaskettuna jäseniä olisi uuden haun jälkeen viisi. Lapsi- ja nuorisoneuvosto esitti, että nuorisotyön parlamentti käynnistettäisiin vähimmäismäärällä neljä henkilöä ja hyvinvointilautakunta hyväksyi tämän kokouksessaan 16.6.2022.

 

Alun perin nuorisotyön parlamentin pohjalla oli ajatus siitä, että kolmannen sektorin ääni saataisiin kuuluviin nuorten palveluita suunniteltaessa ja järjestettäessä. Osa järjestöjen edustajista on todennut vuoden 2020 marraskuussa, että järjestöjen yhteistyö olisi tärkeää. Koska hakeneita on vain kaksi ja niistäkin vain toinen edustaa järjestöä, ei nuorisotyön parlamentin alkuperäinen ajatus tulisi edellä mainitulla kokoonpanolla toteutumaan.

 

Nuorisotyön parlamentin haut ja yhteiset keskustelut järjestöjen kanssa on antanut viitteitä siihen, että parlamentin kaltainen toimielin ei ole järjestöille sopivin tapa kokoontua mm. sitoutumisen mittakaavasta johtuen. Keskusteluyhteys eri järjestöjen kesken ja toisaalta kaupungin kanssa on kuitenkin tärkeä asia. Parlamentin sijaan toimintamalli voisi olla esimerkiksi 1-2 kertaa vuodessa erikseen koollekutsuttu foorumi, johon järjestöt kokoontuisivat yhteisten teemojen pariin.

 

Oheismateriaali -  nuorisotyön parlamentti / hakijat

 

Esittelijä Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus Vapaa-aikajohtaja ehdottaa, että nuorisotyön parlamentin toimintaa ei käynnistetä. Sen sijaan nuorisopalvelut kutsuu järjestöjä koolle nuorten asioissa vähintään kerran vuodessa. 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 -------