Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 23.08.2022/Pykälä 126


 

Nuorisopalveluiden toiminnassa poikkeuksia, syksy 2022

 

Hyvinvointilautakunta 23.08.2022 § 126  

    

 

 

Valmistelija Nuorisopalvelupäällikkö Riikka Kärkkäinen

 

Nuorisopalveluiden toiminta käynnistyy kesätauon jälkeen elokuussa 2022 viiden työntekijän vajeella. Lisäksi toimintakauden alkupuoliskolle on tiedossa muista syistä johtuvia eri mittaisia poissaoloja, joihin sijaisten etsintä haastavassa rekrytointitilanteessa ei ole kannattavaa.

 

Henkilöstövajeen vuoksi nuorisopalveluiden toiminta ei käynnisty toimintasuunnitelman mukaisesti ja niin sanotusti täysimittaisensa. Elokuussa suurin osa työntekijäresursseista suunnataan koulujen kanssa sovittuihin joka syksyisiin 7.luokkalaisten ryhmäytyksiin sekä Rundin liikkeellä oloon.

Nuorisotilat avataan elokuun sijaan syyskuussa. Nuorisokeskus Olkan avoimen tilan toimintaa ei aloiteta syyskuussa. Syynä tähän edelleen henkilöstömäärä sekä nuorisokeskuksen epäselvä sisäilmatilanne. Tällä järjestelyllä Rundi ajaa suunnitellun mukaisesti ja nuorisotilat Mokkero, Antero ja Metzis saadaan auki lähes normaaliin tapaan. Kurussa ja Viljakkalassa toiminnat käynnistyvät suunnittelun mukaisesti.

Nuorisoteatteri Jakkarassa kokeillaan syksyn ajaksi ostopalveluna tuotettua ohjausta yhdessä nuorisopalveluiden oman ohjaajan kanssa, mikäli sopiva palveluntuottaja löytyy.

 

Syksyn aikana tilannetta tarkastellaan uudelleen, kun rekrytoinnit ja lyhyempiaikaiset poissaolot ovat päättyneet. Toimintasuunnitelmaan palaaminen edellyttää onnistuneita rekrytointeja.

 

Esittelijä Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus Nuorisopalvelut aloittavat syksyn toimintakauden esitetyin järjestelyin, mikä poikkeaa vuoden toimintasuunnitelmasta.

 

Päätös Keskustelun jälkeen hyväksyttiin.

         --------