Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.08.2022/Pykälä 127



 

Katusuunnitelman hyväksyminen, Metsäkylän ja Niilontien liittymän linja-autopysäkki

 

Tekninen lautakunta 31.08.2022 § 127  

476/10.03.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Suunnitteluinsinööri Mirko Harjula

 

Suunnitelma Kunnallisteknisessä suunnittelussa on valmistunut katusuunnitelma koskien Metsäkyläntien ja Niilontien liittymäalueen linja-autopysäkkiä.

 

 Suunnitelmassa muutetaan nykyistä pysäkkiratkaisua siten, että nykyisen pysäkkipaikan kohdalla toteutetaan reunakivellä korotettu odotustila linja-auton asiakkaille ja pysäkkipaikka muutetaan nykyistä selkeämmin ajoratapysäkiksi.

 

 Nykyinenkin pysäkkiratkaisu on kohteessa jo pysäköinnin kannalta siten kapea, että linja-auto on nykyiselläänkin ajokaistan päällä pysäkille pysähdyttäessä.

 

 Ratkaisulla pyritään parantamaan linja-auton käyttäjien turvallisuutta kyseisellä pysäkillä ja koulun läheisyydessä.

 

 Pysäkkiratkaisun suunnitelmakustannusarvio on 9 900, sisältäen:

  • Odotusalue toteutettuna ja päällystettynä (32m2) 4 000 €
  • Reunakiveys (luonnonkivellä, 30m) 4 500 €
  • Pysäkin merkin uusiminen 400 €
  • Työnaikainen liikenteen ohjausjärjestelyt 1 000 €

 

 Suunnitelmaehdotus esitellään tarkemmin kokouksessa.

 

Nähtävilläolo Katusuunnitelmat ovat olleet julkisesti nähtävänä 8. - 22.6.2022 välisen ajan.

 Suunnitelmaehdotuksista ei ole jätetty muistutuksia.

 

Lisätiedot Mirko Harjula, p. 050 384 8382, mirko.harjula@ylojarvi.fi

 

Liitteet -katusuunnitelma

 -sijaintikartta

 

Oheismateriaali -sijaintikartta

 

Esittelijä Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. hyväksyä nähtävänä olleen katusuunnitelman koskien Metsäkylän- ja Niilontien liittymän linja-autopysäkkiä,
2. merkitä tiedoksi katusuunnitelmaa koskevan suunnitelmakustannusarvion.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----