Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 04.05.2022/Pykälä 99



 

Toiminta-avustukset v. 2022 / Liikuntapalvelut

 

Hyvinvointilautakunta 06.04.2022 § 89 

 

 

 

Valmistelija Liikuntapäällikkö Tuomo Järvinen

 

 Hyvinvointilautakunta päättää tehtäväalueensa alaisista avustuksista (Hallintosääntö 100 § kohta 17), kuten liikuntaseuroille jaettavista toiminta-avustuksista.

 

 Vuosien 2019-2020 aikana seura-avustusten hakulomaketta muokattiin. Tuolloin kriteeristön, painotusten ja pisteytysten uudistamisen yhteydessä päätettiin, että jatkossa aina avustusten käsittelyyn nimetään työryhmä, jolloin vastuu avustusten käsittelystä ei jää vain 1-2 henkilön vastuulle.

 

Lisätiedot  Tuomo Järvinen, tuomo.jarvinen@ylojarvi.fi,  p. 041 730 0165

 

Esittelijä Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta nimeää avustustyöryhmän valmistelemaan vuoden 2022 toiminta-avustukset.

 

 Keskustelun jälkeen vapaa-aikajohtaja muutti päästöehdotuksensa seuraavasti:

 

Vapaa-aikajohtajan muutettu päätösehdotus 

 Hyvinvointilautakunta valitsee keskuudestaan työryhmät valmistelemaan sekä liikunnan toiminta-avustusten, että yleisavustuksen/projektirahan jakoa.

 

Päätös Keskustelun jälkeen hyvinvointilautakunta päätti nimetä

 

1)      liikunnan toiminta-avustusten jakoa valmistelevaan työryhmään jäsenet Tapani Tienarin, Tuija Hirsimäen ja Juha Alhamon sekä nuorisovaltuuston edustajaksi Leena Heinilän.

 

2)      yleis- ja projektirahan jakoa valmistelevaan työryhmään jäsenet Juha Tuomisen, Esa Toikkosen, Sari Listenmaan ja nuorisovaltuuston edustajaksi Vilja Pyykön.

 -------

 

 

 

 

Hyvinvointilautakunta 04.05.2022 § 99  

294/02.05.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Liikuntapäällikkö Tuomo Järvinen

 

 Ylöjärven kaupungin vapaa-aikalautakunnalta voi vuosittain hakea toiminta-avustusta liikuntatoiminnan järjestämiseen. Avustusta voivat anoa ylöjärveläiset rekisteröidyt yhdistykset, jotka ovat järjestäneet liikuntatoimintaa vähintään yhden vuoden ajan. Toiminta-avustuksesta tiedotettiin kaupungin internet-sivuilla.

 

 Toiminta-avustus oli haettavana 31.3.2022 mennessä sähköisellä webropol -lomakkeella. Avustushakemuksen lisäksi hakijoiden tuli toimittaa hakuajan päättymiseen mennessä liitteenä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022 tai meneillään olevalle kaudelle 2021-2022. Mikäli hakija oli hakenut avustusta myös vuonna 2021, ei enää tarvinnut toimittaa vuoden 2020 (kausi 2020-2021) asiakirjoja. Lisäksi hakijan tuli toimittaa yhdistyksen säännöt, mikäli niissä on tapahtunut muutoksia edellisen haun jälkeen.

 

 Toiminta-avustusta haki määräaikaan mennessä yhteensä 19 yhdistystä, jotka ovat lueteltuna alla. 

 

 1. Ylöjärven Ilves ry 

                                                    2. Ylöjärven Pallo YPA ry 

 3. Uplakers ry

 4. Peräkylän pallo ry

 5. Ylöjärven Ryhti ry

 6. Goodwill Riders ry

 7. Ylöjärven Isku ry

 8. Taekwon-Do Center Ylöjärvi ry 

 9. Ylöjärven Keilailuliitto ry 

 10. Ylöjärven Urheilijat ry

 11. Parkkuun Leijonat ry 

 12. Ylöjärven Shokotan karateseura  

 13. Viljakkalan Naisvoimistelijat ry 

 14. Iso-Mustajärven Urheilijat ry 

 15. Mutala JR ry

 16. Kurun Ryhti ry

 17. Viljakkalan Urheilijat -45 ry 

 18. Ylöjärven Olkkoset reeniryhmä

 19. Ylöjärven Tennis ry 
 

  Toiminta-avustusten jaossa noudatetaan toiminta-avustusten jakosääntöä, joka uudistettiin vuoden 2020 alussa.

Talousarviossa avustuksiin on varattu tälle vuodelle yhteensä 100 500 euroa. Avustusmäärärahoja käytettiin urheilijoiden palkitsemisiin ja seuramuistamisiin tänä vuonna 6600 euroa, joten tässä seurojen avustusesityksessä rahaa käytettiin loput 93900€.

 

  Hakijoiden, joille lautakunta on myöntänyt toiminta-avustuksen, tulee toimittaa päätöksenteon jälkeen seuraavat vahvistetut asiakirjat viimeistään toukokuun loppuun mennessä, ellei hakijan kanssa toisin sovita:

 

1.

Viimeisimmän toimintakauden (vuosi 2021/ kausi 21-22) allekirjoitettu tilinpäätös, joka sisältää tuloslaskelman ja taseen sekä toimintakertomuksen.

2.

Tilin- /toiminnantarkastajien lausunto (tilintarkastuskertomus).

3.

Selvitys siitä, mihin edellisvuoden toiminta-avustus

on käytetty, ellei se näy tuloslaskelmassa. Avustus

maksetaan hakijalle, kun nämä edellisen

toimintakauden asiakirjat on toimitettu ja tarkistettu.

 

 Kun hakija on toimittanut vaaditut liitteet ja ne on tarkistettu, voidaan hakijalle maksaa myönnetty avustussumma. Avustusta ei makseta hakijalle, mikäli kaikkia vaadittuja liitteitä ei ole määräaikaan mennessä toimitettu.
Mikäli päätös muutoksenhaun tai muun syyn johdosta muuttuu, voidaan jo myönnetty avustus periä takaisin.

 

 Vuonna 2022 avustuksien käsittelyyn nimettiin työryhmä (HYVLTK 6.4.2022 § 76). Työryhmä kokoontui käsittelemään hakemuksia 21.4.2022 Ylöjärven urheilutalolle. Palaverimuistio liitteenä.

 

Avustustyöryhmän esitys:  Avustustyöryhmä esittää, että vuoden 2022 toiminta-avustukset jaetaan seuraavasti:             

 

 

Avustusesitys / €

Ylöjärven Ilves ry

15.800

Ylöjärven Pallo YPA ry

14.700

Uplakers ry 

15.000

Peräkylän pallo ry

5.000

Ylöjärven Ryhti ry

13.400

Goodwill Riders ry

2.000

Ylöjärven Isku ry

5.000

Taekwon-Do Center Ylöjärvi ry

4.300

Ylöjärven Keilailuliitto ry 

3.500

Ylöjärven Urheilijat ry

5.300

Parkkuun Leijonat ry

2.000

Ylöjärven Shokotan karateseura

1.500

Viljakkalan Naisvoimistelijat ry

1.200

Iso-Mustajärven Urheilijat ry

1.000

Mutala JR ry

500

Kurun Ryhti ry

1.300

Viljakkalan Urheilijat -45 ry

1.000

Ylöjärven Olkkoset reeniryhmä

700

Ylöjärven Tennis ry 

         700

 

Yhteensä

 

93.900

 

Oheismateriaali 

-

avustustyöryhmän palaverimuistio 21.4.2022

-

hakijoiden toimintatiedot 2021 ja avustusvertailu vuosilta 2018-2021

 

Lisätiedot Tuomo Järvinen, tuomo.jarvinen(a)ylojarvi.fi, 041 730 0165

 

Esittelijä Vapaa-aikajohtaja

 

Liikuntapäällikkö ehdottaa

 Hyvinvointilautakunta päättää jakaa liikunnan toiminta-avustukset vuodelle 2022 edellä selosteosassa olevan työryhmän esityksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 -------