Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.04.2022/Pykälä 149


 

Rauha-hankkeeseen osallistuminen

 

Kaupunginhallitus 25.04.2022 § 149  

338/13.00/2022  

 

 

Most Digital Oy on valmistellut avustushakemusta valtiovarainministeriölle kuntien digitalisaation edistämiseen (kuntien digikannustinavustukset 2022). Avustuksen kohteena vuonna 2022 on toiminnan, tehtävien tai sisäisten prosessien digitalisointi ja uudistaminen siten, että hankkeen toteutuksessa korostetaan joko tietoaineistojen laadun kuvaamista, arviointia ja kehittämistä tai edistetään kuntien digitalisaatiota osaamista kehittämällä. Avustusta voi hakea kuntien yhteisiin hankkeisiin, joilla edistetään digitalisaatiota ja sen edellyttämää toiminnan muutosta ja juurtumista pysyviksi ja entistä paremmiksi käytännöiksi.

 

Rauha (Robotiikalla automatiikkaa henkilöstön avuksi) -hankkeen tavoitteena on valmentaa osallistujia uudenlaiseen digitaaliseen ajattelutapaan ja tutustuttaa kohderyhmät digitaaliseen työkulttuuriin ja toimintatapaan sekä digitaalisten palvelujen käyttöön arjessa. Tämän lisäksi ideoidaan yksi uudistamisen tarpeessa oleva prosessi tai toimintatapa, ja toteutuksen jälkeen jalkautetaan uusi digitaalinen tapa osaksi työkulttuuria. Ylöjärven lisäksi hankkeeseen on tässä vaiheessa lähdössä mukaan 5 muuta kuntaa tai kaupunkia. Hankkeen toteutusaika on 09/2022 - 10/2023. Ylöjärven osuus koko hankkeesta on 39 450 euroa ja omarahoitusosuus 7 000 euroa. Kustannukset voidaan kattaa tietohallintoyksikön määrärahoista.

 

Hanke tukee DigiYlöjärvi ryhmän työtä ja on jatkumo hyvin onnistuneille Kurob- ja Helmi-hankkeille, joissa kehitettiin prosessien robotisaatioita.

 

Lisätiedot  kehitysjohtaja Sari Soini, sari.soini@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. että Ylöjärven kaupunki osallistuu Rauha (Robotiikalla automatiikkaa henkilöstön avuksi) -hankkeeseen edellyttäen, että hankkeelle myönnetään haettu hankeavustus ja

2. tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin.