Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.04.2022/Pykälä 142



 

Tuomi Logistiikka Oy:n uudistetun osakassopimuksen hyväksyminen

 

Kaupunginhallitus 25.04.2022 § 142  

212/02.08.00/2022  

 

Tuomi Logistiikka Oy:n toimitusjohtaja Vesa Haapamäki 1.3.2022: 

 

"Tuomi Logistiikka Oy:n ja Kanta Logistiikka Oy:n fuusio etenee. Sulautuminen on tarkoitus toteuttaa siten, että fuusioitunut yhtiö aloittaa toimintansa 1.7.2022. Fuusiota valmistellaan yhtiöiden hallituksissa hyväksytyn sulautumissuunnitelman mukaisesti. Varsinainen päätös fuusion toteuttamisesta tehdään huhtikuussa kummankin yhtiön yhtiökokouksessa.

 

Molempien yhtiöiden osakkeenomistajille järjestettiin 10.2.2022 infotilaisuus, jossa käsiteltiin sulautumissuunnitelma ja fuusiota edeltävät toimenpiteet, kuten yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen päivitys. Maantieteellisen laajentumisen sekä hyvinvointialueiden perustamisen tuoman toimintaympäristön muutoksen johdosta osakassopimukseen tunnistettiin tarve tehdä muutoksia, jotta varmistetaan Kanta-Hämeen alueen mahdollisuus ohjata yhtiötä myös hallituksessa. Hallituksen kokoonpanon muuttumisen lisäksi osakassopimuksessa on vahvistettu in-house -asemaan ja sen säilyttämiseen liittyviä kriteerejä sekä huomioitu tuleva organisointimuutos hyvinvointialueen muodostumisen kautta. Lisäksi sopimuksen osapuolina on nyt huomioitu aiempaan osakassopimukseen myöhemmin liittymissopimuksella sitoutuneet osakkaat sekä Kanta Logistiikka Oy:n omistajat.

 

Liitteenä on päivitetty osakassopimus ja yhtiöjärjestys, jotka pyytäisimme teitä käsittelemään ja hyväksymään valtuutetun toimielimen tai viranhaltijan / vastuuhenkilön toimesta. Hyväksyntä toivotaan hoidettavan maaliskuun 2022 loppuun mennessä. Uusi osakassopimus korvaa aiemman osakassopimuksen ja astuu voimaan 1.7.2022 yhtäaikaisesti fuusion voimaantulon kanssa. Osakassopimus on tarkoitus lähettää allekirjoitettavaksi sähköisesti, kun hyväksymistä edeltävä päätöksenteko on toteutettu. Yhtiöjärjestyksen muutos on käsittelyssä huhtikuun yhtiökokouksessa. Tampereen Kaupunki, Kanta Hämeen Sairaanhoitopiiri ja Pirkanmaan Sairaanhoitopiiri ovat jo osaltaan hyväksyneet yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen."

 

Yhtiökokoukset päättivät 7.4.2022 hyväksyä Tuomi Logistiikan ja Kanta Logistiikan sulautumisen. Sulautumisen huomioiva Tuomi Logistiikan uusi osakassopimus on tarkoitus tulla voimaan 1.7.2022.

 

Liitteet Tuomi Logistiikka Oy, päivitetty osakassopimus

 Tuomi Logistiikka Oy, päivitetty yhtiöjärjestys

 

Oheismateriaali Tuomi Logistiikka Oy:n voimassa oleva osakassopimus ja yhtiöjärjestys

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää osaltaan hyväksyä liitteenä olevat päivitetyn osakassopimuksen ja yhtiöjärjestyksen. 

 

Päätös Hyväksyttiin.